Olen 18-vuotias tyttö. Minulla ei ole kavereita, ja se harmittaa suunnattomasti. Olen aina ollut ujo ja peruskoulussa minua kiusattiin henkisesti. En ole päässyt siitä vieläkään yli. Psykologille olen puhunut, mutta se ei auttanut. Minulla on lieviä sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja masennusta. Poikaystävä on ainoa ihminen, joka rakastaa ja ymmärtää, ja jonka takia jaksan elää. Suhde vanhempiin on ok.
Ei sosiaalista elämää
Marika111
61407
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En haluaisi väheksyä huolenaihettasi, mutta sanoisin tähän vain sellaisen kommentin, että itselläni ei ole yhtäkään hyvää ystävää tällä hetkellä. Sinulla on sentään yksi... poikaystäväsi. Minun suhteeni vanhempiini ovat myös aika heikolla mallilla.
Uskoakseni tyttö/poikaystävän saaminen on paljon vaikeampaa useimmille kuin kavereiden saaminen. Minulle se on ainakin paljon vaikeampaa, kavereita kyllä kertyy aika helposti vaikka en olekaan kovin sosiaalinen.
Sama täällä... paitsi että olen 16-vuotias
Itselläni oli sama tilanne ei ketään kavereita ainoastaan poikaystävä. Pelkäsin koko seurustelun ajan, että menettäsin hänet ja niin siinä kävikin. Nyt ei ole enää edes sitä ainutta ihmistä.
Elämä on paskaa.
Minäkin 18 ja yksin. muut nauttivat nuoruudestaan mua masentaa tilanteeni. ihmiset ei haluu tutustua minuun. toivo vielä elää
Ne muutamatkin kaverit on häipyneet jonnekin. Niillä on uusia kavereita tai ne on muuttanu muualle opiskelun/ työn takia ja jotenkin mä en enää sovi mukaan kuvioihin.