Mä en nyt ole ihan satavarma mihinkä osastolle tää olis PITÄNYT laittaa, mut mun mielestä tää on ehkävä osuvin.
Seurustelen vuoden vanhemman miehen kanssa, reilu kaks vuotta on tuutissa. Meillä on aina ollut riitoja, aika paljonkin mun mittapuun mukaan. Kummatkin kuitenkin rakastaa toisiaan, ainakin ennen. Nyt en miehen tunteista ole enää yhtään varma, ja se kun on perinteinen suomalainen ukko, niin ei tuo puhuminen kovin hyvin luonnistu. Tää nyt on aika kahden vaiheilla, että todennäköisesti ei kauaa enää kestä.. Ongelmia on vaikka muille jakaa, mutta siinä menee koko palsta tukkoon, jos alan sitä tarinaa selvittämään.
Nyt itsessäni on kuitenkin herännyt omituisia tunteita, ehkäpä ihastumista..? Itsehän en tätä ihastumiseksi tunnnistanut, ennenkuin eräs kaveri siitä alkoi mulle puhumaan. Syystä tai toisesta olen viettänyt "työn/opiskelun" merkeissä paljon aikaa erään itseäni vanhemman perheellisen miehen kanssa.. Oma suhde kun nyt ei ihan täysillä kulje, on tämä mies ajatuksissani yhä useammin. Mitään ei ole tapahtunut, flirttiä nyt kyllä, mutta ei vakavampaa. Itselleni on tullut todella ihmeellisiä tuntemuksia tämän johdosta. Tuntuu kuin omatunto soimaisi siitä, että pidän ihmisenä tästä miehestä paljon.. Tuntuu että on huono omatunto siitä että viihdyn hänen seurassaan (vaikka mitään ei ole tapahtunutkaan), hän saa minut hymyilemään, mitä oma mieheni, ei pitkään aikaan ole saanut aikaiseksi. Tuntuu tyhmältä potea omatunto-ongelmista, kun mitään ei ole tapahtunut, ainoastaan pääni sisällä tämä mies viettää paljonkin aikaa. Olen pari ehkä kolme kertaa viikossa tekemisissä tämän miehen kanssa.. Noh, jälleen kerran syystä tai toisesta, kohta tuskin enää tapaamme, kun tämä "työ/opiskelu" on ohi..
Suruttaa kyllä ajatella, etten ehkä enää tätä miestä näe, tuntuu hyvältä olla hänen seurassaan, kun saa jotain muuta ajateltavaa. Kotona ajatuksissa on vain että taas tapellaan. Pitkästä aikaa joku saa minut uskomattoman hyvälle tuulelle, ja hymyilemään. Odotan aina kovasti kun tiedän, että näen miehen uudestaan.. Olenko todella ihastunut vai mikä ihme vaivaa..? Pitääkö minun tuntea huonoa omaatuntoa tästä että ajattelen paljon ihmistä joka saa minut aina hymyilemään..? Hymyilen vielä illallakin, kun olen jo kotona. Tämä mies on vain jäänyt mieleeni, eikä ole näyttänyt merkkiä, että pääni sisältä katoaisi.. En ole pettämässä miestäni, rakastan häntä kovin paljon, ja haluaisin vain saada kaiken vielä toimimaan. Miehellä nyt on vain liikaa sellaisia ongelmia joista ei ole valmis luopumaan, ja minä en halua sellaisten ongelmien kanssa elää. Olen joskus näiden ongelmien kanssa elänyt, ja se oli melkein minun loppuni.. Sitä en enää halua.
Olenko todella ihastunut?
Seurustelen vuoden vanhemman miehen kanssa, reilu kaks vuotta on tuutissa. Meillä on aina ollut riitoja, aika paljonkin mun mittapuun mukaan. Kummatkin kuitenkin rakastaa toisiaan, ainakin ennen. Nyt en miehen tunteista ole enää yhtään varma, ja se kun on perinteinen suomalainen ukko, niin ei tuo puhuminen kovin hyvin luonnistu. Tää nyt on aika kahden vaiheilla, että todennäköisesti ei kauaa enää kestä.. Ongelmia on vaikka muille jakaa, mutta siinä menee koko palsta tukkoon, jos alan sitä tarinaa selvittämään.
Nyt itsessäni on kuitenkin herännyt omituisia tunteita, ehkäpä ihastumista..? Itsehän en tätä ihastumiseksi tunnnistanut, ennenkuin eräs kaveri siitä alkoi mulle puhumaan. Syystä tai toisesta olen viettänyt "työn/opiskelun" merkeissä paljon aikaa erään itseäni vanhemman perheellisen miehen kanssa.. Oma suhde kun nyt ei ihan täysillä kulje, on tämä mies ajatuksissani yhä useammin. Mitään ei ole tapahtunut, flirttiä nyt kyllä, mutta ei vakavampaa. Itselleni on tullut todella ihmeellisiä tuntemuksia tämän johdosta. Tuntuu kuin omatunto soimaisi siitä, että pidän ihmisenä tästä miehestä paljon.. Tuntuu että on huono omatunto siitä että viihdyn hänen seurassaan (vaikka mitään ei ole tapahtunutkaan), hän saa minut hymyilemään, mitä oma mieheni, ei pitkään aikaan ole saanut aikaiseksi. Tuntuu tyhmältä potea omatunto-ongelmista, kun mitään ei ole tapahtunut, ainoastaan pääni sisällä tämä mies viettää paljonkin aikaa. Olen pari ehkä kolme kertaa viikossa tekemisissä tämän miehen kanssa.. Noh, jälleen kerran syystä tai toisesta, kohta tuskin enää tapaamme, kun tämä "työ/opiskelu" on ohi..
Suruttaa kyllä ajatella, etten ehkä enää tätä miestä näe, tuntuu hyvältä olla hänen seurassaan, kun saa jotain muuta ajateltavaa. Kotona ajatuksissa on vain että taas tapellaan. Pitkästä aikaa joku saa minut uskomattoman hyvälle tuulelle, ja hymyilemään. Odotan aina kovasti kun tiedän, että näen miehen uudestaan.. Olenko todella ihastunut vai mikä ihme vaivaa..? Pitääkö minun tuntea huonoa omaatuntoa tästä että ajattelen paljon ihmistä joka saa minut aina hymyilemään..? Hymyilen vielä illallakin, kun olen jo kotona. Tämä mies on vain jäänyt mieleeni, eikä ole näyttänyt merkkiä, että pääni sisältä katoaisi.. En ole pettämässä miestäni, rakastan häntä kovin paljon, ja haluaisin vain saada kaiken vielä toimimaan. Miehellä nyt on vain liikaa sellaisia ongelmia joista ei ole valmis luopumaan, ja minä en halua sellaisten ongelmien kanssa elää. Olen joskus näiden ongelmien kanssa elänyt, ja se oli melkein minun loppuni.. Sitä en enää halua.
Olenko todella ihastunut?
Vastaukset 3
Vanhimmat
ihastunut. Ja ihanaahan se on ja haaveilla saa eikä siitä kannata potea huono omaatuntoa ;-) Mutta asian kanssa eteneminen onkin sitten jo toinen juttu ja kannattaa miettiä mihin varsinkaan perheellisen miehen kanssa ryhtyy.
Ja kun puhuit näistä työ/opiskelukuvioista ja niiden loppumisesta, niin mietihän kannattaako niihin sekoittaa mitään muuta? Vai kannattaisko ne hoitaa vaan kunnialla läpi ensin?
Itselläni ainakin tapana ollut ihastusten laantua hyvinki pian, kun ei enää ole ollut tekemisissä. Surullista, mutta totta :-( Mutta jos ei mene ohi, niin mikä estää jälkeenpäin vaikka soittamasta jonkun tekosyyn varjolla ja pyytää vaikka kahville, varsinkin jos et enää seurustelisikaan... Vaikeaahan se on, mutta mitään et ainakaan sitten enää menetä.
Ja yks vaihtoehto sitten on yrittää saada miehestä ihan "vaan" kaveri, voiskohan se onnistua?
Etsit vaan lohtua ja uutta kaveria kun tiedät että kohta olet yksin. Kattele muualle, kyllä niitä vapaitakin miehiä löytyy. Olisi todella itsekästä, jos pilaisit kokonaisen perheen tulevaisuuden pelkän itsekkyytesi takia.
Sanoinhan jo ensimmäisessä viestissäni, että asia jää ajatuksien tasolle.. Lukea voi tarkemmin, ennen kuin alkaa tollaista kommenttia kirjoittelemaan..