Otin eilen ekaa keraa poikaystävältäni suihin, ja hän kertoi minulle että ei ollut ikinä ennen saanut orgasmia suihinotosta. Hänellä on ollut 11 petikumppania minua aijemmin, ja säätänyt kaiken näköistä monien naisten kanssa. Iältään hän on 21. Miten on miehet, onko vaikeaa saada orgasmi suihinotosta?
Suihinotto
*miwwi*
118479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ei minulla ainakaan ole vaikeuksia ollut kenenkään kanssa. toki joissain asennoissa saa helpommin kuin toisissa eli riippuu mm. missä kulmassa kalua ottaa suuhun, itse ainakin nautin eniten kun kalua otetaan suuhun ns. luonnollisessa kulmassa eli samassa kuin kalu seisoessaan on, suoraan yläviistoon.
Useimmat tytöt/naiset eivät ole halunneet ottaa loppuun asti, vaikka voisin kyllä tulla suuhun.
Joskus nautin HYVÄSTÄ suihinotosta jopa enemmän kuin yhdynnästä.
Olen 27v mies
Jos nainen on taitamaton niin silloin on kyllä vaikeuksia saada, rytmi katkoo, pitää taukoja ja hampaat osuu ym. sekä joskus jotkut naiset imevät ihan täysillä ja väsähtävät heti.
Taitava nainen saa mut kyllä aika nopeasti tulemaan.
Ja tosiaan harmi, että 99% tapaamistani naisista ei halua imeä loppuun asti.
Naisille vinkiksi, että imekää monipuolisesti ja käyttäkää käsiä hyväilyyn ym.
Kalun jokapuolelta nuoleminen on myös nannaa.
Parhaiten tunnun itse saavani sellaisesta hellästä tasarytmisestä imutuksesta ja vielä kun on sormi pyllyssä.
vai nauttii se herra parhaiten ku on sormi pyllyssä .. mee nyt jo äitisnäkönen runkkari vittuun ja takas hintti palstalle.
Oleppas hiljaa siellä kun et mitään asioista tiedä.
Sinunlaisia PELLEJÄ on tusinassa 15kpl.
..äkäinen tilitys peppufoobikolta. Mitäs jos annettaisiin kaikkien kukkien kukkia ;) Kokeile sinäkin joskus, voit yllättyä.
että ensin runkkaan kunnolla naisen silmien edessä, ja nainen saa joskus lipaista kullin kärkeä, eikä muuta. Sitten kun supistukset alkavat, nainen avaa suun auki, ja sinnehän minä spruittaan koko lastin. Tuntuu paljon paremmalta kuin osaamattoman naisen imuyritykset.
Asiahan on niin, että vaikka mieheltä mälli lentäisikin, ei se tarkoita orgasmia.
On eri juttu saada mälli liikkeelle kuin suurta nautintoa. Siitä tässä varmaankin on kyse.
Elämäni ensimmäisessä suihinotossa olin niin kiihottunut kokemuksesta että laukesin ihan hetkessä. Nuori ja kokematonkin olin silloin, joten sekin auttoi asiaa. Nyt yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin ja aika monen naisen jälkeen voin todeta että se on edelleenkin ainoa kerta... Ei ole naiset osanneet tarpeeksi hyvin, ikävä kyllä.
Samoin käsihommien suhteen, ei ole naisystäväni sitäkään riittävän hyvin osanneet; ennemminkin meinaa seisokki lerpahtaa ajan mittaan kun ei homma suju. Aluksi tuntuu hyvältä ja kiihottavalta, ja kanki nousee, mutta sitten minuuttien jälkeen alkaa usko loppua...
Toisaalta on kai hyvä ettei ole liian herkässä - jaksaa sitten normaaliaktissa pidempään...
Onneksi normaali vanha kunnon tapa eli penis vaginassa antaa nautintoa erittäin tyydyttävällä tavalla!
Niin millainen runkkaaminen ja suihinotto on sitten taidokasta? Miten voin "vetää käteen" mieheltäni niin, että se tuntuu mahdollisimman hyvältä? voiko muuta kuin vemputtaa menemään? Ja entä suihinotossa, voiko välillä pitää taukoa ja nuolla esim. terskaa vai pitääkö koko ajan imee ees taas niin kauan että laukeaa? Kertokaa, kun ei oo mies osannut itse kertoa...
leiki sillä eri lailla: nuole, liikuttele huulia eri puolilla, ime (vahvemmin ja heikommin), ota kieli mukaan, nuole terskan alta, käyt käsiä kevyesti apuna (miehestä riippuen kalun luona, joidenkin kanssa muuallakin). pelkkä "vemputtaminen" ei varmaankaan ole paras mahdollinen juttu, vaihtele kädellä tehdessä rytmiä ja vahvuutta. Mies voisi kertoa mikä tuntuu hyvälle, siitä saat johtolankoja.