Minulla on lapsia, miehelläni ei. halu saada yhteinen ollut kova, alusta asti. yli neljä vuotta yritetty, toivottu ja, niin, petytty.
takana yksi koeputki, kaksi siis vielä jäljellä.
Toiset sanovat että hyvähän meidän, kun on lapsia. Niin, minulla on, miehellä ei. `Vika on minussa, ei miehessä.
Toista koeputkea ei olla edes puhuttu, suhteemme kuolee pikku hiljaa, minä riistän mieheltäni onnen lapseen, ikuisen haaveen.
Itselleni riittäisi vauva kuin vauva, mieheni, suvun viimeinen mies, suvunjatkamispaineet ovat kovat.
Rakastan häntä, kai liikaa, kerään tyynyjä ympärilleni ettei putoaminen pilvistä sattuisi liikaa.
Meille lapsettomuus tuo eron, toisaalta se antaa uuden mahdollisuuden miehelleni, se vain riistää perheen minulta ja lapsilta.
Sattuu, ja kaikkihan on niin hyvin, kun kerran on jo lapsia.
takana yksi koeputki, kaksi siis vielä jäljellä.
Toiset sanovat että hyvähän meidän, kun on lapsia. Niin, minulla on, miehellä ei. `Vika on minussa, ei miehessä.
Toista koeputkea ei olla edes puhuttu, suhteemme kuolee pikku hiljaa, minä riistän mieheltäni onnen lapseen, ikuisen haaveen.
Itselleni riittäisi vauva kuin vauva, mieheni, suvun viimeinen mies, suvunjatkamispaineet ovat kovat.
Rakastan häntä, kai liikaa, kerään tyynyjä ympärilleni ettei putoaminen pilvistä sattuisi liikaa.
Meille lapsettomuus tuo eron, toisaalta se antaa uuden mahdollisuuden miehelleni, se vain riistää perheen minulta ja lapsilta.
Sattuu, ja kaikkihan on niin hyvin, kun kerran on jo lapsia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ajatuksesi ovat tuttuja. Minulla on lapsi, miehelläni ei. Yhteistä ollaan yritetty pari vuotta. Minunkin mieheni on sukunsa viimeinen miespuolinen edustaja. Hänkin on aina ajatellut saavansa lapsen (pojan).
Ennenkuin rupeat "vapauttamaan" miestäsi, niin kysy nyt ihmeessä hänenkin mielipidettään! Haluaako hän "vapautuksen"?
Ei lapsi takaa onnellista elämää. Lapset ovat muutenkin meillä vaan lainassa, he kasvavat ja muuttavat pois, aloittavat oman elämän. Mutta puoliso pysyy. Oletteko onnellisia toisistanne? Jos olette, niin ei ole mitään syytä kiirehtiä eroamaan.
Olen keskustellut kuvailemastasi aiheesta oman mieheni kanssa monesti. Hän haluaa pitää minut ja saada yhteisen lapsen. Jos lasta hoidoista huolimatta ei tule, hän pitää minut kuitenkin. Suhteessamme on paljon rakkautta ja intohimoa, niistä hän ei halua luopua edes lapsen vuoksi.
On meitä muitakin. Täällä ei vaan uskalla sanoa totuutta menneisyydestään. Jos on lapsia, ei tietenkään tunne samoin lapsettomuutta, mutta tuska on valtava kun toisella ei niitä ole ja yhteinen haluttaisiin. Meillä myös näin, että minulla on lapsia, mieheläni ei. "Vika" minussa, tein sterilisaation joskus kun edellinen mieheni jätti minut lasten kanssa yksikseen. (nuorin silloin 1v.) En uskonut että minun elämäni enää muuttuisi, mutta toisin kävi. Löysin ihanan elämänkumppanin ja matkaa on tehty jo monta vuotta.
"Lapsiprojekti" on kestänyt meillä nyt yli neljä vuotta! Monenlaista mahtuu tähän väliin, on menty toivosta epätoivoon. Ja nyt... olemme siinä tilanteessa, että edes hoitojen avulla ei meitä vissiin voi auttaa. Elämämme tuntuu pysähtyneen, katkeruus valtaa asuinsijaa. Päivät kulkevat omaa rataansa. Usko tulevaisuuteen on koetuksella. Mieheni sanoo, että pysymme yhdessä, kävi miten kävi, mutta kestänkö itse sen että en voi antaa hänelle sitä mitä hän
kaikkein eniten haluaisi. En pysty ajattelemaan muuta kuin tuota lasta, mitä ei meille ole suotu.
Toki aikaa on tuosta viimeisestä hoidosta kulunut vasta vähän. Yritän kovasti saada elämän syrjästä taas kiinni, mutta en tiedä onnistunko. Jotenkin olisi vaan helpompaa "antaa toisen mennä", jonnekin missä olisi kenties vielä elämää...
Voimia sinulle ystävämme, koeta jaksaa.