bongaus taitaa lopettaa avioliiton

Mieheni on viime vuosina lisännyt lintuharrastustaan. Päivittäin pitää vähintään pari kolme tuntia lintuja katsella. Mikään muu ei oikein enää kiinnosta. Olen väsynyt tilanteeseen. Mitä tekisin?
191126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

huomion herättämiseksi voi olla jos opettelet joidenkin lintujen naaraiden ääntelyä ja siten houkuttelet tän 'koiraan' lähempään kontaktiin.

Äänestä

...sulle sopii paremmin sohvalla löhöävä keskivartalolihava kaljankittaaja? Eihän lintuharrastus ole muita kummempi henkisen kumppanuuden virike. Onhan tuo tiedossa, että naiset ovat tuhonneet monen luontoharrastuksen erilaisin keinoin ja sitten päinvastoin, harrastus on liikaa arvon rouvalle ja koko suhteelle. Mikähän siinä onkaan, että juuri luonto koetaan tässäkin vastustajaksi ja uhkaksi. Statuslajit eivät niinkään.

Äänestä

muuta kun muutat omaan kämppään.Ja nyt kun olet huomannut että ennen miehen hommuuta pärjäsit huomattavasti paremmin yksin ympäri vuorokauden kuin nyt 3 tuntia niin osaat sitten jo asian etkä miehiä juuri havittele.Etkä ole ainoa joille aika käy pitkäksi avioliitossa ollessa.On se parempi olla yksinään.Teet muutoin vain muillekin kiusaa.

Äänestä

Meilläpä se on niin päin että minä tiiraan lintuja sekä kuleksin pitkin maita ja mantuja.Eikä kolme tuntia riitä.
Ei ole mies valittanut,lähtee joskus mukaan.
Nyt kuule otat ja lähdet sen ukkosi mukaan!
On niin mielenkiintoinen ja mukava harrastus että innostut pian itsekin!
Ei se avioliitto tuommoiseen kaadu jos et anna itse kaatua.
Eikä miehesi bongaa,se termi tarkoittaa sitä että lähdetään vaikka toiselle puolelle Suomea jonkun linnun perässä.Pelkästään vain sen takia että saa siitä pisteen.

Äänestä

Nyt hyvä nainen valitsit väärän foorumin. Tää on vaan himo-ornitologeille eikä ne toisiaan moiti.

Äänestä

Voisitko ajatella lähteväsi miehesi mukaan? Yhteiset harrastukset yhdistävät. Lintuharrastus ei ole mikään huono harrastus. Siinä saa raitista ilmaa ja liikuntaa, ajatukset vaihtuu ja yhteiset kokemukset karttuvat. Minä harrastan mieheni kanssa lintujen tarkkailua ja se on yhdessä paljon mukavampaa kuin yksin.

Toisaalta, jos et millään voi ajatella harrastavasi lintuja miehesi kanssa, niin varmaan olisi hyvä sanoa suoraan miehellesi, miltä hänen harrastuksensa sinusta tuntuu. Ehkä se voisi pysäyttää miehesi huomaamaan, mihin suuntaan avioliittonne on menossa. Avioliitto on kuitenkin paljon tärkeämpi kuin joku harrastus. Sitä pitää vaalia. Toivon sinulle voimia jaksaa ja että voit selvittää puhumalla ongelmasi miehesi kanssa.

Mikä vaan harrastus voi mennä kohtuuttomuuksiin, jos se alkaa hallita elämää. Se voi olla vaikka postimerkkeily, liikunta, TV:n katselu tai ihan mikä vaan. Ihmisten pitäisi muistaa olla kohtuullinen harrastuksissa niinkuin kaikessa muussakin, ettei ne ihmissuhteet kärsisi.

Äänestä

Jos sinulla ei ole elämässäsi mitään, et ehkä voi tajuta toisen onnea. Istu sinä vain kotona, jos ei muuhun mielenkiinto riitä.

Äänestä

Näin siinä valitettavasti usein käy, kun miehen seksuaaliset kyvyt hiipuvat iän myötä. Nuorempana aivan viattomasta harrastuksesta tulee pakotie elämänsä kukoistusta ja viriileimpiä vuosiaan elävän vaativan vaimon luota. Jotkut ostaa 4kymppisinä moottoripyörän ja lähtee kokoontumisajoihin, toiset alkaa istumaan kaiket ajat pilkillä, kolmannet ryhtyy himobongareiksi ja kuka mitäkin. Tällaista se on suunnilleen 70%lla miehistä. Ei he uskalla olla kotona vireän ja innokkaan naisen kanssa. Osa bongareista muuten on jo alunperinkin, siis nuoresta asti, libidoltaan niin laimeita miehiä, että ei heille riittää pelkkä tipujen tiiraus poikaporukoissa.

Sun pitää nähdä tilanteen hyvät puolet. Mies on paljon pois kotoa, käytä se aika itsellesi ja hommaa viriili, sinut huomioiva rakastaja joutoaikojesi ratoksi. Tai jos ei seksi kiinnosta ja suju sinultakaan, niin on sinulla varmasti joku kiinnostuksen kohde, hanki joku jakamaan mielenkiinnon kohde kanssasi.

Tällä en kuitenkaan tarkoita, että teidän pitäisi erota. Teillä on varmaan paljon yhteistä, lapset, lastenlapset, ystävät ja niin pois päin. Hankitte virikkeitä ja tyydytystä kumpikin omilla tahoillanne ja sitten kun olette yhdessä, vietätte laatuaikaa, kyhjötätte yhdessä sohvalla, järjestätte juhlia ja kaikke sellaista. Miehesi ei tarvitse enää pelätä ja pakoilla sinua, kun hyriset tyydytettynä hänen kyljessään...niin hän pystyy avautumaan sinulle je kertomaan uusimmat elämänpinnansa ja niiden tuottaman huikeantunneleämyksen. Sinä taas voit kertoilla uusimmista taidepinnoistasi ja muista kokemuksista...paitsi siitä rakastajasta, hänestä ja yhteisestä onnenhetkistänne elä virka mitään, hymyile vaan onnelisena miehesi kertoessa bongausjuttujaan.

Elämä on helppoa, kun sen oikein oivaltaa.

Äänestä
  • se naisen viriliteetti ensin lopahda aina.Tämän takia useimmiten tietenkin mies etsii edes vähän mielenkiintoisia kohteita.Tuo rakastaja homma on tietenkin hyvä.Totuuden nimessä siihen vain harva nainen kykenee.Asia on päinvastoin.Juuri tämän kyvyn puutteesta mies joutuu sitä asiaa soveltamaan rakastajattaren muodossa.Tätä pitäisi miesten harrastaa yhteiskunnassa enemmän,eikä tyytyä nököttämään,kuten hyvin yleistä,saamattoman naisen seuranpitäjänä ja ongelmien ratkaisijana.

    Äänestä

  • Kokopäiväroikale kirjoitti:

    se naisen viriliteetti ensin lopahda aina.Tämän takia useimmiten tietenkin mies etsii edes vähän mielenkiintoisia kohteita.Tuo rakastaja homma on tietenkin hyvä.Totuuden nimessä siihen vain harva nainen kykenee.Asia on päinvastoin.Juuri tämän kyvyn puutteesta mies joutuu sitä asiaa soveltamaan rakastajattaren muodossa.Tätä pitäisi miesten harrastaa yhteiskunnassa enemmän,eikä tyytyä nököttämään,kuten hyvin yleistä,saamattoman naisen seuranpitäjänä ja ongelmien ratkaisijana.

    Kyllä se kuule on niin, että uskomattoman iso osa miehistä on jo alle 50 kymppisenä puoli impoja ja puolet naisista taas seksuaalisesti parhaassa vedossaan. Miten muuten selität Viagara bisneksen kukoistuksen?

    Totta kyllä, tasan ei mene onnen lahjat - usein viriilillä miehellä on seksuaalisesti passiivinen vaimo. Ehkä sinullakin on näin ja mikäs siinä, kyllä nuoremmillakin naisilla on kysyntää pystyvälle ja kokeneelle kokopäiväroikaleelle :) Kannattaa silti vilkasta myös niitä varttuneempia naisia, jos keskustelutaitoja löytyy.

    Mutta vielä useammin se on niin, että keski-ikänen nainen elää puutteessa 4 - 5kymppisen miehensä kanssa ja miehet tosiaan pakoilee päällekäyvää eukkoaan kaikenlaisissa harrastuksissa. Sitten kun tilanne on kotona tulehtunut, ei niitä kyvyn rippeitäkään enää pystytä hyödyntämän ja sitten ollaan puutteessa ja hellyysvajeessa - perhananmoinen tilaus miehelle, jota ei viagara kauppiaat kuppaa ja joka antaa naiselle tämän kaipaamaa huomiota ja seuraa. Tehkää te pojat vaan pitkiä bongausretkiä, kokoontumisajoja maailman ääriin ja tuunatkaa autojanne. Minä poika käyn taidenäyttelyissä, teatterissa ja konserteissa. Siellä sitä bongaa miellyttäviä naisia :) Pinnoja en laske enkä nillä kersku. Kerroinpahan vaan oman näkökulnani avaukseen.

    Äänestä

  • Osapäiväretku kirjoitti:

    tuo kaikki kertomasi on täysin tuntematonta minulle.Olen tietenkin kuullut että joillakin miehillä on mainitsemiasi ongelmia.Olen kyllä pitänyt näitä juttuja naisten supatteluina yksinkertaisen miehen korvaan,kun sattumalta on sattunut kiima päälle.Samanaikaisesti en kyllä tarvitse kuvitella vaan tiedän että vielä useammalla naisella on suurempia ongelmia.

    On melko hurja väitös että viiskymppiset naiset ovat vasta parhaimmillaan.Vaikuttais että sinun kokemukset näissä asioissa ovat melko olemattomat.Tällaiset jutut ovat ominaisia miehille jotka tarvitsevat yrittää kohentaa huonoa itsetuntoa.Näitäkin siis tietysti muutama on.Tiedän vallan hyvin että ainakin 80%viiskymppisistä naisista ovat tehneet tehtävänsä näissä asioissa.Viimeistään silloin kun naisen kyvyt saada lapsia loppuu,loppuu myös heidän seksielämä.Kaikki muut puheet ovat yrityksiä oman arvon kohentamiseen niin miesten kuin naistenkin puolelta.

    Viagran käytöllä taas ei ole mitään tekemistä naisen halujen kanssa.Naiset tätä huomattavasti enemmän tarvitsisi.

    Et tietenkään halua kerskua,rehvastelet vain.Voin kyllä luvata että olet poikanen näissä asioissa.

    Elä nyt lupaile mitään puolestani, en minäkään epäile sinun juttujasi :) Mitäs näistä kokemusten määristä ja laaduista kiistelemään, oleellista, että sitä löytyy omiksi tarpeiksi.

    Mutta siinä olet kyllä jonniin verran väärässä, että keski-ikäisen naisen suussa ei sokeri sulaisi. Melkoinen osa ja sanoisinpa, että reippaasti enemmän kuin väittämäsi 20% naisista on hyvinkin aktiivisia. Käypä joskus vaikka parisuhdepalstoilla vilkaisemassa, mikä on tän päivän naisten yleisin valituksen aihe, voit yllättyä. Tai jututa tapaamiasi naisia.

    Ikää on jo itsellä sen verran, että nää viagara jutut on kavereiden puheista hyvin tuttuja. Itse en niiden apuun ole onnekseni toistaiseksi joutunut turvautumaan, kun on verenpaineet, paino ja fyysinen kunto ja myös testosteronitasot kohdallaan (jälkimmäinen ehkä liiankin ylhäällä eturauhassyöpää ajatellen). Mutta mistäpä sen tietää, mikä päivä sekin on edessä. Täytyy sitten harkita, että maksaako vaivan vai tyytyykö pelkkään kulttuuriin. Kyllä näistä ongelmista aikamiehet keskenään istuskellessaan puhuu aika avoimesti. Tai ainakin ne porukat puhuu, joissa itse liikun.

    Akuperäinen naisen kysymyshän oli, että miksi miestä kiinnostaa bongausretket enemmän kuin naisensa seura. Annoin siihen yhden näkökulman. Vaikka voihan olla niinkin, että kysyjän mies ei tyydy pelkkään kullan kainalossa sohvannurkassa löhöilyyn ja bongaus onkin alibi muille tipuille...

    on että eihän se kehuskelu asiaa paljon muuta.Olin vain niinkuin huomaavinani sellaista kirjoituksissasi.Nähtävästi aliarvioin ikäsi.Ehkäpä se sitten johtuu että olet lapsenmielisyytesi säilyttänyt tavallista paremmin,niinkuin minäkin.Itse en kylläkään lähde noista eri palstojen esityksiin sen enempää kuin naapurin Paavonkaan kertomuksiin perustuvista tarinoista.Olen myös senverran iäkäs että tiedän että tarinoita riittää.

    Tiedän myös että sulaahan se sokeri joskus mutta kyllä tuo 20% viiskymppisille on melko lähellä totuutta.

    Kyllä naisilla varmaan myös tarinaa riittää keskenään omista ongelmistaan.Kunhan vain ei huomattavasti enemmän kuin miehillä.

    vielä vähän.On nimittäin muistettava että ainakin 80% kaikista suhteitten lopettamisista yleensäkin tapahtuu naisen aloituksesta.En usko että tämä johtuu puutteessa elämisestä vaan juuri päinvastaisesta tilanteesta.Mies on liian aktiivinen.

    Suhteet tosiaan lopettaa useimmiten suhteeseen tyytymätön nainen. Joskus on syynä miehen aktiivisuus ja vieraissa käynti. Mutta vähintään yhtä usein myös miehen lösähtäminen passiiviseksi ja vetämättömäksi. Nainen ei saa enää seksiä eikä läheisyyttä. Eikä myöskään sitä jännittävyyttä, mitä leikkimielinen roikale tai retku tarjoaa :) Itsestäänselvä sohvaperuna on tylsä mies.

    Tolla testostesonitasojen tippumisella lienee iso vaikutus miehen kaikenlaiseen aktiivisuuteen. Aika moni ikätoverimies, joilla on vetreät vaimot, vetelee hormonigeeliä tai laastaria nahkaan. Niistä vaan vähemmän puhutaan kuin viagarasta, joka on saavuttanut jonkinlaisen sosiaalisen hyväksynnän.

    Äänestä

jos ei miehelläsi ei ole mitään muita paheita ja hän on hyvä sinulle;etkö voisi jakaa harrastusta hänen kanssaan?Voi olla,että se on Sinusta tylsää,mutta se voi myöskin tulla sinulle hauskaksi ja mielenkiintosi herätä.En usko vielä,että tuollainen harrastus voi kaataa kenenkään avioliittoa,jos ei sitten ole mistään muusta jaksamisesta kysymys.Tsemppiä ja hyvää kesän odotusta Sinulle!

Äänestä
  • Tänä aamuna kuuntelin portailla leppälinnun säkeitä. Lintu kuuluu suosikkilaulajiini. Kun vaimo tuli siihen, ja aioin kiinnittää hänen huomionsa leppälintuun, se tietenkin lopetti. Näin käy AINA!

    Äänestä

  • aika, nimittäin. Vuorokaudessa on vaan 24 tuntia ja töitäkin pitää tehdä välillä. Siis tuo 2-3 tuntia päivittäin oli minimi. Viikonloppuisin tietysti moninkertaistuu ja muutenkin jos on työstä vapaata. Lapsiakin on kolme kappaletta ja heidän asiansa vievät aikaa. En moiti miestä, enkä halua viedä hänen harrastustaan, mutta liika on liikaa mielestäni. Itse en mitenkään jaksa tiirailla lintuja pitempään vaikka muuten luonnossa mielelläni liikunkin. Harrastuksiakin minulla riittää. Eli en ole yksin kotona surkeilemassa. En myöskään koe sillä tavalla miehen harrastusta uhkaksi, että pelkäisin tulevaisuutta yksinäni. Minulla on hyvä ammatti, jossa viihdyn, tulen kyllä toimeen. Surettaa vaan

    Äänestä

  • kotivaris kirjoitti:

    aika, nimittäin. Vuorokaudessa on vaan 24 tuntia ja töitäkin pitää tehdä välillä. Siis tuo 2-3 tuntia päivittäin oli minimi. Viikonloppuisin tietysti moninkertaistuu ja muutenkin jos on työstä vapaata. Lapsiakin on kolme kappaletta ja heidän asiansa vievät aikaa. En moiti miestä, enkä halua viedä hänen harrastustaan, mutta liika on liikaa mielestäni. Itse en mitenkään jaksa tiirailla lintuja pitempään vaikka muuten luonnossa mielelläni liikunkin. Harrastuksiakin minulla riittää. Eli en ole yksin kotona surkeilemassa. En myöskään koe sillä tavalla miehen harrastusta uhkaksi, että pelkäisin tulevaisuutta yksinäni. Minulla on hyvä ammatti, jossa viihdyn, tulen kyllä toimeen. Surettaa vaan

    laiskuutta.
    Oletko varma,että hänellä ei oo kivaa,rauhallista mestaa minne menee ottamaan nokosia kun tiskit ja pennut rasittaa?

    Luonnossa samoilu on mainio tekosyy.Naapurin akat ajttelee,että mitä valitat koska ukkosi ei istu kapakassa /pelaa biljardia/harrasta jotakin todella hintavaa kuten pooloa jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kotivaris kirjoitti:

Mieheni on viime vuosina lisännyt lintuharrastustaan. Päivittäin pitää vähintään pari kolme tuntia lintuja katsella. Mikään muu ei oikein enää kiinnosta. Olen väsynyt tilanteeseen. Mitä tekisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu