Nato-intoilua ennen presidentinvaaleja

Kirjoitin oheisen kirjoituksen muutamaan lehteen, eikä sitä pahemmin julkaistu miksiköhän?
Muistetaan nyt ennen seuraavia vaaleja missä tilanteessa oltiin keväällä 2006.

NATOLOBBAUSTA ENNEN PRESIDENTINVAALEJA

Kenellä näitä asioita pohtivalla tutkijalla tai poliitikolla on halua mennä kertomaan kaatuneen sotilaan omaisille, että heidän rakkaansa on kuollut ja ikuisesti poissa oltuaan palveluksessa jossain päin maailmaa.

Turvallisuusvaje, josta Salomaa Etelä-Suomen Sanomissa (6.1.06) mainitsee on nykyisen ja edellisten hallitusten ja eduskuntien aikaansaannos. Kenttäarmeijan jatkuva supistaminen, oman sotatarviketuotannon systemaattinen alasajo (mm. Sakon rynnäkkökiväärit ja Tampellan kenttätykit), henkilömiinojen käyttökielto, varuskuntien ja varikoiden lakkauttaminen ovat olleet pahoja VIRHEITÄ. Samaan syssyyn laitetaan vielä kertausharjoitusten määrän kohtalokas väheneminen. Kiinalaisten rynnäkkökiväärien ostoakin voi pitää turvallisuusvajeen aikaansaamisena.

Ilman edellä mainittuja toimia ei Suomeen olisi saatu aikaan turvallisuusvajetta. Nyt presidentin vaalien alla sitten tullaan hurskastelemaan Nato-kortilla ja puhumaan yleisen asevelvollisuuden alas ajosta.

Säästöt ? Mitä maksaa sotiminen ulkomailla ja miten se meihin vaikuttaa. Riippumattomien tahojen internet-sivuilla on esim. Irakin sodan kustannuslaskureita siitä mitä maksaa USA:n veronmaksajille turha sotiminen öljyn takia. Näihin maksutalkoisiin ovat ystävämme presidenttiehdokkaat (yhtä lukuun ottamatta) ja tutkija sitomassa suomalaisia veronmaksajia, siinä teille rahoituskehystä. Naton maksut menevät aseteollisuudelle, joka lobbauspiiriensä kautta sopivasti mobilisoi sotia ympäri maailmaa, jotta ”talouselämän rattaat pysyisivät pyörimässä”.

Kuten olen jo aiemmin todennut; Suomalaisten on tarkkaan mietittävä sitä, onko ylipäätään järkevää kuulua sellaisiin järjestelmiin, jotka vaativat ihmishenkiä ja heikentävät pienen kansakuntamme selviytymismahdollisuuksia. Tästä asiasta tulee yhä selvemmin myös kysymys EU:n jäsenyydestä ja sen mukanaan tuomista ongelmista.

Suomen itsenäisyys vaatii irtautumista EU:sta, Nato-puheiden lopettamista ja tasapuolisten kauppasuhteiden uudelleen luomista myös EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Yksi Suomalainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu