Tämä on kirjoittamani novelli, jolle haluaisin puolueetonta kehuntaa ja/tai kritiikkiä.
Verkko
Olin loukussa. Ympärilläni oli verkko, ei ollut mahdollisuutta paeta. Minun oli tehtävä päätökseni pian.
Olin jo odottanut liian pitkään. Harhailin ajatuksissani vältellen päätöksentekoa,vaikka sisimmässäni tiesin, että päätös on tehtävä. Palasin vielä hetkeen, jolloin juutuin verkkoon. Hetkeen jollion ansa laukesi.
Vain yksi, yksi pieni harha-askel riitti, ja olin ansassa. Tietenkin syytin vain itseäni, minähän sen virheen tein. Olin laskelmoinut kaiken niin tarkkaan,että olin varma onnistumisesta. Kuitenkin herpaannuin, ja samassa koko suunnitelmani oli pilalla.
En kuitenkaan kierinyt itsesäälissä. Suunnitelma meni pilalle, tilaisuus ohi ja tulevaisuuteni on nyt jopa epävakaampi kuin ennen. Itsesäälin olin kuitenkin hylännyt, nyt minun täytyi keskittyä vastaukseeni. Myönnänkö, kiellänkö? Entä jos vastaisin kuin poliitikot? Ei, ei niin. Silloin en ainakaan pääsisi tästä verkosta. Lopulta ymmärsin: kyse ei ole siitä, mitä minä haluan vastata, vaan siitä mitä hän haluaa kuulla. Päästäkseni pois minun täytyy lausua oikeat sanat.
Hyvä on, tiedän nytettei kyse ole minun mielipiteestäni. Ei hän välitä siitä mitä minä haluan, ei hän koskaan ole minun tunteistani välittänyt. Päätin siis miellyttää häntä, mutta mistä minä tiedän mitä hän haluaa kuulla? Aloin pohtia vaihtoehtoja, jotka pian supistuivat kahteen. Vastaamatta en voi jättää, mutta vastaanko siis kyllä vai ei?
Turhasta puhumisesta hän ei pidä, joten vastauksen on oltava lyhyt. Harkitsin vastausta tarkkaan ja vaivuin niin ajatuksiini, etten huomannut ajan kulumista. Eihän minulla aikaa ollutkaan kuin viisitoista minuuttia, mutta minusta tuo aika oli jo alakanut tuntua ikuisuudelta.
Sitten kuulin askelia. Tunsin vapisevani, mutta päätin olla rohkea. En minä saa pelätä. Mies asteli aivan verkkoni eteen, kumartui ja kurtisti kulmiaan. Sitten hän mutisi jotain äidinkielellään , ja vaikka minä osasinkin portugalia hyvin, olin nyt niin sekavassa mielentilassa etten osannut suomentaa lausetta. Sitten tajusin, että hän haluaa vastauksen. Katsahdin huoneen seinällä olevaan kelloon, se oli puoli kuusi. Harkitsin vastaustani vielä hetken ja yritin miettiä onko vastaukseni oikea. Päätin vaihtaa vastauksen.
Kuultuaan vastaukseni mies räjähti. Hän potkaisi minuas kovaa, minkä seurauksena takerruin verkkoon entistäkin pahemmin.
Kohta hän poistui huoneesta jätten minut ajatuksiini. Vastaukseni ei siis miellyttänyt häntä. Olisihan minun se pitänyt tietää, tunsinhan minä hänet niin monen vuoden takaa. Koska kuitenkin vastasin väärin, vapauteni oli lopullisesti menetetty. Nyt aloin jo luovuttaa, itsesäälikin lähestyi ja minä annoin sen tulla. Kierin siinä hetken, mutta sitten ryhdistäydyin. Jonain päivänä olisin vapaa.
Pablo astui ulos verkkosalista sulkien oven jäljessään. Hän hymyili itsekseen, hän oli tyytyväinen. Pablo oli onnistunut tuhoamaan hitaasti kasvavan kapinan jo alkutekijöihinsä. Hän nautti suuresti vallastaan ja äsken näkemästään pelosta. Kuultuaan vastauksen hänen täytyi näytellä raivostunutta, vaikka oikeastaan vastaus miellytti häntä. Hän oli kuullut oikeat sanat.
Kritisoikaa, kertokaa mitä tekisin toisin. Itse pidän tekstin alusta, loppusta en oikein tiedä. Mitä pidätte kertojanvaihdoksesta? Mistä novellissa on kyse?
Kiitos!
Lukekaa tämä, kiitos
3
276
Vastaukset
- scarabaeus
olet selvästi kerännyt materiaalia kirjoittamiseen.
ja nyt seuraavaksi kirjoitat jokaisen kappaleen tarinan.
ja siinä sitten on se kokonainen tarina.
ellei peräti
best seller.
-
eikö se kirjan kirjoittaminen näin etene.
sana kerrallaan, lause kerrallaan, kappale kerrallaan.
-
ja loppusilaus.
(vinkki: tämän päivän Helsingin Sanomissa on hyvä juttu Ken Follett)
-
itse olen harrastajakirjoittaja, ja minun mielestäni tämä tekstisi osoittaa, että sinussa on kirjoittaja-ainesta. mutta novelli tämä ei vielä tässä esittämässäsi asussa ole. - ...
En ehtinyt upota mukaan tarinaan, koska pätkä oli lyhyt ja oli sellainen olo, että sen täytyi olla sidoksissa johonkin. Jotkut asiat oli selitetty liian yksinkertaisesti minun tyyliini, esimerksiksi lauseissa " Nyt aloin jo luovuttaa, itsesäälikin lähestyi ja minä annoin sen tulla. Kierin siinä hetken, mutta sitten ryhdistäydyin." katosi se tunnelma, minkä olit aika hyvin saanut muuhun tekstiin. Taas "Jonain päivänä olisin vapaa." antoi taas kuvan hyvästä kirjoittajasta. Kaipasin enemmän kuvailua. Kuvailusi oli hieman lattean puoleista aiheeseen olettaen. Mutta sinussa on ainesta. Jatkahan kirjoittamista. :)
- Kuunkulkija-
mutta lukijat lukevat tarinoita. Kertomuksen ei tarvitse olla pitkä vaan mielenkiintoinen, yllättäviä käänteitä sisältävä ja helppolukuinen. Jos pystyt kehittämään uusia sanontatapoja olisi vielä parempi.
Mieti ensin koko kertomus loppuun asti, sitten kirjoitat sen nopeasti että muistat kaiken. Tai tee muistiinpanoja. Jaa kertomus kappaleisiin, ajattele lukijaa, on helpompi lukea. kerro jotain mitä ei ole sata kertaa jo kirjoitettu. Tee erilaisia kertomuksia erilaisilla tyyleillä. Löydä tarinaan olennainen. Eli yllätä lukija. Jätä ajateltavaa lukijalle, älä selitä puhki.
Itse tekisin seuraavanlaisen näin hätäisesti:
PARVIAISEN ARKKU
Tämä omituinen ihmiskohtalo tapahtui laajoilla lakeuksilla jossa vokaaleja väännellään, kaikki totta tyynni.
Parviainen ei ollut komea mies eläessään joten sitä ei ollut kuollessaankaan. Turpeat huulet, valtava koko ja paino sekä huono pakkasilla palanut iho pitivät siitä huolen.
Oli ollut Ison Sepän palveluksessa, saarnoja pitänyt, syntisille vasemmalla kädellä tuomion litaniat luetellut. Ei pidetty saarnoista, Reilun Kaupan tomaateilla heittelivät saarnastuolia kohti, nurkan takana juttuja keksivät papista, kuitenkin kunnian miehestä. Saarnat olivat, pakko sanoa, surkeita. Riistamäen Veikkokin oli samaa mieltä vaikkei yleensä puhunut.
Levätessään arkussa viilenneenä oli joku havaitsevinaan Parviaisen suupielissä virnettä mutteivät uskoneet kun eläessäänkään ei sitä huomattu. Parviainen itse, jo elämän tuolla puolen, katseli väkeä vähätellen, kuollessaan ymmärsi väen yksinkertaisuuden, tiesi ratkaisunsa oikeaksi etukäteen.
Surukansan arkun äärellä ollessa, parikymmentä elävää kun ulkona kaksikymmentä pakkasta, katsellessa arkkunpantua, alkoi tapahtua: Säkenet syttyivät arkun reunoille, tulta syöksivät kuin lauma lohikäärmeitä Valhallassa. Savua tuli ja tulta näkyi ja kansa pakeni pakkaseen.
Länsmannin tutkiessa myöhemmin outoa tapahtumaa huomasi arkun reunojen sisään rakennetut ilotulitusvehkeet, oli siinä vaivaa nähty.
Niin jätti Parviainen muiston itsestään surukansalle. Lehdissä oikein kirjoiteltiin.
Itse Parviainen katseli kovin ylhäältä tapahtumia. Oli Ison Sepän vieressä.
- Mitäs tykkäsit, kysyi Parviainen turpeilla huulillaan.
- Valitsit voittosi oikein, sanoi Iso Seppä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ja taas ammuttu kokkolassa
Kokkolaisilta pitäisi kerätä pois kaikki ampumaset, keittiöveitset ja kaikki mikä vähänkään paukku ja on terävä.575519- 934407
Helena Koivu on äiti
Mitä hyötyä on Mikko Koivulla kohdella LASTENSA äitiä huonosti . Vie lapset tutuista ympyröistä pois . Lasten kodista.3752634Ovatko naiset lopettaneet sen vähäisenkin vaivannäön Tinderissa?
Meinaan vaan profiileja selatessa nykyään valtaosalla ei ole minkäänlaista kirjoitettua tekstiä siellä. Juuri ja juuri s721151Suomi vietiin Natoon väärin perustein. Viides artikla on hölynpölyä. Yksin jäämme.
Kuka vielä uskoo, että viides artikla takaa Suomelle avun, jos Suomeen hyökätään. Liikuttavasti täällä on uskottu ja ved3311048- 61863
- 28833
Sydämeni on sinun luona
Koko ajan. Oli ympärilläni ketä oli niin sinä olet vain ajatuksissa ja tunteissa. En halua muiden kosketusta kuin sinun46826Trump ja Venäjä
Huomasitteko muuten... Käytännössä ainoat valtiot, joille Trump EI eilen asettanut typeriä tariffejaan, olivat Venäjä ja103805Jatkuva stressitila
On sinun vuoksesi kun en tiedä missä mennään mutta tunteeni tiedän ainoastaan52789