Olisi kiva tietää onko muita anoreksiaa, tai muuta syömishäiriötä sairastavia, ei enää teini-iässä olevia. Itse olen 24v. ja reilun vuoden kärsinyt anoreksiasta. Liikunnasta tuli pakkomielle, kun jäin vuosi sitten maaliskuussa työttömäksi. Ei ollut enää mitään sisältöä elämässä, kun kavereitakin on pyöreät nolla!! :(:(
Omakuva oli täysin vääristynyt ja olin mielestäni lihava(joopa joo, normaalipainoinen olin, enkä koskaan ole ollut edes taipuvainen lihavuuteen). Sitä vain ajautui ainoastaan tarkkailemaan itseään ja täyttämään päiviään salilla rehkimiseen ja kun syöminen on mitä on, lopputuloloksena on että näytän nykyään lähinnä luurangolta.
Menkatkin jäi pois ja olivatkin puolivuotta poissa, kunnes säikähdin, että jos sen takana onkin jotain vakavempaa ja päätin käydä gynekologilla. No onneks se johtui vaan liiallisesta liikunnasta ja e-pillereillä sain menkat takas. Silloin muka päätin lopettaa rehkimisen salilla ja annoin salikortin kuukaudeks äipälle käyttöön, mut kun sen sain takas se taas alko:(
Tiedän kyllä että syödä pitäisi tietenkin enemmän ja liikunta jättää väliin, mutta kun ei ole muuta elämää kun salilla käynti ja siitä tulee niin hyvä olo kun saa hien pintaan, argh, tää on niin typerää *murrrrr*
Olisisi edes ystäviä joiden kanssa viettää aikaa, mutta olen aina ollut niin yksinäinen, nyyh:(
Nyt on alkanut todella vaivaamaan, kun näytän elävältä luurangolta. Hävettää niin, että sairastan tällaista teinityttöjen tautia.
Olisi kiva tietää olenko ainut aikuis anorektikko??
Omakuva oli täysin vääristynyt ja olin mielestäni lihava(joopa joo, normaalipainoinen olin, enkä koskaan ole ollut edes taipuvainen lihavuuteen). Sitä vain ajautui ainoastaan tarkkailemaan itseään ja täyttämään päiviään salilla rehkimiseen ja kun syöminen on mitä on, lopputuloloksena on että näytän nykyään lähinnä luurangolta.
Menkatkin jäi pois ja olivatkin puolivuotta poissa, kunnes säikähdin, että jos sen takana onkin jotain vakavempaa ja päätin käydä gynekologilla. No onneks se johtui vaan liiallisesta liikunnasta ja e-pillereillä sain menkat takas. Silloin muka päätin lopettaa rehkimisen salilla ja annoin salikortin kuukaudeks äipälle käyttöön, mut kun sen sain takas se taas alko:(
Tiedän kyllä että syödä pitäisi tietenkin enemmän ja liikunta jättää väliin, mutta kun ei ole muuta elämää kun salilla käynti ja siitä tulee niin hyvä olo kun saa hien pintaan, argh, tää on niin typerää *murrrrr*
Olisisi edes ystäviä joiden kanssa viettää aikaa, mutta olen aina ollut niin yksinäinen, nyyh:(
Nyt on alkanut todella vaivaamaan, kun näytän elävältä luurangolta. Hävettää niin, että sairastan tällaista teinityttöjen tautia.
Olisi kiva tietää olenko ainut aikuis anorektikko??
Vastaukset 6
Vanhimmat
olen nyt 26 ja sairastanut 12 vuotta.
Tautia takana kahdessa eri jaksossa nyt kymmenkunta vuotta.
Et varmasti ole ainoa aikuinen anorektikko. Tuttavapiirissäni on kaksi syömishäiriökroonikkoa, toinen 40 ja toinen 60 .
Hae ja ota vastaan kaikki apu, minkä voit saada! Hoitamattoman syömishäiriöisen elämä ei nimittäin näytä muuttuvan yhtään ruusuisemmaksi, vaikka ikää tulee. Elämäntavaksi muuttunut syömishäiriö on todella surullinen kohtalo.
joo, aikuinen ruokahäröilijä täälläkin! (sekaisin vähän kaikenlaisia oireita.. määrittelemätön syömishäiriö ehkäpä?)
ikää 24 ja kaikenlisäksi vielä perheellinen tapaus :|
joten en oikein taida myöskään sopia tuohon "yleiseen tautiluokitukseen" että sairastuminen tapahtuu yleensä teini-iässä..
niin ja poikkeushan vahvistaa säännön ;)
tosin tämä ikä on myös yksi 'itsemäärittelemäni este' hakea ulkopuolista apua.. "kun mä oon jo näin vanhakin eikä tän ikäisten kuuluis enää sairastua johonkin pikkutyttöjen tautiin"
aino. Itse sairastuin anoreksiaan 21-vuotiaana. Olen nyt 28 ja anoreksiasta selvinnyt. Bulimiassakin olen täysin rinnoin voiton puolella..."repsahduksia" tulee enää harvoin. Pisin tauko oksentamisessa on yli vuotta. Toivottavasti löydät muuta ajeteltavaa kuin treenaaminen *halaus*
...aikuis-anorektikko.Olen 33-vuotias,165cm ja 47 kg.Kaikki huomauttelevat olemuksestani,mutta mielestäni näytän liian lihavalta.Haluaisin vielä muutaman kilon pois.Syön minimaalisesti,korkeintaan 700 kcal/päivä ja jumppaan kotona pakonomaisesti ja touhuan muutenkin kuluttaakseni mahdollisimman paljon.Mieheni on päivät opiskelemassa ja minulla on kaikenlaisia temppuja ollut,esim.valehtelen syöneeni,heitän ruokaa vessanpöntöstä alas että mieheni luulisi minun syöneen...
Tämä on ihan kamalaa.Lääkärilleni saan ajan vasta monen viikon päästä.Tänäänkin olen miettinyt miten luistaa syömisestä.Mieheni kai tekee tänään ruuan,täytynee kasata lautanen täyteen salaattia että näyttäisi että syön enemmän.Konstit on monet.
Lihomisen pelko on valtava.Täytyisihän minun järjellä tajuta etten voi olla lihava kun vaaka ja mittanauha näyttää pieniä lukemia ja senttikoot vaatteissakin alkavat olla isoja...