Ongelmani on seuraava, kaverini on masentunut. Hän on ollut masentuneena jo n. vuoden ja hän on käynyt syksystä asti psykiatrilla juttelemassa. Hän ei käytä lääkkeitä. Ongelman tästä tekee sen, että kaverini sysää kaikki huolensa niskaani ja vaikeuttaa elämääni. Hän juttelee koko ajan samoista asioista. Miten hänen menneisyytensä on ollut surkea (vaikka todellisuudessa minun on huonompi),miten hänen tulevaisuutensa on pilalla, hän ei koskaan tule seurustelemaan, kaikki hylkäävät hänet, hän on merkityksetön elämässä, hän ei ole koskaan merkinnyt kenellekkään mitään (vertaa tällä siihen, kun minä olen seurustellut ja sanoo: sinä olet sentään merkinnyt jollekkin jotain. Vaikka itse olen sitä mieltä, että olisin jättänyt sen kokematta, koska se oli erittäin epäonnistunut suhde). Olen yrittänyt häntä parhaani mukaan neuvoa, mutta mikään mitä sanon, ei kelpaa. Mutta kun joudun joka päivä monta tuntia häntä neuvomaan, niin tuntuu ettei voimani riitä siihen, että joudun miettimään omieni murheitteni lisäksi hänen. Vielä kun joudun monta kertaa viikossa selittämään hänen elämänsä merkitystä, ja mitä tahansa sanon, niin mikään ei kelpaa. Hän ei puhu muuta kun masennuksestaan. Ja sanoo, että mitä sitä kannattaa parantua jos ei ole syytä. Olen luetellut hänelle monta syytä parantua, mutta mikään ei kelpaa.
Itse olen kärsinyt muutaman kuukauden kestävästä ahdistuksesta (joka johtui seurustelusuhteestani), niin kaverini viittaa sillä sitä, että osaan auttaa häntä, koska olen itse kokenut ahdistuksen. En ole psykiatri. En jaksa koko aikaa käsitellä hänen ongelmiaan, vielä kun en voi puhua hänelle iloisista asioista elämässäni, kun hän masentuu entisestään. Eli, emme koskaan puhu minusta. Vain kaveristani. Mitä masentuneelle kaverille oikeen pitäisi tehdä? Kun joudun JOKA PÄIVÄ neuvomaan häntä monta tuntia päivässä, ja sitä on kestänyt jo vuoden. Ja väittää minun olevan parempi "psykiatri" kuin psykiatri itse... Siitä en tiedä... Mutta en vain jaksaisi koko aikaa miettiä hänen ongelmiaan, kun minulla on omiakin jo ihan tarpeeksi. Onko masentuneen kaverina oltava koko ajan kaverinsa psykiatri? Mitä minun pitäisi tehdä, kun tunnen olevani koko ajan väsynyt selvittelemään muiden ongelmia, etten jaksa huolehtia kohta enää omasta itsestäni. Kaverini tilittää ongelmiaan minulle myös keskellä yötä, vaikka minulla olisi koulua aamulla. Tämän takia joudun usein sulkemaan kännykkäni yöksi... Aamulla, päivällä ja illalla sama jatkuu taas... Mitä pitäisi tehdä? Olemme kumpikin 18 vuotiaita
Itse olen kärsinyt muutaman kuukauden kestävästä ahdistuksesta (joka johtui seurustelusuhteestani), niin kaverini viittaa sillä sitä, että osaan auttaa häntä, koska olen itse kokenut ahdistuksen. En ole psykiatri. En jaksa koko aikaa käsitellä hänen ongelmiaan, vielä kun en voi puhua hänelle iloisista asioista elämässäni, kun hän masentuu entisestään. Eli, emme koskaan puhu minusta. Vain kaveristani. Mitä masentuneelle kaverille oikeen pitäisi tehdä? Kun joudun JOKA PÄIVÄ neuvomaan häntä monta tuntia päivässä, ja sitä on kestänyt jo vuoden. Ja väittää minun olevan parempi "psykiatri" kuin psykiatri itse... Siitä en tiedä... Mutta en vain jaksaisi koko aikaa miettiä hänen ongelmiaan, kun minulla on omiakin jo ihan tarpeeksi. Onko masentuneen kaverina oltava koko ajan kaverinsa psykiatri? Mitä minun pitäisi tehdä, kun tunnen olevani koko ajan väsynyt selvittelemään muiden ongelmia, etten jaksa huolehtia kohta enää omasta itsestäni. Kaverini tilittää ongelmiaan minulle myös keskellä yötä, vaikka minulla olisi koulua aamulla. Tämän takia joudun usein sulkemaan kännykkäni yöksi... Aamulla, päivällä ja illalla sama jatkuu taas... Mitä pitäisi tehdä? Olemme kumpikin 18 vuotiaita
Vastaukset 13
Vanhimmat
niin et voi, eikä sinun tarvitsekaan, ryhtyä kaverisi terapeutiksi - ja sitä paitsi hänellähän on sellainen jo. Johonkin täytyy vetää raja. Voisit yrittää hienovaraisesti selittää hänelle asiaa. Vaikeaa varmasti voi olla, sillä masentunut ihminen pahoittaa helposti mielensä. Totuus kuitenkin valitettavan usein on, että "auttaja" - jos hän on joku läheinen, eikä terapeutti - sairastuu lopulta itsekin masennukseen. Siksikin ystäväsi tulisi "säästää" huolensa, ainakin osa niistä, terapeutilleen, koska sitähän varten tämä on olemassa. Ikävää kyllä, läheisiä on helpompi kuormittaa, ja toisaalta sehän on aivan luonnollista. Kukaan ei silti loputtomiin jaksa, etenkin jos ystävyyssuhde, tai mikä tahansa suhde, alkaa käymään hyvin yksipuoliseksi. Keskustellaan siis vain ja ainoastaan masentuneen ihmisen asioista, vieläpä synkistä sellaisista. Auttaa täytyy, mutta kaikkea ei voi ottaa vastaan, ammattiauttajat on sitä varten, osaksi, ettei läheisten tarvitsisi kärsiä niin paljon. Ongelmat selvitetään ensisijaisesti terapiassa. Voisikohan ystäväsi harkita käyttävänsä jotain masennukseen tarkoitettua lääkettä? Aina terapia ei välttämättä yksistään auta, vaan rinnalle tarvitaan myöskin lääkehoitoa.
Olet täydellinen esimerkki siitä miksi minä en itse puhu kellekään läheiselleni ongelmistani vaikka haluaisin. Aikoina yritin sukulaisilleni ja ystävilleni purkaa huoliani mutta he olivat juuri samanlaisia kuin sinä. Ja sen kun huomasin niin en enää purkanut huoliani heille vaan pidin kaiken sisälläni kunnes pääsin psykiatrille. Mutta psykiatrille kertominen ei ole lainkaan sama asia kuin sukulaiselle/ystävälle kertominen.
Olen itse sairastanut masennusta KOKO IKÄNI. Olen ollut masentunut lapsesta lähtien, vaikka en sitä silloin edes tiennyt. Psykologilla käyn nykyään viikottain ja lääkkeitä syön mutta ei muutosta ole horisontissa. Mutta kuitenkin....
"En ole psykiatri."
Juuri niin. Sinä et ole psykiatri vaan jotakin parempaa, olet hänen ystävänsä. Vai oletko?
"Ja väittää minun olevan parempi "psykiatri" kuin psykiatri itse... Siitä en tiedä..."
Usko pois, kyllä sinä olet. Itse haluaisin puhua nykyään sukulaisilleni edelleen asioistani ja purkaa sydäntäni heille (ystäviä ei minulla enää ole yhtään). Mutta koska he reagoivat täsmälleen kuten sinä tällä hetkellä ystäväsi purkauksiin niin siksi en enää muille juttele kuin psykiatrille (joka on yhtä tyhjän kanssa).
Masentuneena sitä TARVITSEE jonkun LÄHEISEN jolle kertoa huoliaan ja keskustella niistä. Kaverisi on selvästi ottanut sinut täksi läheisekseen kelle purkautua ja luottaa. Minulla itselläni ei ole ketään (psykiatrista ei ole mihinkään). Koska sukulaisiani ei selvästikään kiinnosta auttaa minua niin myös suhteemme ovat kylmenneen ajan myötä. He elävät omaa elämäänsä omine "ongelmineen" ja minä elän helvettiä maan päällä päivästä toiseen ilman kenenkään apua. Minun asemassani useampi ihminen olisi jo tappanut itsensä, minä en ole vain siksi koska en jaksa. Jos joku ystävällinen sielu tarjoutuisi minut tappamaan niin ottaisin sen avosylin vastaan.
Mutta tee kuten haluat, sano hänelle kuten oikeasti ajattelet hänestä ja hänen purkautumisistaan sinulle. Hän kyllä lopettaa purkautumisensa sinulle kuin seinään. Sen jälkeen voit seurata sivusta rauhassa kuinka hän menee entisestä pahempaan tilaan ja pahimmassa tapauksessa itsetuhoon. Ja kaiken tuon olisi voinut estää vain kuuntelemalla/neuvommalla.
Masennus lähipiirissä on KAIKKIEN ongelma. Masentunut ei siitä yksin pääse eroon, kaikkien pitää auttaa ja kestää. Tai sitten masennus tuhoaa suhteet, kuten teidän tapauksessa näyttää tapahtuvan, koska läheiset/ystävät eivät jaksa auttaa.
onko varma
kun omissasikin on ihan riittävästi työtä ja opiskelusikin varmaan vaatisi paljon aikaa. Ystävyys suhteissakin on joku raja ja minusta Sinä olet tehnyt voitavasi, mutta kun kaverisi ei tahdo itse apua, kuin Sinulta käy pian niin ,että olette menneet molemmat ns. ojasta allikkoon. Saisitkohan kaverisi mukaan kriisipalvelun toimipisteeseen jos sellainen paikkakunnallanne on? aikaa ei tarvitse varata! voi soittaa tai mennä käymään. Myös lääkäriin voisit mennä ystäväsi tueksi ja kertoa oman näkemyksesi Hänen oireistaan, jos Hän nyt antaa Sinun niin tehdä. Lääkäri voisi kirjoittaa lähetteen joko päiväsairaalaan tai sit psykiatriselle osastolle. Psykatrian osasto on ihan samanlainen sairaala-osasto kuin muutkin toisis hoidetaan psyykkisiä vaivoja toisil fyysisiä eli ei siinä kummempaa kuin yritetään ihminen parantaa terveeksi niillä keinoin mitä nyt on kehitetty. Kriisipalvelun työntekijä voi myös tulla tueksenne lääkäriin. Suurin ongelma miten kaverisi suhtautuu tällaisiin auttamistoimiin? Sinun pitää myös huolehtia omista ahdistuksistasi, joten ainakin kriisikeskukses voisit itse aloittaa keskustelun millainen olo/ongelmat Sua vaivaa, niin ehkä kaverisikin uskaltaisi puhua sit omista tunteistaan. Aika Rankka Juttu jos vaaditaan, että ystävän pitää oman mielenterveytensä,sairastumisen tai itsetuhoon asti olla auttaja !Oisko sulla ketään lähiomista aikuista jolle voisit kertoa tästä tapauksesta! Kaikki ulkopuoliset kuulijat vois antaa neuvoja, koska minusta tuntuu, että Sinä oot joo ihan tyhjiin asti uupunut kun ratkaisua ongelmaan ei näy missään.. Voimia Sulle ja kokeile näitä neuvoja.
yhdessä tunnetun kirjailijan Raija Orasen kertomana kokemus siitä kuinka hän selviytyi 20 vuotta vaivanneesta masennuksesta ja pääsi eron psykelääkkeistä. Siinä on konkreettisia hyviä vinkkejä, joista ei ainakaan ole kenellekään haittaa. Tuossa alemmassa viestiketjussa on aiheesta lisääkin tietoa.
Hei !
Minullakin on eräs vakavasta masennuksesta kärsivä ystävä, mutta erona tilanteeseesi on se, että hän ei oikeastaan koskaan puhu ongelmistaan.
Ylipäätänsä, hän ei oikein koskaan puhu oma-aloitteisesti mitään, ja minäkään en sitten aina jaksaisi keskustelua väkisin pitää yllä.
Ystäväni on paljon omissa oloissaan, ja keskustelussamme saattaa olla todella pitkiä taukoja, ettei kumpikaan puhu mitään. Raskasta on sekin, kun ei tiedä, mitä puhua ja milloin. Jos olen hiljaa, todennäkösesti mitään keskustelua ei synny, ja siinä me sitten vaan hengataan hiljaa toistemme seurassa. Jos alan puhumaan itsestäni, pelkään, että rasitan hän omilla ongelmillani. Jos kysyn hänen asioistaan, niin tuntuu se tenttaukselta. On siis raskasta sekin, kun ei aina tiedä, mitä toisen mielessä liikkuu, tai ei tiedä syytä masennukselle. Joskus tekisin mitä vain, että henkilö puhuisi jotain ongelmistaan tai itsestään. Tietäisi vähän, missä mennään.. Hän on siis aika aloitekyvytön ja vaisu. Yritä siinä sitten itse keksiä jotain piristävää tekemistä, jos toinen ei vain jaksa.
Mutta olen ollut myös tilanteissa, joissa ihmiset ovat puhuneet mulle kuin psykiatrille. Alussa sitä vielä jaksaa, mutta jossain vaiheessa kyllä tulee stoppi. Alkaa itseäkin kummasti ahdistamaan, kun pitäisi nähdä toinen, tai näkee toisen soittavan. Ei haluaisi jättää toista "heitteille", mutta ahdistus nousee silti, joka aiheuttaa sydämen tykytystä, levottomuutta jne.
Olet ilmeisesti tärkeä ystävällesi. Älä jätä ystävääsi täysin yksin, sillä hän tarvitsee sinua nyt. Apusi on luultavasti hänelle korvaamatonta.
Mutta älä myöskään pilaa omaa terveyttäsi hänen takiaan. Aseta tietyt rajat, milloin olet käytettävissä, ja milloin haluat omaa aikaa. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta olla hänen käytettävissään minä aikana tahansa..
Tsemppiä!
Kiitoksia neuvoista :). Tahtoisin tietenkin auttaa ystävääni... Kun mikään ei vain tunnu auttavan. Olen yrittänyt tukea ja niin, mutta jos hän seuraavanakin päivänä sanoo samasta asiasta ja olen sanonut kaiken sen mitä mieltä olen ja yrittänyt neuvoa... Mutta ei auta. Perheenjäseneni ovat joskus huomautelleet miten sanon joskus samoja asioita kuin masentunut kaverini... Hänen ajatuksensa tarttuu koska hän puhuu niistä koko ajan. Pelkään välillä, että alan itsekin ajatella samoin ja minulle tulee jotain ahdistuksia. Kun minulla on taipumusta niistä kärsiä.
Välillä olen yrittänyt hienovaraisesti hänelle vihjasta, etten aina osaa sanoa mitään. Kun joskus hänen ajatuksensa ovat niin monimutkaisia ja silloin pitäisi pysähtyä miettimään ja pohtimaankin tätä asiaa. Kun välillä, jos sanon jotain, hän suuttuu jos en sano oikeita asioita. Mutta en vain ole aina hänen kanssaan samaa mieltä. Esim. Siitä, että kaikki hylkäisivät hänet. En ole häntä kertaakaan hylännyt, hän on "dumpannut" minut kahdesti jo pois elämästään masennuksensa takia. Lopulta minä olen ollut se joka pyytää anteeksi, vaikka minua tässä on syytelty.
Mutta näin se on, joskus se on vain todella raskasta olla masentuneen kaveri. Kärsi se millaisesta masennuksesta tahansa. On hiljaa tai puhuu masennuksesta koko ajan. Mutta tietenkin se on myös masentuneelle itselleen vaikeaa. Mutta, yritä siinä sitten vakuuttaa toista, että masennuksesta voi parantua kun toinen kivenkovaa väittää vastaan... Kaverini ei syö lääkkeitä, hän ei halua. Hän myös inhoaa käydä sielläpsykiatrilla. Joskus jopa "pelkään" jos hän lopettaa siellä käymisen, niin silloin hän puhuisi entistä enemmän ongelmistaan minulle, mutta toisaalta en haluaisi häntä pulaankaan jättää. Hänen "joskus vielä tapan itseni" puheensa huolestuttavat. Vaikka olen sanonut että et varmana tee niin, koska olet tärkeä niin ystävillesi kuin perheellesikin. Se on hyvä, että pystyy uskoutumaan minulle,mutta haluaisin myös osata auttaa niin, että ne auttaisivat. Vaikka hän on sanonut että ne on auttaneet, vaikka aina ei siltä vaikuta...
"Mutta olen ollut myös tilanteissa, joissa ihmiset ovat puhuneet mulle kuin psykiatrille. Alussa sitä vielä jaksaa, mutta jossain vaiheessa kyllä tulee stoppi. Alkaa itseäkin kummasti ahdistamaan, kun pitäisi nähdä toinen, tai näkee toisen soittavan. Ei haluaisi jättää toista "heitteille", mutta ahdistus nousee silti, joka aiheuttaa sydämen tykytystä, levottomuutta jne."
Minulla on joskus ollut samanlaisia tuntemuksia... :/
Minun ystävä sairastaa vikeaa masennusta ja on ollut monta kertaa sairaala hoidossa ja hänellä on vahva lääkitys.Yritin auttaa häntä mut nyt en enää jaksa vähän väliä tuli itsemurha viestejä ja sai olla huolissaan Hän käyttää runsaasti alkoholia lääkkeiden kanssa ja on ihan sekaisin.Kohtelee miestään ja kavereita miten haluaa ja vetoaa aina sairauteensa.Ei se oikeuta kavereiden haukkumista ja humalassa sekoilua jossa ei ole enää mitään järkeä.En ymmärrä miten hänen mies kestää kai lasten takia,mut rankkaa sen täytyy olla.
Hän haluaa hoitoon ja pääsee mut ei sitoudu siellä mihinkään vaan osoittaa mieltään, ja haluaa sieltä pois.Ja heti jatkuu sama meno viinaa lääkkeitä ja morkkiksesa nukkuu pari päivää,kun ei muista mitä on tehnyt.Minä väsyin ja ilmoitin etten jaksa olla hänen kanssa tekemisessä enää.Pahalta se tuntui mut muuta vaihtoehtoa ei ollut itselläkin on todella raskasta.
Kyl hän humalassa laittelee viestejä mut en vastaa enää,en ole vastuussa ihmisen elämästä joka ei edes yritä parantua.
munkin kaveri on varmaan masentunut. ja en oikeesti tiedä mitä tehdä. se avautuu mulle aina mesessä ja toki kuuntelen sitä mutta en tiedä osaanko auttaa. se ei usko että kukaan sen kavereista välittää siitä, se vaan luulee että kaikki pitää sitä vaan viinanlähteenä. oon sanonu mun kaverille et sen kannattais mennä johonki terapiaan puhumaan sen ongelmista ja traumoista. se ongelma tässä vaan onkin, että mun kaveri ei halua apua. se ei edes aina kerro mikä sillä on, esittää vaan että kaikki on hyvin. auttakaa, mitä mä teen? miten saan kaverini näkemään taas miten kaunista elämä voi olla!
mulla on ihan sama ongelma. oon ite kohta 15v tyttö, niinku on mun kaveriki. se on tosi masentunut ja ollut jo kohta yli vuoden. välillä se on ihan ilonen, mutta puhuu silti ongelmistaan. olen ilmeisesti ainoa ystävä, jolle hän avautuu, ja olen ollut masentunut siksi itsekin. ystävälläni on ollut itsetuhoisia ajatuksia, ja hän lupasi, että jos puhun jollekin niin saan ainakin olla varma että hän tappaa itsensä. kuraattorille/psykiatrille hän ei suostu menemään, vaikka onkin joskus käynyt siellä. joudun melkein joka päivä selvittelemään muiden ongelmia ja asioita. oma elämäni on ollut monesti pilalla, sillä minusta on tullut 13vuotiaana parhaan ystäväni psykiatri.
"Mulla on yks likkakamu jolla mieliala muuttuilee aika paljon.
Lähetin sille synttärionnittelut ja likkakamuni oli siihen hymyillyt kun kuulin sen hänen äidiltään ku satuimme törmäämään työviikolla yhtenä päivänä sattumalta.
Hänen äitinsä sanoi mulle että kyl teijän välit siitä korjaantumaan tulee aikanaan, aika sen näyttää. Totesin et joo, toivotaan parasta. Likkakamuni äiti sanos et pidetään peukkuja ja mä sanoin et joo, pidetään.
Olen peukkuja näyttänyt joka ikinen päivä että meijän välimme kuntoon tulisi.
Sit yhtäkkiä likkakamuni oli laittanu mulle mailipostia ja se maili viesti sisälsi aika rajuhkoa sävyä. Se likkakaverini oli ruvennu musta yhtäkkiä väittämään sellasia juttuja että olisin muka häntä kiusannu,halveeranut, ja verrannut häntä yhteen ihmisperheeseen. Sit hän väitti etten muka hakisi eläinalalle/töihin mihinkään vaikka asia on kylläkin toinen. Kehtas väittää et muka olen negatiivinen ja et olisin heidän perheen kissaa muka halveksinu, ja minusta se ei pidä paikkaansa ei yhtään! :O
Mailipostissa oli lisäksi isoin kirjaimin kirjoitettuja sanoja ja huutomerkkejäkin sen merkiks et hän huutais ja raivois mulle sieltä koneen toisesta päästä.
Voiko likkakaverillani olla masennus tämän jutun pohjalta ja onko pahakin?
Kertokaa, olisi kiva tietää. =(
APUA . tyttöystävälläni on masennus ollut jo jonkin aikaa ja hän uskaltaa puhu siitä vain minulle. olen yrittänyt saada hänet monta kertaa menemään kuraattorille mutta hän ei suostu . mitä tehdä???
Psykiatreja ei pidä masennukseen käyttää - eikä niiden lääkkeitä. Psykologit voi auttaa masennuksessa.
http://www.youtube.com/watch?v=gvdBSSUviys
http://www.youtube.com/watch?v=51ZgU5YOId8