magan huonot puolet?

kanamies

kertokaahan harrastajat mitä lajistanne mielestänne puuttuu? tarkoitus ei ole haukkua tai paheksua lajia mutta kaikesta puuttuu jokin :)

14

5083

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Riku Mäkelä

      Suoritin Magan alkeiskurssin pari kuukautta sitten Valkeakoskella ja treenaaminen oli kaikinpuolin järkevää. Mutta yksi asia jäi vaivaamaan.

      Eli kun harjoiteltiin erilaisia tilanteita joissa hyökkääjä tuli solvauksia sylkien päälle ja siihen piti reagoida jollain järkevällä tekniikalla, ongelmana oli mielestäni se, että hyökkääjä hyökkäsi joka kerta. Eli se hyökkäys ei jäänyt vain verbaaliselle asteelle vaan hyökkääjä päätyi aina puolustautujan rinnuksiin kiinni.

      Muissa yhteyksissä kun olen itsepuolustusta harjoitellut, on ideana ollut se että ns.hyökkääjä saattaa tulla puolustautujan eteen solvaamaan, mutta ei lyö tai tartu kiinni, vaan poistuu hetken päästä paikalta. Tai sitten hän näennäisesti lopettaa hyökkäyksen ja ehkä jopa kääntyy poispäin ennen kuin hyökkää.

      Jälkimmäisessä versiossa etuna on mielestäni se, että puolustautuja joutuu ajattelemaan tilanteessa hieman enemmän. Eli ei voi vain odottaa, että hyökkääjä on lyöntietäisyydellä ja sitten lyödä tätä. Puolustautumisenhan tulisi aina olla suhteessa hyökkäykseen. Eli tietääkseni ei voi lyödä henkilöä joka vain homottelee, huorittelee tms.

      Tuskin kaikki tilanteet kadulla menee käsirysyksi. Itse olen ainakin joutunut muutaman kerran tilanteeseen jossa kaveri vain purki omaa turhautumistaan minuun verbaalisesti. Hetken päästä kaveri lähti paikalta ja tilanne jäi siihen. Jos olisin mennyt lyömään, olisin itse saattanut joutua vaikeuksiin.

      Mutta Magassa tämä harjoittelu oli 'helppoa' , odotti vaan että kaveri on tarpeeksi lähellä ja suoritti työnnön tai lyönnin. Ei tarvinnut kuunnella sanaakaan mitä vastustaja pajatti ennen tekniikan suorittamista.

      Muuten olen tyytyväinen Magaan ja Valkeakoskilaisiin opettajiin. He ovat ammattitaitoista ja fiksua väkeä. Omat 'juuret' ovat vaan tuolla japanilaisten lajien puolella joten tämä Magan treenaaminen oli vain syrjähyppy ja siksi se jäi tuohon alkeiskurssiin. Leireillä kuitenkin nähdään!

    • Ex magaaja

      Hyvä ja hauska laji kaikin puolin. Puuteiksi kuitenkin luettelisin mattokamppailun vähyyden.
      Ehkä jossain muualla harjoitellaan enemmän?

      Ja ehkä sellainen, että tekniikat useimmiten suoritetaan ns. helppoon vastustajaan mikä ei laita paljoakaan vastaan vaan ennenminkin tarjoaa sitä jalkoväliä. Noh tietysti sparritreenit on toista maata :).

    • idi amin

      Pehmeitä tekniikoita ei juurikaan ole paitsi joistain ei-niin-kovin-vaarallisista otteista irtautumisiin. Suomen rikoslaki loppuu ekaan vastahyökkäykseen ja harrastajat ohjelmoidaan jatkamaan useilla vastahyökkäyksillä 'lipas tyhjäksi' periaatteella. jos näin herjoittelee niin todennäköisesti myös toimii tilanteessa.

      Toisaalta taas, pehmeät tekniikat eivät toimi tai niiden oppiminen tehokkasti vie kymmeniä vuosia.

      Samoin Magassa on joitain aivan turhia tekniikoita joita ei pysty tositilanteessa kuitenkaan tekemään, kuten muutamia pistäviä torjuntoja - onhan niitä kiva harjoitella mutta en tekisi ko. tekniikoita tositilanteessa.

      • Koda99

        Magan treenaaminen on aika kevyttä hommaa verraten muihin lajeihin riippuen tietysti ohjaajasta. Joskus harjoituksissa ei tule edes kuuma. Jalat liimautuneena lattiaan tehdään toistoja? Urheiluako? Leirillä kokeilemani laji; Defendo kylläkin vaikutti hieman paremmalta lajilta kunnon kannalta. Varmaan ko. lajissa kehittyykin paremmin.....

        Toinen huonopuoli lajissa on tekniikoiden toimivuus. Saamaristi erilaisia tekniikoita joita ei kuitenkaa pystyisi käyttämään missään tilanteessa. Ei normaali ihminen ole mikään Mac Kaiveri-tyyppi joka hetkessä huomaa esim sivulta tulevan puukon tms. Eli liikaa kyseenalaisia tekniikoita.

      • Jojomies
        Koda99 kirjoitti:

        Taitat olla vaan yksi niistä laiskimmista treenaajista seurassanne. Krav Magassa tulee hiki jos vain tekee asiat kunnolla. Se on kyllä totta että Defendo on kovempi laji kunnon suhteen ja siinä kehittyy nopeammin. Johtuu ehkä siitä että tekniikoita on vähemmän kuin Magassa. Kannattaa tietenkin kokeilla molempia lajeja. Itse pysyn visusti Magan puolella.

      • Maga
        Koda99 kirjoitti:

        Magan treenaaminen on aika kevyttä hommaa verraten muihin lajeihin riippuen tietysti ohjaajasta. Joskus harjoituksissa ei tule edes kuuma. Jalat liimautuneena lattiaan tehdään toistoja? Urheiluako? Leirillä kokeilemani laji; Defendo kylläkin vaikutti hieman paremmalta lajilta kunnon kannalta. Varmaan ko. lajissa kehittyykin paremmin.....

        Toinen huonopuoli lajissa on tekniikoiden toimivuus. Saamaristi erilaisia tekniikoita joita ei kuitenkaa pystyisi käyttämään missään tilanteessa. Ei normaali ihminen ole mikään Mac Kaiveri-tyyppi joka hetkessä huomaa esim sivulta tulevan puukon tms. Eli liikaa kyseenalaisia tekniikoita.

        Käväse joskus kuopiossa keskiviikon mattotreeneissä...

      • krav maga nainen

        Joo, niitä turhia ja toimimattomia tekniikoita on, ja ihan tyhmää kuluttaa energiaa kun niitä jauhaa tasokoetta varten. Sekin on totta että pehmeät tekniikat vaatisivat kohtuuttoman paljon harjoitusta
        että niitä voisi itsepuolustuksena joskus käyttää.
        Parempi käyttää rumia tekniikoita ja härskisti voimaa jos on tosi kyseessä, silloin on toisarvoinen
        juttu joutuuko siitä vastuuseen. Krav Magahan on itsepuolustus laji, niitä hienoja tekniikoita voi treenailla sitten jossain muualla jos on aikaa...

      • Ohjaaja5
        krav maga nainen kirjoitti:

        moi,

        ymmärrän mainiosti aloittelevien kamppailijoiden mielipiteet krav magan kokonaisuuden ymmärtämisestä. vuosia eteenpäin ja homma avautuu pala palalta, kuten kaikki muutkin lajit.

      • RiMakela
        Ohjaaja5 kirjoitti:

        moi,

        ymmärrän mainiosti aloittelevien kamppailijoiden mielipiteet krav magan kokonaisuuden ymmärtämisestä. vuosia eteenpäin ja homma avautuu pala palalta, kuten kaikki muutkin lajit.

        >vuosia eteenpäin ja homma avautuu pala palalta<
        ...eikös Magan tarkoituksena ollut opettaa itsepuolustusta mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti? Vai olenko ymmärtänyt väärin.

        Tuo 'vuosien treenaaminen' kuullostaa ihan noilta idän ihmelajeilta, joissa luvataan valaistuminen jos vaan sitkeästi käy treeneissä (ja maksaa jäsenmaksunsa).

      • Make6
        RiMakela kirjoitti:

        ei missään lajissa puolessa vuodessa kadun kuninkaita tms. tehdä. Voisihan sen tehokkuuden ajatella tekniikoiden toimivuudella. Eli jos opit kolme tekniikkaa johonkin määrättyyn tilanteeseen ja niistä pystyt yhden menestyksellä mahdollisissa itsepuolustus tilanteessa tekemään niin hommahan on ok.

      • jeppe555
        Make6 kirjoitti:

        löytyy hermopisteistä.

      • kaakeli ja kaluste
        jeppe555 kirjoitti:

        löytyy hermopisteistä.

        paskapuhetta. hermopisteet ovat oikein hyviä mutta vain 30% toimii kadulla. Voidaanko lajia pitää ip- tilanteissa toimivana?

        Jutut toimii ehkä salilla mutta kuinka ne toimii stressin alaisena?

      • jeppe111
        kaakeli ja kaluste kirjoitti:

        paskapuhetta. hermopisteet ovat oikein hyviä mutta vain 30% toimii kadulla. Voidaanko lajia pitää ip- tilanteissa toimivana?

        Jutut toimii ehkä salilla mutta kuinka ne toimii stressin alaisena?

        kadulla sitten tökitään sormilla silmät puhki ja potkitaan munille. näin kravmaga soveltuu naisille erittäin hienosti.

        oli laji mikä oli niin asioita voidaan selvittää "ei fyysisin keinoin". kannattaa myös huomata milloin tehdään se puolustuskeinoista tehokkain eli jalat alle liike jota myös mamoiluksi kutsutaan.

    • häseltäjä

      Magassa parasta on markkinointi. Ja se on se huono puoli myös.
      Ylivertaisen markkinoinnin (jonka Juutalaiset ovat aina osanneet, kauppamiehiä kun ovat) seurauksena harrastajat luulevat saavansa parasta. Tätä ruokitaan tietyillä mielikuvilla.

      Magassa on hyvää mutta oikotie sekään ei ole. Moni perinteisen lajin harrastaja ei koskaan saavuta samaa ip-valmiutta kuin makaaja mutta toisaalta samalla panostuksella voisi saada niin paljon enemmän.
      Jyvien erotteleminen akanoista on vaikeaa. Siihen kun tarviaan oma kokemus kaupallisten tiedotteiden sijaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      80
      3422
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1344
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      4
      1111
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1086
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      820
    6. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      45
      778
    7. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      744
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      45
      739
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      29
      703
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      687
    Aihe