Ainoastaan ihminen joka on itse menestynyt voi antaa oikeaa tietoa toiselle ihmiselle. Vain menestyneet ihmiset ovat itse joutuneet ylittämään vaikeudet . Vain he voivat neuvoa kuinka niistä pääsee yli.Vain he ovat onnistuneet siinä. Totuus on ,että jokainen epäonnistuu joskus ,mutta vain menestyneet jatkaa harjoittelua ja tietää kuinka vaikeudet voitetaan. Vain heillä on se OIKEA tieto .Mursis ei tätä asiaa tiedä.!! Sen sijaan hän on täysin keskittynyt blogissaan siihen kuinka kaikki epäonnistuu. Mursis ei ole itse koskaan joutunut ylittämään yhtään karikkoa.Tyypillinen häviäjän asenne.Joten kumpaa kannattaa kuunnella, ihmistä joka itse on jo onnistunut ja TIETÄÄ OIKEASTI vaiko ihmistä joka keskittyy täysin epäonnistumiseen ja häviämiseen.Varmasti mursiksen opeilla ei voi onnistua !!!On olemassa tiettyjä yleisiä menestymisen periaatteita ,jotka pitää oppia että voi itse onnistua ja jotka koskee kaikkia asioita maailmassa varsinkin verkostomarkkinointia .Verkostomarkkinoissa on puhtaasti kyse menestymisestä ja sen opettelusta.Asiasta jonka jokainen voi oppia jos on halu ja motiivi kunnossa. Jotakin mistä mursiksella ei ole mitään käsitystä. Se tieto puuttuu mursiksen blogista täysin. Kuitenkin hän yrittää jakaa tietoa asiasta josta ei oikeasti itse tiedä mitään.
Eräs
näkökulma
282051
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
pahvihousu.
Olen täysin samaa mieltä. On muuten jo muutanat Mursiksen harhauttamet ihmiset jo huomanneet sen. Tällä foorumilla se jo näkyy.
Mursis leikkii vielä "Enkeliä" ja yrittää epätoivoisesti ne kirjoitukset leimata provoksi. Mikään ei voi epäonnistua Hänen neuvoillaan, vaikka hän on epäonnistumispappi. Saarnaa elämäntehtävänään epäonnistumista. Antaa hyviä neuvoja miten elämässä ei saa millään tavalla menestystä.
Sulla on vaikeaa, sä oot ihan hassu!
Onko positiivisuus elämässä vaikeus? Eikö paremminkin sillä negatiivisella ole vaikeaa? Eikö se elämään negatiivisesti suhtausuva ole paremminkin hassu?
Minusta positiivisuus paremminkin merkki päivastaisesta kuin kirjoitit.
Kerroimme kuinka olemme menestyneet välttämään VM karikot. Olemme onnistuneet ja haluamme että muutkin onnistuvat välttää menestyneesti huijauksia.
Mursis vaikutti kylläkin iha menestyneeltä tyypiltä.
ja siksi VM negatiivinen
tuo edellinen kommentti siltä.
Olet ymmärtänyt jotakin väärin. Et neuvo vaälttämään niitä karikoita, vaan neuvot poistamaan ne. Eli vastustat koko alaa. Ei se sitä ole mitä sen kuvittelet olevan,
Lueppa nyt tuolta se keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000016347990
Minä itseasiassa neuvon välttämään niitä karikoita koska minä neuvon miten verkostomarkkinoinnissa kannattaa tehdä. En neuvo välttämään koko alaa.
linkin väittämä ei pitäis olla suomen lainsäädännön mukaan olla totta.
Tarkoituksemme on tuoda VMstä todellista tietoa.
En ole tavannut yhtään verkostomarkkinointia ILMAN
-Harhauttavaa markkinointia-.
Se on rötöx josta kansalaisvelvollisuuteni on puhua. Ja sillä silmällä varoa visusti VM- viritelmiä.
Tuossa väitit olevasi positiivinen. Ja mitä kaikkea sinä väititkään, niin menestyjä.
Kun lukee tuon linkin takaa tuon tekstin, voisi sitäkin tietenkin sanoa mnestykseksi. Mutta kenen? Sinulla on ollut menetystä koska olet tuon asian takana vankasti, mutta onko sinun menestyksesi tuonut menestystä toiselle, Ei ole vaan onnettomuutta. Eli todellinen menetuyminen on sitä että omalla menestyksellä tuottaa myös lähiommäisilleen menestystä. Eli jos oma menstys tuottaa harmia muille ei se sitä todellisuusdessa ole. Kuten tuo linkki osoittaa olet aiheuttanut kaverille vähintäänki epämukavuutta omalla menestykselläsi, joten voitko nauttia täysin vapaasti siitämenestyksestäsi?
Minun menstykseni jakaa sitä samaa menetystä muillekin. Toisaalta se on pakolinenkin kuvio koska minä en voi menestyä jos verkostoni ei menety.
Niin se vain on.
on mahdollista. Ja tapahtuu teidän "menesstyksenne" vuoksi takuuvarmasti. Eli neuvonne ovat sellaisia että jokainen joka tekee neuvonne mukaan kokee tuon saman. Luottotiedot menee ja ulosottomies ottaa yhteyttä. On se lainsäädännön kannalta mahdollista tai ei.
Eli Suomeksi Te kusetatte ihmisiä. Kusette vielä lisäksi omallanne sitä samaa ihmistä silmään. Pahimmat kusettajat tällä foorumilla olette TE itse.
Niin se vain on.
Mun neuvo on älä liity suinpäin verkostomarkkinointiin sen harhauttavan markkinoinnin vuoksi. Mitä pissimistä siinä on?
kertoisitko omat neuvosi?
Sinun viestistäsi saa sellaisen kuvan, mikä ei käy yhtään yksiin sinun viestiesi kanssa.
Sinä vastustat henkeen ja vereen verkostomarkkinointia. Nyt kuitenkin kirjoitat siihen malliin, kuin muka vain neuvoisit tutkimaan ennenkuin lähtee mukaan.
Olet melkoisen tekopyhä turhanpuhuja.
kortit pöytään - sieltä ne ohjeet löytää.
Saahan sitä jokainen hölmöläinen ja hölmöliini liittyä joukkoon tuhlaavaiseen tielle rahojen menettämiseen.
Kannattaa siis tutustua kyseiseen huijaukseen, johon aikoo, niin voi sitten hyvin mielin menettää rahansa ja vaikka luottotietonsa.
Tai voihan ne luottotiedot olla jo menny, mutta silti moforus luotolla otetaan mukaan.
-kun et ole mursis.
Mitäs siihen sanot!
Vinkki nro 1 :Menestyjän tunnistaa siitä ,että hän lyö välilyönnin välimerkin jälkeen ,ei sitä ennen .
oikeinjirjoittajana. Se harvoin tuo rahaa. Toiset osaa menestyä alämässään taloudellisesti ja muutenkin positiivisuudellaan.
niin menestystä on monenlaista.
Välttämään VM hörhöilyn vaikka niin tietämättöminä kävin lyhkäreissä.
Tosi pässiltä vaan vaikutti esim ACN verkoston ylälinjaverot... Niinpä olen menestyjä kun huomasin kusetuksen.
Kirjoitustaito syntyi kaupankäyntiin ja hallintoon liittyvistä merkinnöistä. Siksi on oletettavaa, että oikeinkirjoituksen hallitsevat keskimäärin menestyvät sanoituilla aloilla, kun taas sitä taitamattomat eivät.
Voisitko verccomaha tarkentaa, mitä tarkoittaa ACN verkoston ylälinjaverot?
Intian maaorja maksaa ylälinjaalleen tavallisesti "vain" 50% sadostaan.
Olipa kerran
ACN-orja eli VM-orja, jonka työpanoksesta meni ylemmille lähes 80%. Ja varjopyramidille hän olikin tietenkin maksanut aloitus ja koulutusmaksun.
Ahkera ja rehellinen ACN-orja kun oli niin ei värvännyt katteettomilla lupauksillaan asiakkaita, vaan hankki 1000 liittymäasiakasta ja nämä puhuivat 30 000€/ kk
Yhtiön ottaessa voittonsa - tai tappionsa tuli sovitun jaon mukainen palkkapäivä
Palkkioita maksettiin tuosta työstä 9,25%
eli
2775€ ennen ylälinjoja.
Sponsori, eli astetta ylemmän linjan hemmo astui ensin esiin osingolle. Hän on pomo 1 ja niin organisaatioketju asettui aina sovittuun seitsemänteen linjaan asti. Sillä ei hän ollut palkansaaja, vaan hänen y-tunnuksensa.
pomo 1 vei siitä 75€
pomo 2 vei 75€
pomo 3 vei 75€
pomo 4 vei 75€
pomo 5 vei 75€
Sitten tuli pomo 6, seitsemännen linjan pomo ,ihana idoli, suloinen suupaltti ja menestyksen esikuva. Hän, taputuksen saattelemana vei 1800 euroa ja kaikki hypettivät hänen menestystään.
Ahkera ACN orja sai parhaana työntekijänä jaettavasta rahasta ruhtinaalliset
600 euroa
ja elätti perheensä.
Mutta kommari hänestä tuli ja lauloi:
'sinun ja eukkosi raadannasta kiskoo ylälinja miljoonansa!'
Hän oli vain kateellinen ja hänen tyttärestään tuli verkostomarkkinointia vastustava kommaritytsy. Sen pituinen se.
kuten muissakin aiemmissa yhtiöissäni.
T:W...
Kaunis satu alusta loppuun asti.Mää olin ylälinjaa ja saan vieläkin tuloja, ihan mukavasti.Ylälinjaankin pääsemällä, täytyy olla orja. Sen pituinen se. Ps. Tämä ei ollut satu.
vaan niiden idioottien kustannuksella, jotka luulevat rikastuvansa, kun myyvät jotain ihmepilleriä toisilleen. Jos pillerisi mullistaisi jotain, myisit itse, etkä värväisi porukkaa jaolle.
kateellinen.
ei ole mitään syytä olla kateellinen sellaisille, jotka eivät osaa pitää näppejään erossa vedätyksistä. He ovat häviäjiä pitkässä juoksussa.
varmasti vm-ala on erittäin kannattava. Ja täysin toimivakin, jos vm-alalla olevalla ei ole mitään moraalia, ja pystyy valehtelemaan sinisin silmin ystävilleen ja hyvällä omalla tunnolla hyötymään heidän luottamuksestaan rahallisesti. Ja itse uskoo täysin kyseisen firman kannattavuuteen vaikka oman (ja ystäviensä) loppuelämän hinnalla. Ja mitäs niillä vanhoilla ystävillä, vm-alalta saat uusia vaikka ja kuinka. Eri asia on se kuinka niihin voi luottaa, kaikiltahan puuttuu moraali (siis ne jotka tosissaan tekevät, nehän ovat niitä parhaita kavereita) ja valehtelevat sinisin silmin ja hyötyvät niin monen luottamuksesta kuin vain mahdollista; RAHALLISESTI JA HYVÄLLÄ OMALLA TUNNOLLA. Hyvänä esimerkkinä pidän movessa toimivaa jns ahl. Paitsi se pitänee mainita (omana mielipiteenäni kuitenkin) että eihä silläkää mitää tuloja oo kun pitää asua kimppakämpässä ja ajella kimppa-autolla tai junalla.. hehhehhee...
Suosittuja autoja
-Kimppa BMW. (äiti-poika)
-Kimppalaina BMW. (lainattu yhteistyö kumppanilta)
-Koeajo BMW. (kunhan vaan ajan bemarilla)
Suosittuja taloja
-Iso omakotitalo (asuu kotona)
-Suuri kerrostaloasunto keskustassa (kimppakämppä)
-Kesämökki järvenrannalla (mummola ja puolituttula)
Suosittuja tuloja:
-tienaan 10 000-20 000/kk (voi sitä hieman liiotella kymmenkertaisesti)
-tienaan mielettömästi (luulen joskus tienaavani)
-tienaan paljon kun mull on bemari (äitin BMW käytössä)
(otcikossa on tahallinen kiroitusvire mrekkolin mainostamiseksi)