Olenko mä todellakin "pinnallinen" ihminen jos tiedän mitä haluan? Okei, myönnän, että ehdottomasti tärkeintä kahden ihmisen välisessä kanssakäymisessä on todellakin "se jokin"... tunne, ajatusmaailma. Eihän sitä toisen kanssa voi elää ja olla - joskus jopa keskustelukin on vaikeaa jos periaatteet eroavat toisistaan jyrkästi. Mutta jos minulla on aikomus aloittaa suhde, etsiä rinnalleni sellaista ihmistä, joka kanssa on oikeasti hyvä olla, enkö saa toivoa hänen olevan juuri sellainen, jonka haluaisinkin rinnallani kulkevan?
Olenko todellakin pinnallinen, jos vaadin toisen ihmisen ulkoiselta olemukselta jotain? En tarkoita nyt kolmossivun naisiin/miehiin verrattavia ulkoisia seikkoja - en edes voisi - itse en pääsisi edes moisen lehden toimitukseen töihin tällä ulkonäöllä... Mutta kai hyvänen aika minullakin saa kriteerit olla, vaikka se tunne onkin se asia mikä eniten merkitsee???
Vaikka kuinka täydellisesti sopisi kahden ihmisen väliset ajatukset yhteen, en voisi kuvitella uhraavani omaa elämääni sellaisen ihmisen rinnalla kulkemiseen, jonka kosketus esimerkiksi tuntuisi ällöttävältä. Joo, tunne on tärkein, tiedän tiedän... Ja saattaahan se olla, kun tällaisia ehtoja asetan, että joudun kumppania itselleni etsimään - koskaan löytämättä - mutta sittenpähän joudun. Sen ei pitäisi loppupeleissä olla ongelma kenellekään muulle kuin minulle itselleni??? Jos tuon "ongelman" kanssa pystyn elämään, niin mitä urputtamista kenelläkään pitäisi olla?? Joskus vain on toista satutettava, että oma pää pysyy "koossa"...näin se vaan menee. Ja ulkoinen olemus ei todellakaan ole se ainoa ja tärkein asia jota etsin!!!
Jos tämä on pinnallisuutta, niin olkaa hyvät vaan, ja kategorioikaa mut siihen "turhamaisten ihmisten" joukkoon ihan rauhassa! (se joukko ei muuten olekaan ihan pieni...) Itse kuitenkin aion jatkossakin luokitella itseni ajattelevien ja tunteellisten ihmisten joukkoon, koska huolimatta (terveestä) itsekkyydestäni, "sydämessä tuntuu"... =)
Olenko todellakin pinnallinen, jos vaadin toisen ihmisen ulkoiselta olemukselta jotain? En tarkoita nyt kolmossivun naisiin/miehiin verrattavia ulkoisia seikkoja - en edes voisi - itse en pääsisi edes moisen lehden toimitukseen töihin tällä ulkonäöllä... Mutta kai hyvänen aika minullakin saa kriteerit olla, vaikka se tunne onkin se asia mikä eniten merkitsee???
Vaikka kuinka täydellisesti sopisi kahden ihmisen väliset ajatukset yhteen, en voisi kuvitella uhraavani omaa elämääni sellaisen ihmisen rinnalla kulkemiseen, jonka kosketus esimerkiksi tuntuisi ällöttävältä. Joo, tunne on tärkein, tiedän tiedän... Ja saattaahan se olla, kun tällaisia ehtoja asetan, että joudun kumppania itselleni etsimään - koskaan löytämättä - mutta sittenpähän joudun. Sen ei pitäisi loppupeleissä olla ongelma kenellekään muulle kuin minulle itselleni??? Jos tuon "ongelman" kanssa pystyn elämään, niin mitä urputtamista kenelläkään pitäisi olla?? Joskus vain on toista satutettava, että oma pää pysyy "koossa"...näin se vaan menee. Ja ulkoinen olemus ei todellakaan ole se ainoa ja tärkein asia jota etsin!!!
Jos tämä on pinnallisuutta, niin olkaa hyvät vaan, ja kategorioikaa mut siihen "turhamaisten ihmisten" joukkoon ihan rauhassa! (se joukko ei muuten olekaan ihan pieni...) Itse kuitenkin aion jatkossakin luokitella itseni ajattelevien ja tunteellisten ihmisten joukkoon, koska huolimatta (terveestä) itsekkyydestäni, "sydämessä tuntuu"... =)
Vastaukset 6
Vanhimmat
kriteereitä on hyvä olla. Mutta jos sitä kriteerit täyttävää ei ota löytyäkseen on turha marista täällä "kun ei löydy ketään mulle, yää!", niin kuin moni näyttää tekevän. En siis tarkoittanut että sinä niin tekisit, mutta moni valittaa täällä ja saa syyttää itseään ja omia kriteereitään.
Tietysti toivoa saa, ja etsiä saa. Valita saa.
Valinta kohdistuu sellaiseen, jonka kanssa on hyvä olla kaikilla tasoilla.
Jos esimerkiksi toisen kosketus tuntuu ällöttävältä, ei syynä ole edes välttämättä juuri se ulkonäkö. Tuoksut & feromonit, keskinäinen vetovoima, se miten koet toisen ihmisenä... kaikki siihen vaikuttaa.
Miksi juuri sinä et saisi tuntea oloasi hyväksi toisen kanssa? Maailmassa mitään ei pidä, jokainen on oman onnensa seppä.
elämäsihän se on, joten saat etsiä juuri sellaista ihmistä rinnallesi kuin haluat.
Hassu ilmiö sinänsä muuten on usein, että ihmiset joilla on juuri erilaisia kriteereitä saattavatkin sitten päätyä yhteen jonkun ei lainkaan niitä pinnallisia avuja vastaavan ihmisen kanssa. Ja silloin ovat aivan onnensa kukkuloilla siitä millainen se toinen on. Ihan samalla lailla kuin että olisi juuri ne ulkoiset kriteerit täyttävä, joista kyseinen henkilö on puhunut aiemmin. Ja kosketuskin maittaa. Eli voi olla kriteereitä, mutta kannattaa silti tutustua erilaisiin ihmisiin ihan ilman taka-ajatuksia. Ja usein kun on itse kypsä suhteeseen niin vaikka treffeille väärin valitut kengät menettävät yllättäen täysin merkityksensä :)
Kannattaa pitää mielessä, että ns. "terveellinen itsekkyys" on ominaista jokaiselle meistä, ja se täytyy vain hyväksyä. Kun minä lomailin Bangkokissa ja olin aikeissa harrastaa 16-vuotiaan tytön kanssa sitä ihteään, mietin että onkohan tämä nyt oikein. Sitten muistutin itseäni nopeasti siitä, että olen tämän ansainnut, tyttö haluaa olla kanssani ja että pieni itsekkyys on vain hyvästä. Ja ai että tuntui hyvältä. Nyt on harkinnan alla että tapaisinko tyttöä joskus toistamiseenkin. Saishan siitä varmaan hyvän vaimon. Mukavaa kun kaikki eivät koe kosketustani ällöttäväksi, vaikka monet nirppanokat niin kokevatkin. Inhoan nirppanokkia, vaikka terveellistä itsekkyyttähän sekin on. Tärkeintähän on se, että kykenee olemaan toisia kohtaan kohtelias ja asiallinen, eikös juu? :)
Tottakai saat valita kenet haluat. Ilman tilittämistä tänne. Joskus sun kannattaisi miellyttävän oloisen ihmisen kanssa katsoa silti pintaa syvemmälle, harmittava menetys olisi mennä todellisen onnen ohi.
Oletan ettet lähde alunperinkään mihinkään sellaisen ihmisen kanssa joka ei vaikuta siltä että voit olla hänen kanssaan ja jätä "satuttaen". Sitä ei tarvitse alkaa tekemään. Voit myös olla ystävä pohjalla muidenkin kuin "valitun" kanssa, se on mielestäni aika kypsää. Eikö vain? :)
Olet oikeassa, en lähde suhdetta rakentamaan, mikäli jo alussa joku asia "tökkii". Yhden ihmisen olen elämässäni "jättänyt", ja se oli tarpeeksi vaikea ja pitkä prosessi tehdäkseni sellaista hetken mielijohteesta ja harkitsematta uudelleen. Niinpä lienee parasta ettei edes ala suhteeseen jos on mielessä, että noinkin saattaa käydä? Tosin, ex-puolisoni kanssa välimme eivät koskaan ole olleet näin avoimet ja hyvät, kuin eron jälkeen. Joskus näinkin päin =)
Suhde - johon liittyy kyynisyyttä, pelkoja jättämisestä/jätetyksi tulemisesta tai vaikkapa liiallinen mustasukkaisuus jo suhteen alusta lähtien - tuskin on terveellä ja rehellisellä pohjalla.
Toisaalta, tarpeeksi monta kertaa kun pettyy, positiivisesta asenteesta huolimatta kyynisyys saattaa vallata alaa, ja tehdä asiota monimutkaisemmiksi.
Eikä ollut tarkoitus "tilittää", vaan kysellä mielipiteitä ;o) Kiitos niistä!