Tänään en ole vielä matkustanut mihinkään. Maanantaina kuljin kaksi kertaa, siis 4 bussikyytiä ja eilen kerran, 2 bussikyytiä. Yksikään bussikuski ei ollut suomalaisen näköinen, oli tummaa ihoa ja tummahkoa ihoa. Noina kahtena päivänä bussiin oli varmaan tankattu kengurupolttoainetta. Aina kun bussi lähti pysäkiltä vielä seisovat matkustajat melkein kaatuivat, oli niin äkkilähtö. Minäkin loukkasin ranteeni ihan pikkuisen. Yksi äiti lastenvaunujen kanssa ja toisen pienen lapsen kanssa menettivät sen verran tasapainoa, että tämä pieni poika jäi äitinsä alle. Tiellä olevat korotukset ajettiin surutta samalla vauhdilla kuin muukin ajo. Olisikohan näitä maahanmuuttajia jo liikaa bussikuskeina? Kaiken lisäksi yksi maahanmuuttajakuski ei ymmärtänyt mitään kännykällä maksamisesta. Istuin takana, enkä kuullut mitä puhuivat (ja millä kielellä), mutta bussi seisoi pysäkillä törkeän kauan. Taitaa olla kaikki suomalaiset kuskit kesälomalla?
busseista
ja kuskeista
9942
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun katsoo firman henkilölistaa, niin alkavat supisuomalaiset kuskit olla kohta vähemmistöedustajana :) Monesti kuulee kehuttavan, kuinka mukavia, kohteliaita ja hyvin ajavia ulkomaalaiset kuljettajat ovat. Varmaan pitää paikkansa, mutta kyllä paljon on sellaisiakin jotka kaahaavat mennä miten sattuu, onkohan edes liikennetietous täysin varmalla pohjalla. Ja kello tuntuu välillä olevan täysin eri planeetalta kuin suomalaisilla. No, meitä on moneen menoon niin suomalaisissa kuin ulkomaalaisissakin :) :)
>>>Kaiken lisäksi yksi maahanmuuttajakuski ei ymmärtänyt mitään kännykällä maksamisesta
No kun ei suomalaisia kiinnosta bussinkuljettaminen, siivoaminen tai muutkaan duunariammatit, pitää tuoda ammattitaitoa ulkomailta. Hyvähän toki on, että maahanmuuttajat saavat töitä.
ja maksavat ainakin vähän verojakin, vai maksavatko ?
ne käy duunissa täällä ja vievät ns. verorahat rajan yli kun vapaat alkaa,mutta eipä noista palkoista kummoisia verotuloja valtiolle muodostuskaan.
Hidasteet rakennettava yliajettaviksi alueella olevan nopeus rajoituksen mukaan,jos loukkaannut syy ei ole bussi-kuskin olipa hän ulkomaalainen tai Suomalainen vaan tienpitäjän eli kaupungin???Kun valitatte valittakaa kaupungille, älkää kuljettajalle tai hänen edustamalleen yhtiölle.
Mistä olet keksinyt tuon nimimerkkisi.
OSA KUSKEISTA ON OK....OSA TAAS LIIAN KIREITÄ..
tervetuloa vaan bussikuskiksi