Syli täynnä ja silti tyhjä olo

Minulla on lapsia, miehelläni ei. halu saada yhteinen ollut kova, alusta asti. yli neljä vuotta yritetty, toivottu ja, niin, petytty.
takana yksi koeputki, kaksi siis vielä jäljellä.
Toiset sanovat että hyvähän meidän, kun on lapsia. Niin, minulla on, miehellä ei. `Vika on minussa, ei miehessä.
Toista koeputkea ei olla edes puhuttu, suhteemme kuolee pikku hiljaa, minä riistän mieheltäni onnen lapseen, ikuisen haaveen.
Itselleni riittäisi vauva kuin vauva, mieheni, suvun viimeinen mies, suvunjatkamispaineet ovat kovat.
Rakastan häntä, kai liikaa, kerään tyynyjä ympärilleni ettei putoaminen pilvistä sattuisi liikaa.
Meille lapsettomuus tuo eron, toisaalta se antaa uuden mahdollisuuden miehelleni, se vain riistää perheen minulta ja lapsilta.
Sattuu, ja kaikkihan on niin hyvin, kun kerran on jo lapsia.
2745
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ajatuksesi ovat tuttuja. Minulla on lapsi, miehelläni ei. Yhteistä ollaan yritetty pari vuotta. Minunkin mieheni on sukunsa viimeinen miespuolinen edustaja. Hänkin on aina ajatellut saavansa lapsen (pojan).

Ennenkuin rupeat "vapauttamaan" miestäsi, niin kysy nyt ihmeessä hänenkin mielipidettään! Haluaako hän "vapautuksen"?

Ei lapsi takaa onnellista elämää. Lapset ovat muutenkin meillä vaan lainassa, he kasvavat ja muuttavat pois, aloittavat oman elämän. Mutta puoliso pysyy. Oletteko onnellisia toisistanne? Jos olette, niin ei ole mitään syytä kiirehtiä eroamaan.

Olen keskustellut kuvailemastasi aiheesta oman mieheni kanssa monesti. Hän haluaa pitää minut ja saada yhteisen lapsen. Jos lasta hoidoista huolimatta ei tule, hän pitää minut kuitenkin. Suhteessamme on paljon rakkautta ja intohimoa, niistä hän ei halua luopua edes lapsen vuoksi.

Äänestä

On meitä muitakin. Täällä ei vaan uskalla sanoa totuutta menneisyydestään. Jos on lapsia, ei tietenkään tunne samoin lapsettomuutta, mutta tuska on valtava kun toisella ei niitä ole ja yhteinen haluttaisiin. Meillä myös näin, että minulla on lapsia, mieheläni ei. "Vika" minussa, tein sterilisaation joskus kun edellinen mieheni jätti minut lasten kanssa yksikseen. (nuorin silloin 1v.) En uskonut että minun elämäni enää muuttuisi, mutta toisin kävi. Löysin ihanan elämänkumppanin ja matkaa on tehty jo monta vuotta.

"Lapsiprojekti" on kestänyt meillä nyt yli neljä vuotta! Monenlaista mahtuu tähän väliin, on menty toivosta epätoivoon. Ja nyt... olemme siinä tilanteessa, että edes hoitojen avulla ei meitä vissiin voi auttaa. Elämämme tuntuu pysähtyneen, katkeruus valtaa asuinsijaa. Päivät kulkevat omaa rataansa. Usko tulevaisuuteen on koetuksella. Mieheni sanoo, että pysymme yhdessä, kävi miten kävi, mutta kestänkö itse sen että en voi antaa hänelle sitä mitä hän
kaikkein eniten haluaisi. En pysty ajattelemaan muuta kuin tuota lasta, mitä ei meille ole suotu.
Toki aikaa on tuosta viimeisestä hoidosta kulunut vasta vähän. Yritän kovasti saada elämän syrjästä taas kiinni, mutta en tiedä onnistunko. Jotenkin olisi vaan helpompaa "antaa toisen mennä", jonnekin missä olisi kenties vielä elämää...

Voimia sinulle ystävämme, koeta jaksaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keinoemo76 kirjoitti:

Minulla on lapsia, miehelläni ei. halu saada yhteinen ollut kova, alusta asti. yli neljä vuotta yritetty, toivottu ja, niin, petytty.
takana yksi koeputki, kaksi siis vielä jäljellä.
Toiset sanovat että hyvähän meidän, kun on lapsia. Niin, minulla on, miehellä ei. `Vika on minussa, ei miehessä.
Toista koeputkea ei olla edes puhuttu, suhteemme kuolee pikku hiljaa, minä riistän mieheltäni onnen lapseen, ikuisen haaveen.
Itselleni riittäisi vauva kuin vauva, mieheni, suvun viimeinen mies, suvunjatkamispaineet ovat kovat.
Rakastan häntä, kai liikaa, kerään tyynyjä ympärilleni ettei putoaminen pilvistä sattuisi liikaa.
Meille lapsettomuus tuo eron, toisaalta se antaa uuden mahdollisuuden miehelleni, se vain riistää perheen minulta ja lapsilta.
Sattuu, ja kaikkihan on niin hyvin, kun kerran on jo lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu