Suomen tappio!!

Pakkoruotsi on kaikkien aikojen suurin yksittäinen haittatekijä suomalaiselle yhteiskunnalle, teollisuudelle ja yritysmaailmalle sekä erityisesti suomalaisten tasa-arvolle.

Pakkoruotsi päättyköön seuraavien vaalien jälkeen!

Kielitaito on peräisin koulun penkiltä. Opiskelemalla ruotsia menetetään mahdollisuus opiskella jotakin OIKEAA KIELTÄ kun kaikkea ei ehdi eikä voi opiskella ja oppia! Suomenkieliset ovat huonommassa asemassa verrattuna ruotsinkielisiin ja ruotsalaisiin maailmalla kun suomenkielisten on PAKKO opiskella turhaa kieltä jonka ruotsalaiset jo osaavat. Siinä menee suomalaisten mahdollisuus hankkia parempi kielitaito.

Pakkoruotsista kärsivät teollisuus ja yritysmaailma, kun ei ole opiskeltu riittävästi esim. saksaa ja venäjää.

Olenko ainoa kuka ajattelee näin?
5302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tavoitteeksi voi asettaa vuoden 2008.

On täysin mahdollista saada vuoden 2007 vaaleissa eduskunta, joka poistaa pakkoruotsin.

PAKKORUOTSI LAKKAUTETAAN VUONNA 2008!

Meidän on vain valittava sellaiset kansanedustajat, jotka vastustavat pakkoruotsia ja ovat vakavasti pakkoruotsin poistamisen kannalla.

Äänestä

SRPJ näyttää ajavan pakkoruotsin vastaista linjaa. www.srpj.net

"Ruotsinkielen asema suomalaisessa yhteiskunnassa on vanhanaikainen ja siihen tulisi tehdä muutoksia. Ruotsin pakollinen opiskeleminen vain pienen vähemmistön vuoksi on täysin tarpeetonta. Päinvastoin nykyinen pakollinen opiskelu vain tekee hallaa muiden tarpeellisempien kielten opiskelulle. Asian voisi korjata poistamalla ruotsin pakollisuuden, tällöin tilalle voisi valita muun B-tason kielen."

Äänestä
  • voisko joku esitellä tässä lisää?

    Äänestä

  • oikein on? kirjoitti:

    voisko joku esitellä tässä lisää?

    Suoraan sivuilta:

    "SRPJ on uusi poliittinen järjestö, joka pyrkii tarjoamaan puoluekartalle uudenlaisen vaihtoehdon. Emme usko kahlitsevaan ja vanhanaikaiseen vasemmisto-oikeistojakoon vaan perusteltuihin ratkaisuihin, jotka ylittävät puoluerajat. Tämän lisäksi arvostamme erityisesti perusteluita, sekä avoimuutta ajamissamme asioissa."

    Kyseessä näyttää olevan juuri muodostettu poliittinen järjestö. Tavoitteena on alustavasti ehdokas eduskuntavaaleissa jonkin puolueen listalla. Yleisohjelmassa olisi enemmänkin juttua.

    Äänestä

  • katsotaan... kirjoitti:

    Helpompaa on, kun lukee itse esittelyn puolueesta.
    Tuo yksi lause oli aika järkevä ja sopii 2000-luvulle:
    " Emme usko kahlitsevaan ja vanhanaikaiseen vasemmisto-oikeistojakoon vaan perusteltuihin ratkaisuihin, jotka ylittävät puoluerajat. Tämän lisäksi arvostamme erityisesti perusteluita sekä avoimuutta ajamissamme asioissa."

    http://www.srpj.net/index.php?s=etusivu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pakkoruotsi kirjoitti:

Pakkoruotsi on kaikkien aikojen suurin yksittäinen haittatekijä suomalaiselle yhteiskunnalle, teollisuudelle ja yritysmaailmalle sekä erityisesti suomalaisten tasa-arvolle.

Pakkoruotsi päättyköön seuraavien vaalien jälkeen!

Kielitaito on peräisin koulun penkiltä. Opiskelemalla ruotsia menetetään mahdollisuus opiskella jotakin OIKEAA KIELTÄ kun kaikkea ei ehdi eikä voi opiskella ja oppia! Suomenkieliset ovat huonommassa asemassa verrattuna ruotsinkielisiin ja ruotsalaisiin maailmalla kun suomenkielisten on PAKKO opiskella turhaa kieltä jonka ruotsalaiset jo osaavat. Siinä menee suomalaisten mahdollisuus hankkia parempi kielitaito.

Pakkoruotsista kärsivät teollisuus ja yritysmaailma, kun ei ole opiskeltu riittävästi esim. saksaa ja venäjää.

Olenko ainoa kuka ajattelee näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu