SAK tukee

Näinhän se SAK tukee myös Halosta. Eiköhän tämä Juntunen ole (tai oli) näitä Halosen "aate" tovereita.

Kaleva: Stasin arkistoista löytyi uusi urkkija
VERKKOTIE-IKK, 2.5.2002

Sanomalehti Kaleva kertoi torstaina, että Kemissä syntynyt ja Kajaanissa ylioppilaaksi kirjoittanut Riitta Juntunen oli nuoruusvuosinaan Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin vakooja.
Stasin arkistopapereista käy ilmi, että Juntunen värvättiin Stasin vakoojaksi kesällä 1979. Juntunen värvättiin vakoojaksi samoihin aikoihin kuin nykyisin Oulun yliopistossa lehtorina työskentelevä Jouko Jokisalo.
44-vuotias Juntunen on nykyisin SAK:n tiedottaja.
Kalevan mukan Juntunen opiskeli Itä-Berliinin Humboldt-yliopistossa historiaa, kun hänet värvättiin urkkijaksi.
Juntunen teki Stasille töitä kuuden vuoden ajan. Hän mm. kuvasi Länsi-Berliinissä ja Länsi-Saksassa erilaisia antenneja, mastoja ja muita rakennelmia, joita saatettiin kuvitella käytettävän elektroniseen tiedusteluun.
Kalevan mukaan Juntunen antoi myös kymmeniä raportteja opiskelutovereistaan, ystävistään, maanmiehistään ja monista muista Stasia kiinnostaneista ihmisistä. Lisäksi Juntunen yritti värvätä Stasille uusia agentteja.
Juntunen lopetti työt Stasille vuonna 1985 ja palasi Suomeen.
?SAK tukee tiedottajaansa
SAK ilmoitti torstaina tukevansa liiton tiedottajana toimivaa Riitta Juntusta, jonka Kaleva kertoi työskennelleen nuoruusvuosinaan Itä-Saksan turvallisuuspalvelun Stasin urkkijana.
- Tuntematta vielä tarkemmin tapauksen yksityiskohtia, vaikuttaa selvältä, että henkilö on nuoruudessaan tehnyt suuria hölmöyksiä, SAK:sta ilmoitettiin.
SAK:n mukaan "esiin nousseilla kahdenkymmenen vuoden takaisilla tapahtumilla ei ole tekemistä liiton kanssa, koska ne ovat tapahtuneet aikana, jolloin Juntunen ei vielä ollut liiton työntekijänä".
3133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

tovereita kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu