Olisko kellään tietoa viitaisiko seuraavat näpyt johonkin sukupuolitautiin. Finnin tyyppisiä näppyjä vatsassa häpykarvoituksen yläpuolella, osa karvoituksen seassa. Itse meisselissä ei mitään muutoksia. Hygieenista ne ei ainakaan johdu.
Finnejä?
ÖÖÖ
2408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tosin itsellä oli noiden finninnäköisten näppyjen lisäksi vielä yksi vettä sisältävä rakkula häpykarvoituksen seassa. Kannattaa käydä lääkärillä varmuuden vuoksi näyttämässä. Esimerkiksi herpeksessähän tulee pieniä finnimäisiä näppyjä, samoin kuin kondyloomassa. Eli ei koskaan kannata olla liian varomaton ja ihan tulevia kumppanejakin ajatellen voisi olla ihan hyvä käydä tarkistuksessa. Toivotaan, että ollaan molemmat terveitä! :)
Ja lääkärin toteamus oli että ontelosyyliä.Menin tosin näytille sen vuoksi että terskaan oli ilmaantunut aikaisemmin pieniä valkoisia nuppineulanpään kokoisia syyliä.Lääkärikään ei osannut sanoa onko kondylooma vai ei,kirjoitti kuitenkin sen Aldara-rasvan reseptin.Nyt kuuri melkein lopussa eikä mitään näkyvää ole tapahtunut,siis parempaan suuntaan,ainut että nuo ennen pienet valkoiset ovat muuttuneet isommiksi punaisiksi kuiviksi pateiksi.
Seuraavaksi kuulemma pitäisi kokeilla tavallista syylävoidetta jos tuosta`Aldarasta ei apua.Ja ei taida olla vai onko jollain kokemuksia että olisi alkanyt tehoamaan vasta kuurin jo loputtua?