kevät vai mikä lie,yhtenä iltana vaan tuli ex mieleen ja on kummitellut siitä saakka.heitin postia ja hän vastasi siihen.pahinta että olemme molemmat tahoillamme perheellisiä ja onnellisia omissa elämissämme,mutta silti jotenkin tuntuu että jotain jäi silti silloin kesken ja ihan vaan sen takia että olin liian nuori ja ylpeä!
onkohan tämä nyt ihan hullua ja typerää menneen perään haikailua??
tiedän että hän ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua,eipä sillä en minäkään oikein tunteistani tiedä,tuskin ovat minnekkään kadonneet...haluaisin varastaa elämästä yhden hetken hänen kanssaan,mutta en halua loukata ketään,mitä ihmettä teen?
onkohan tämä nyt ihan hullua ja typerää menneen perään haikailua??
tiedän että hän ei ole koskaan lakannut rakastamasta minua,eipä sillä en minäkään oikein tunteistani tiedä,tuskin ovat minnekkään kadonneet...haluaisin varastaa elämästä yhden hetken hänen kanssaan,mutta en halua loukata ketään,mitä ihmettä teen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Annat asian olla.
mulla on aivan vastaava tilanne.Perhettäni en kuitenkaan ajo menettää.Hän ei ole sen arvoinen kuitenkaan.Jotain jäi kesken mutta nyt olen rakentanut jotain mitä en ajo menettää.Enkä halua rikkoa perheitä.Sen verran paljon kunnioitan miestäni ja heidän suhdettaan.Jos te olette tahoillanne onnelisia niin miksi ihmeessä edes ottaa riski menettää se kaikki.Ja viuelä lapset..Se mikä on ollut on ollu ja se mikä on nyt on tärkeintä..
... niin loukkaat. Vaikka ei jäisi kiinni, niin silti siitä jää jokin jälki elämään, joka sitten lopulta aiheuttaa vahinkoa. Niin se vaan on.
Itsekin olen joskus leikitellyt ajatuksella, että eläisi pienen hetken ikäänkuin "rinnakkaistodellisuudessa". Jotenkin hyppäisi joskus tästä maailmasta pois ja pääsisi sellaiseen syliin, jossa olisi kaikki hyvin. Mutta järki sanoo, että kahta todellisuutta ei ole vierekkäin, toisen on pakko olla illuusio. Mietityttää vaan, että kumpaakohan sitä parhaillaan elää, todellisuutta vai illuusiota...
Sympatiat sinulle exään sekoamisesta, on paljon helpompaa ihastua exään uudestaan, kuin johonkin ventovieraaseen. Kun aika kultaa muistot ja kaikki hyvät jutut tulee mielen pintaan, siitä on vaikea päästä irti ja yli. Mutta sinuna yrittäisin silti. Eiköhän perhe ole sen arvoinen asia, että sen eteen voi ponnistella ja olla uskollinen.
juu totta,on tässä kuitenkin kertynyt jo vuosia väliin ja en ehkä sittenkään haluaisi vaihtaa nykyistä elämääni,koska kuitenkin olen onnellinen.ratkaisuksi päätin sitten ottaa eilen koiran!=)juu'u saa rutistella ja paijata ja paeta todellisuutta lenkille luonnon helmaan ja nimeksi muuten annoin muru(exäni lemppari kutsuma nimi)...laiha lohtu mutta vaihtoehtona huomattavasti parempi.