Hankin juuri hintavahkon villamaton, kaipaisinkin nyt samanlaisten omistajilta niksejä näin jo etukätenn, eli miten yleisimmät tahrat lähtee parhaiten: kahvi, punaviini, yms. Myyjä taisi mainita jotain marseille-saippuasta, missä tilanteissa sitä voisi käyttää ja millaisena liuoksena?
hyviä vinkkejä villamattotahroihin?
Kura-petteri
2292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onnittelut uuden maton hankinnasta! Kun on kaunis matto lattialla, ei sisustukseen paljon muuta tarvitsekaan.
Minulla on monta villamattoa: yksi valkoinen ja useita värikkäitä. Kaikki ovat käsinsolmittuja. Valkoisen olen joskus vienyt pesulaan, jossa vaikeimmat tahrat on poistettu lähes näkymättömiksi. Muuten olen yrittänyt reagoida tahroihin heti ja melkein kaikki on lähtenyt pelkällä kostealla rätillä. Marseille-saippua on hellävaraista ja sitä voi hieroa kevyesti suoraan mattoon ja sitten pyyhkiä pois. Varsinaiseen pesuun löytyy varmaan ohjeet itse matosta.
Kaiken kaikkiaan villa on osoittautunut hyväksi materiaaliksi esimerkiksi eteisessä. Esimerkiksi räsymatto imee kaiken lian heti ja jotkut keinokuitumatot keräävät roskaa ja pölyä. Käsinsolmituissa matoissa on yleensä sen verran elävä pinta, ettei niissä näy pienet tahrat.
Nämä ovat käytännössä opittuja juttuja - joku ammattilainen voi olla eri mieltä.
Inez
Samaa mieltä - villamatot on erittäin helppohoitoisia ainakin näin koiraperheessä. Esim. kura jää maton pintaan ja on helppo imuroida kuivettua pois. Kostea rätti on ollut myös meillä paras puhdistuskeino, pitää vaan muistaa että matto imee veden itseensä joten esim. parketin ja maton väliin on syytä laittaa jotain jottei parketin pinta vioitu. Lisäksi neuvoivat pesulassa, että kuten viinitahroihin vaatteilla kannattaa esim. maton viinitahraan laittaa suolaa ja antaa sen imeä viini itseensä - itse en kyllä ole niin vakuuttunut tuosta keinosta, vesi on auttanut meillä siihenkin. Harmi vaan että villamatot painaa niin peevelisti joten niitä ei kovin usein viitsi viedä lumihankeen tampattavaksi...