Euroopan Unioni on keskeyttänyt Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelman EU-tukien maksatuksen Brysselistä Suomeen. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista rakennerahasto-ohjelmista. Maksujen jäädyttämisen syynä on komission epäluottamus koko suomalaiseen EU-tukimiljardien hallintojärjestelmään.
Pohjois-Suomen
EU-tuet
4144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kepu tottui jo Kekkosen valtakaudella siihen, että pohjoiseen syydettiin yhteisiä rahoja aivan järjettömiin hankkeisiin. EU:ssa tämä kepulaisuus ei enää mene läpi.
Tämä osoittaa, että kontrollia pitäisi roimasti lisätä kepuenemmistöisillä alueilla. Kepulaisuuteen kuuluu vilppi ja pettäminen. Monet maajussit mm. yrittävät kusettaa EU-tukien maksuissa.
Kepu-enemmistöisillä alueilla tarkastajille pitäisikin taata rajoitukseton pääsy mm. maajussien kaikkiin tiloihin ilman ennakkoilmoitusta mihin vuorokauden aikaan tahansa. Se lisäisi avoimmuutta ja rahaa säästyisi.
että EU:n mukaan viranomaiset ja virkamiehet Suomessa luottavat liikaa toisiinsa. Ne virkamieht kun Lapissakin suurimmaksi osaksi on kepulaisia. Eli pane nyt pukki kaalimaata vahtimaan.
Väärinkäytökset eivät ole EU-tukien ja rahoituksen ainoa ongelma. Valtavat määrät rahaa kuluu kaikenmaailman selvitysten ja nollatutkimusten laatimiseen, joihin tuhlaantuu hirvittävät määrät virkamiesten voimavaroja ja monissa tapauksissa ainoa hyötyjä on ulkopuolinen konsultti, joka laskuttaa itsestäänselvyyksien kirjaamisesta melkoisia summia. Irvokkaimillaan tuo tilanne on EU:n lähialueohjelmissa (tacis etc.): suomalainenkonsultti saa muhkean palkkion kun hän ynnää itärajan takaisia ongelmia. Kyllä EU tässä suhteessa saisi ottaa oppia USA:sta, jossa hommat hoidetaan paljon käytännönläheisimmin ja tuloksekkaammin jopa alueilla, jotka ovat EU:n lähialueitá.
Kepun tunturimaatalouskokeiluja on tuettava. Tällä on laajempaa merkitystä. Sen perusteella voidaan tutkia, miten esim. maissi kasvaa ikiroudassa tai jäätiköllä. Kepu uskoo, että kehittämällä brändillä olisi lupaavia näkymiä Siperiassa ja Grönlannissa.