Vanhasen kokoomusuhteet

Jari Vailen aamuisessa tv-esiintymisessään varmisti epäillykset Vanhasen kokoomus suhteista!
Läheistä yhteistyötä useita vuosia...
Vapaamuurarius ajaa ihmisen pettämään vaihka puolueensa.
Tästä päästäänkin taas Jääteenmäkeen!
Vapaamuurari hallitus kaatoi Jääteenmäen mitä enemmän näitä totuuksia ilmenee, sitä varmemmaksi käy että kokoomus järjesti Jääteemäen skandaalin.
Tavoitteena uudet vaalit ja keskusta oppositioon.
Näin kun ei käynyt saivat Vapaamuurarijärjestön keskustan jäsenien kautta Vanhasen johtoon.
Oman miehensä!
7150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Koska hänkin kuuluu Vapaamuurareihin!

Äänestä

Kukaan ei ole pystynyt todistamaan Matin kuulumista vapaamuurareihin.

Äänestä
  • Jossain on nimilistat!
    Ei välttämättä suomen sloohseista löydy. mutta euroopan kyllä.
    Näillä herroilla on tiettyjä omia tapojaan.
    Vanhanen on esitellyt niitä Televisiossa.
    Lisäksi pakonomainen tarve ostaa median osakkeita. Ja tukea tulonsiirtoa heidän rahastuslaitoksilleen.
    Eli isommat osingot! Myös naissuhteet puoltaa Rappari toimintaa.
    Koska ainoa asia jolle pitää olla uskollinen on veljesjärjestö. muuten delaa.

    Äänestä

  • ja miksi niitä suojellaan??
    Että saa rauhassa kyykyttää kansaa!

    Äänestä

  • Salaiset järjestöt laissa k... kirjoitti:

    Jossain on nimilistat!
    Ei välttämättä suomen sloohseista löydy. mutta euroopan kyllä.
    Näillä herroilla on tiettyjä omia tapojaan.
    Vanhanen on esitellyt niitä Televisiossa.
    Lisäksi pakonomainen tarve ostaa median osakkeita. Ja tukea tulonsiirtoa heidän rahastuslaitoksilleen.
    Eli isommat osingot! Myös naissuhteet puoltaa Rappari toimintaa.
    Koska ainoa asia jolle pitää olla uskollinen on veljesjärjestö. muuten delaa.

    1800 luvun menot edelleen käytössä!
    Siksi se on niin perversi kuin koko ranskankielinen pervo kultuuri vain on!

    Äänestä

  • mikä niitä suojelee??? kirjoitti:

    ja miksi niitä suojellaan??
    Että saa rauhassa kyykyttää kansaa!

    Nyt on varmasti jo aika joko mennä neuvoa-antavalle tai soitella johonkin kriisipalvelun päivystävään numeroon. Ennen kuin tilanteen hallinta karkaa käsistä ja jääkaapissakin vaanii vapaamuurari.

    Äänestä

  • Shloosi kirjoitti:

    Nyt on varmasti jo aika joko mennä neuvoa-antavalle tai soitella johonkin kriisipalvelun päivystävään numeroon. Ennen kuin tilanteen hallinta karkaa käsistä ja jääkaapissakin vaanii vapaamuurari.

    tälläinen vapaamuurari, josta täällä kirjoitellaan. Minulla on aukko sivistyksessä, en tiedä tälläisistä mitään. Onko se muurari joka muuraa vapaasti. Siis ilmaiseksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HYVÄTVELJET kirjoitti:

Jari Vailen aamuisessa tv-esiintymisessään varmisti epäillykset Vanhasen kokoomus suhteista!
Läheistä yhteistyötä useita vuosia...
Vapaamuurarius ajaa ihmisen pettämään vaihka puolueensa.
Tästä päästäänkin taas Jääteenmäkeen!
Vapaamuurari hallitus kaatoi Jääteenmäen mitä enemmän näitä totuuksia ilmenee, sitä varmemmaksi käy että kokoomus järjesti Jääteemäen skandaalin.
Tavoitteena uudet vaalit ja keskusta oppositioon.
Näin kun ei käynyt saivat Vapaamuurarijärjestön keskustan jäsenien kautta Vanhasen johtoon.
Oman miehensä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu