Ajattelin kertoa nyt tuoreeltaan omat kokemukseni Helsingin sukupuolitautien polilta.
Homma lähti siitä että oli syytä epäillä tippuritartuntaa. Soitto polille ja aika järjestyi muutaman päivän päästä.
Polilla oli väkeä kun pipoa, kaiken sorttista tallaajaa. Koska kerta oli mulle eka niin piti täyttää sellanen rasti ruutuun lomake missä kysyttiin kaikkea sukupuolikäyttäytymisestä yms. (taisi kyllä olla niin että kaikki täyttää sen)
Seuraavaksi sitten jonottaan lekurille, joka kutsuu sukunimellä sisään. Sitten kerrotaan mikä mahtaa olla ongelman nimi ja päästäänkin asiaan.
Eli mulla ainakin otettiin klamydia ja tippuritestit hiv. Ensin pumpulipuikolla nielusta (2 näytettä). Seuraavaksi sermin taakse ja housuja alas ja pöydälle pötköttään, sitten taas 2 pumpulipuikkoa käyttöön ja arvaattekin että seuraava näyte otetaan virtsaputken suulta. Täytyy sanoa että vähän nipisteli, mutta enemmänkin joku tuolla aiemmin tällä palstalla on pelotellut. Sitten vielä kyljelleen ja samat toimenpiteet peräaukosta. Tän jälkeen housut takasi ylös ja sitten sainkin antibiottipillerin (citromax 500mg ??? kai). Sitten vielä seuraavalle rastille ja siellä pari putelia verta hiv testii varten (käsittääkseni vapaaehtoinen).
Homma etenee tästä sitten niin että jos tulos oli positiivinen he soittavat minulle ja testit uusitaan, että nähdään onko antibiootti tepsinyt. Jollei testissä näy mitään ei yhteydenottoakaan kuulu.
Ikävää tässä on nyt se että ainakin viikko on oltava epätietoisuudessa vielä. Eli jos tulos - voi huokaista helpotuksesta, väärä hälytys. Mutta jos tulos piina tietysti pitkittyy. Kontrollitesti onko lääke vaikuttanut, viikko odotusta ja jos ei vaikutusta niin uusi kuuri ja uusi odotus. Ei edes viiti miettii noita mahdollisuuksii, ja tietysti hiv on oma lukunsa. Aika veemäistä odotusta, mutta itse polilla käynti oli oikeestaan helpoin osuus.
Tässä lyhyt kuvaus mun casesta, kun en vastaavia itse vielä eilen löytänyt, yritän muistaa kertoo miten kävi viikon kuluttua.
Tsemppiä kaikille kohtalotovereille - meitä on yllättävän paljon!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Mua ainakin helpotti tuo tieto kun jouduin tänään samaan paikkaan.
Kuvio meni kuvailemallasi tavalla, tosin et kertonut että testaajat on kaikki naisia. Mutta ei siinä tilanteessa ole kyllä mitään eroottista.
Olis kiva kuulla mitä mietteitä muilla on ollut ennen tai jälkeen testin.
Tsemppiä sulle jos et oo vielä kuullut tuloksista, mulla se ainakin menee ens viikkoon :(
Hei taas!
Tulokset sitten tuli, kannatti kyllä käydä, sillä kurkkuunihan se tippuri oli pesiytynyt. Mitään muuta ei mistään muualta onneksi löytynyt. Koska kurkku edelleen vaivasi sain valita haluanko heti toista antibioottia (tällä kertaa ruiskeena) vai odotammeko uuden viljelyn tulosta. Koska haluan päästä tästä vaivasta mahdollisimman pian eroon, valitsin tuon toisen kuurin heti perään.
Nyt on sitten taas odoteltava viljelyn tulosta joka kertoo siis oliko jo eka kuuri auttanut (nyt keskityttiin onneksi enää kurkkuun). Ellei, eli tulos positiivinen, sitten taas testiin, jotta nähdään onko tuo toinen antibootti tepsinyt.