Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

useasti ???

Kuinka useasti viikossa runkaatte ? Onko 5-6 kertaa viikossa likaa ja vaarallista munille ?
53833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

liikaa,pienet pallit surkastuu rusinoiksi ja sit vanhempana ei tuu spermaa kuin pieni tippa

Äänestä

Munillehan sinä teet runkatessasi hyvää. Pää voi heiketä liiasta runkkaamisesta. Pitää olla muitakin harrastuksia runkkaamisen lisäksi.Ulkoile, liiku ja kuntoile.Kyllä runkkaaminen on hyvä harrastus muiden joukossa.

Äänestä

voi olla hyvin vaarallista. aiheuttaa sokeutta. tosi toimissa ei ota enää eteen. onko kiva sitten siinä toisen eessä tumputella.

Äänestä

sitten jos terska tai esinahka menee vereslihalle niin kannattaa pitää vähän taukoa.

Äänestä

Onaniaa eli itsesaastutusta on aikanaan tutkinut amerikkalainen tohtori Kellogg, joka on kirjassaan antanut varsin seikkaperäisen selvityksen tästä kansakuntaa uhkaavasta paheesta.
Hän oli tutkimuksissaan tullut myös siihen tulokseen että paheen harjoittemisen tarvetta lisää ummetus. Hän kehitti sitten maissihiutaleet, CornFlakesit jotta ummetusta ei esiintyisi ja paheen harjoittamisen tarve vähenisi.

Ohessa ote tohtori Kellogg´in kirjasta


----------------------------------------

Onania (itsesaastutus)

Itsesaastutuksella tarkoitetaan hekumallisten tunteitten herättämistä koskettamalla ja hieromalla sukupuolielimiä.

Meidän päivinämme tehdään paljon ihmisten varottamiseksi ja pelastamiseksi juoppoudesta. Mutta kuinka vähän tehdään kenenkään pelastamiseksi kauheasta siveettömyydestä.

Tämän paheen yleisyys ja ne ankarat seuraukset, jotka voivat siitä syntyä, tekevät välttämättömäksi kohottaa varoitushuudon sitä vastaan. Turmiollinen tapa huomataan sekä pojissa että tytöissä. Kellogg huomauttaa, että todenmukaisesti on tämän paheen harjoittaminen paljoa yleisempi kuin lääkärit tahtovat myöntää.. Useampi kuin yksi nuori mies, joka jonkun aikaa on ollut paheen uhrina, on sittemmin tunnustanut sen olleen yleisen koulussa, jossa hän kävi, ja että hän siellä oli oppinut sen. Vanhemmat eivät usein tule epäilleeksikään tämän paheen olemassaoloa, he pitävät lapsensa hyveen esikuvana, mutta tarkkojen tutkimusten jälkeen huomaavat he – ikävä kyllä – monessa tapauksessa, että lapset jo kauan ovat harjoittaneet pahetta, ja usein on se huomattu vasta sitten, kun on ollut myöhäistä saada apua. Etenkin on mitä tärkeintä että äidit ovat arvostelukykyisiä tällä alalla voidakseen suojella kasvavia lapsia vaarasta.

Pahe alkaa hyvin eri iässä. On olemassa rintalapsia, jotka harjoittavat itsesaastutusta. Vähäsen vanhempia pienokaisia viettelevät joskus siihen huonot ”lastentytöt”, jotka tahtovat ”huvitella”. Sitten tulee toverien viettelys. Kehitysaikana alottaa moni itsesaastutusta yhtään tietämättä että se on valheellista tai väärin. Täyskasvuiset miehet ovat usein paheen orjia, vieläpä naineetkin. Vaikka naiset eivät ole vapaat paheesta, ei se todennäköisesti ole läheskään niin levinnyt tyttöjen keskuuteen kuin poikien.
Mitä aikaisemmin ihmisen elämässä paheen harjoittaminen alkaa, sitä vaarallisemmat ovat sen seuraukset, koska elimistö silloin vielä on kasvamistilassa. Mitä heikompi henkilö on, sitä suuremmat ovat seuraukset.

Itsesaastuttaja saa erikoisen hermotautimuodon, jota nimitetään sukupuoliseksi hermotaudiksi.

Itsesaastuttaja tulee usein kalpeaksi. Erikoinen alakuloisuus, hitaisuus ja apea mieliala valtaa hänen persoonansa; entisen terveen mielialan sijasta syntyy arveluttava levottomuus, arkuus ja pelko. Vähitellen heikontuu tahto, muisti huononee ja ajatuskyky häviää. Ruumis kadottaa nuoren terveytensä, koska ravitsemus kärsii. usein ovat silmät syvällä sinertävien renkaitten ympäröiminä. Helposti syntyy hikoilemista. Koko olemus on sairaalloinen, kävely joskus horjuvaa. Itsesaastuttaja muuttuu sulkeutuneeksi, araksi ja ujoksi, etsii yksinäisyyttä ja välttää mielellään toisten seuraa. Katse tulee epävakavaksi. Hän ei tahdo mielellään olla samanikäisten leikeissä. jos pahe jatkuu, niin laihtuminen ja heikkohermoisuus lisääntyvät. Esiintyy hengenahdistusta ja sydämentykytystä. Tuskia tuntuu milloin tässä, milloin tuossa, useimmiten selässä; tuntuu väsymystä etenkin reisissä; näkö ja kuulo huononevat; voi esiintyä hysteerisiä kohtauksia sekä tanssitautia. Joskus kehittyy mielisairautta, etenkin löyhäpäisyyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdafared kirjoitti:

Kuinka useasti viikossa runkaatte ? Onko 5-6 kertaa viikossa likaa ja vaarallista munille ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu