ROKOTTAMATTA

JÄTTÄMINEN

Olen ihmetellyt useasti sitä, että minkä takia jotkut vanhemmat eivät halua sitä, että heidän lapsensa rokotetaan tauteja vastaan ???

(poliota, sikotautia, JNE... )

Eli, mitkä ovat niiden vanhempien syyt ja periaatteet ???

43

4072

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syy..

      Itse aion jättää kuopuksen kohdalta MPR:n pois. Lapsi on poika. Syy: esikoinen sai MPR:n jälkiseurauksena kunnon rokon, kovan kuumeen ja oli tosi kipeä, kipeämpi kuin koskaan. Toista kertaa sitä en halua. Etenkin kun esim. sikotautia vastaan ei minuakaan ole rokotettu aikoinaan.

      Rokotuksen antama suojahan ei ole taattu, sen sijaan jos taudin sairastaa, niin suoja on varma loppuiäksi. Osa rokotuksista tuntuu myös turhilta. Esim. calmetteahan ei muualla Euroopassa käsittääkseni anneta, paitsi meillä "neukkulassa". Lisäksi itse rokotteista saattaa tulla haittoja, kun nehän sisältävät ties mitä täyteaineita. Nykyisellä calmettella esimerkiksi ei myöskään ollut myyntilupaa vielä v. 2003 Suomessa. Silti rokotettiin kyselemättä - kummallista.

      • siihenhän se perustuu

        Eiköhän näissä rokotuskysymyksissä pohjimmiltaan mennä siihen, että kaikessa lääkkeellisessä terveydenhuollossa on haittavaikutuksensa. Tosin useimmissa rokotteissa ne ovat hyvin harvinaisia. Esiin astuukin siis se kysymys, pitääkö meidän ajatella vain omaa etuamme vai mahdollisesti koko yhteisön etua? Polio on esimerkki jo melkein "voitetusta" sairaudesta, joka on kattavien rokotuskampanioiden ansiota.

        Calmetten myyntilupiin en osaa ottaa kantaa, mutta terveydenhuollon parissa työskentelevänä olen havainnut, että Suomessakin tubia vielä löytyy. Tauti on ilmeisesti yleistymässä kun maahan muutto kasvaa ja toisaalta taas vanhempien ikäluokkien määrä myöskin suurenee... Kannattaa siis harkita tarkasti lapsensa rokottamatta jättämistä!

      • Äiti3
        siihenhän se perustuu kirjoitti:

        niin suuret rahat,että pientä ihmistä hirvittää.On erittäin tärkeää bisneksen kannalta,että neuvolat pitävät aktiivisesti yllä pelkoa:"Jos et rokota lapsesi kuolee".Näin myös minua peloteltiin synnärillä lääkärin toimesta.Nyt tyttö on terve kohta 8 vuotias,eikä ole yhtään myrkkypiikkiä saanut.Myöskään toinen lapseni ei ole saanut rokotteita.Vanhin sai 3 ensimmäistä,onneksi niistä ei tullut vakavia komplikaatioita.
        Tubin kohdalla pelotellaan Venäjällä.Rokote ei edes tehoa niitä vakavia tautimuotoja vastaan joita siellä on.Vasta 2008 ollaan luopumassa BCG:stä,että ehditään kehittää joku muu turha rokote.
        Rokotteet tuhoavat luonnollisen immuniteetin,tunkeutumalla terveeseen soluun.Rokotuksen jälkeen solut eivät ole enää terveitä,Esim.tulehduskierre voi hyvin alkaa.En ehdi nyt enempää kirjoittaa,lapset odottavat.

      • äiti ja sairaanhoitaja
        Äiti3 kirjoitti:

        Oletko koskaan ajatellut, että lapsesi on terve todennäköisesti sen vuoksi, että ympärillänne olevat ihmiset ovat rokotettuja ja näin ympäristössänne ei näitä tauteja ole? Mietitkö koskaan, mitä tapahtuisi, jos kaikki ajattelisivat noin? Mielestäni tuollainen on täysin edesvastuutonta ajattelua aikuiselta ihmiseltä, mutta todennäköisesti olet vain tietämätön asioista. Toivottavasti lapsesi eivät joudu koskaan maksamaan toiminnastasi ja tietämättömyydestäsi. Ja oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi nykyisin ei enää kuole juuri nimeksikään ihmisiä näihin tauteihin, joita vastaan (normaalit lapsistaan välittävät) vanhemmat lapsiaan rokotuttavat? Esim. jäykkäkouristus on edelleen vakava ja mahdollisesti kuolemaanjohtava sairaus, ellei sitä vastaan ole rokotussuojaa. Sikotauti aiheuttaa usein jälkitaudiksi kivestulehduksen, joka tekee poikalapsesta steriilin lopun iäksi... tässä vain pari esimerkkiä. Ymmärrän niitä vanhempia, joilla on OIKEA syy jättää lapset rokottamatta (esim. yliherkkyys jollekin rokotteen aineosalle tms), mutta muut joutaisivat häipyä sinne, missä nämä taudit edelleen riehuvat. Onnea matkaan!

      • Äiti3
        äiti ja sairaanhoitaja kirjoitti:

        itse Terhi Kilpi myönsi ettei tuberkuloosi ole hävinnyt rokotuksen ansiosta vaan TEVEELLISEN JA MONIPUOLISEN RUOKAVALION JA KORKEAN HYGIENIAN ANSIOSTA!!Olen matkustellut lasten kanssa ulkomailla,heillä on luonnostaan hyvä immuniteetti jota ei ole heikennetty ROKOTUKSILLA!

        Joo en tiedä teveellisestä ruokavaliosta mitään, en edes tiedä kuka on itse Terhi Kilpi, mutta sen tiedän, että tuberkuloosi on vähentynyt huimasti monessa maassa rokotusten ansiosta, joissa kiitosta ei voi antaa ainakaan hygieniaolosuhteille. Tuberkuloosi lienee näissä tartuntataudeissa lisäksi ainoastaan yksi esimerkki, on paljon kotoisampia tauteja, joita vastaan rokotuksilla suojaudutaan. Mutta sinä olet varmaan niitä äitejä, jotka eivät anna lapsilleen mitään lääkkeitä olivatpa nämä kipeitä tai eivät? (Ai niin anteeksi, lapsillasihan on niin hyvä immuniteetti, etteivät he varmaan edes sairastele.)

      • lllllllllll

        Hyvä immuniteetti tai ei, joskus taudit ottavat vain tarttuakseen. Paras suoja joka teidän lapsilla on, on todellakin oma vastustuskyky ja muut vanhemmat, jotka rokottavat lapsensa.

        Jos isorokko jostain syystä palaisi maailmaan, leviäisi kulovalkean tavoin, ottaisitko riskin ja rokottaisit lapsesi vai odottaisitko mitä tapahtuisi. Jos menet Intiaan matkalle ja lapsesi saa Polion, harmittaisiko sinua silloin rokottamatta jättäminen? Jos saisit B-hepatiitin, jättäisitkö lapsesi rokottamatta vain koska se on myrkkyä vai odottaisitko, että lapsesi sairastuu. Suuria kysymyksiä, joihin jokaisen meidän täytyy vastata itse ja kantaa niistä vastuu. Minä puolustan rokotteita, mutta haluaisin myös, ettei niiden varaan tuudittauduta täysin. Nythän rokoteohjelma muuttui ja sitä pitääkin pitää mielestäni silmällä. Ja haluan, että jokaisella vanhemmalla on todellakin oikeus valita!

        Itselläni ei ole kovin huonoja kokemusia rokotuksista. Yhden vakavamman taudin tyttäreni sairasti rokotuksesta huolimatta, hinkuyskän. Ruotsista Suomeen tuo saapui, eikä täysin vastannut suomen rokoteessa olevaa kantaa. Silti, jo saatu rokote suojasi lastani sen verran, että tauti tuli melko lievänä.

        Paras kokemus, joka minulla on rokotuksista ollut? Rotavirus rokote. Minä sairastin sen ja tyttäreni sai sen. Tytär sai nujerrettua oksennustaudin kolmessa päivässä ja kahden päivän kuumeen jälkeen... Plus se viikon ripuli. Minä sain myös viikon ripulin, päivän kuumeen ja oksensin kaksi päivää. Poikani, joka oli kaksivuotias ei saanut tautia. Hän sai oikean rokotteen rotavirusrokotetutkimuksessa. Olen enemmän kuin kiitollinen, sillä sairaalaan tuo tauti on vienyt monia pieniä lapsia täältä seudulta.

      • skäribo

        tiedät varmasti mitä sikotauti voi tehdä pojille ja lähes varmasti tekee miehille. Oletko ihan varma, että poikasi on iloinen siitä, että sinä olet päättänyt hänen puolestaan altistaa hänet tällaiselle riskille?

      • 00000000
        skäribo kirjoitti:

        tiedät varmasti mitä sikotauti voi tehdä pojille ja lähes varmasti tekee miehille. Oletko ihan varma, että poikasi on iloinen siitä, että sinä olet päättänyt hänen puolestaan altistaa hänet tällaiselle riskille?

        Sikotauti on vaarallisempi murrosiän ohittaneille miehille -> ottakoon poika itse rokotuksen jos haluaa. Ja 2% sairastuneista saattaa tulla hedelmättömiksi sikotaudin jälkiseurauksena.

        Muistetaanpa nyt, että esim. äidin tupankointi raskausaikana alentaa lapsen hedelmällisyyttä.

        Minua itseäni ei ole rokotettu sikotautia vastaan aikoinaan, tuskinpa sinuakaan, ja eikös pojat saa tuon rokotteen viimeistään armeijassa??? Kummallisesti vaan minua vanhemmatkin miehet ovat pystyneet lisääntymään, vaikka olisivat sairastaneetkin sikotaudin... vai?

      • Äiti3
        äiti ja sairaanhoitaja kirjoitti:

        Joo en tiedä teveellisestä ruokavaliosta mitään, en edes tiedä kuka on itse Terhi Kilpi, mutta sen tiedän, että tuberkuloosi on vähentynyt huimasti monessa maassa rokotusten ansiosta, joissa kiitosta ei voi antaa ainakaan hygieniaolosuhteille. Tuberkuloosi lienee näissä tartuntataudeissa lisäksi ainoastaan yksi esimerkki, on paljon kotoisampia tauteja, joita vastaan rokotuksilla suojaudutaan. Mutta sinä olet varmaan niitä äitejä, jotka eivät anna lapsilleen mitään lääkkeitä olivatpa nämä kipeitä tai eivät? (Ai niin anteeksi, lapsillasihan on niin hyvä immuniteetti, etteivät he varmaan edes sairastele.)

        Terhi kilpi on KTL:n Rokoteosaston johtaja.Olet oikeassa,ei ole tarvinnut paljon lapsiani lääkitä.Kaikki virustaudit jotka ovat tulleet(harvemmin kuin kerran vuodessa)ovat olleet erittäin lieviä.

      • ei...
        Äiti3 kirjoitti:

        itse Terhi Kilpi myönsi ettei tuberkuloosi ole hävinnyt rokotuksen ansiosta vaan TEVEELLISEN JA MONIPUOLISEN RUOKAVALION JA KORKEAN HYGIENIAN ANSIOSTA!!Olen matkustellut lasten kanssa ulkomailla,heillä on luonnostaan hyvä immuniteetti jota ei ole heikennetty ROKOTUKSILLA!

        ole kadonnut mihinkään,vaikka sitä ei meillä esiinny,kiitos rokotusten!Vanhemmat ihmiset suomessa sairastavat vieläkin tubia,venäjällä se on aika yleinen ja tulee myös tänne takaisin jos ihmisiä ei rokoteta.Kumpi pahempi,se että lapsellasi on pieni pattim reidessä vai se että hän joskus sairastuu tuberkuloosiin?Miksi turhaan altistaa ja riskeerata,suorastaan toivottaa taudit tervetulleiksi takaisin!

      • sairastin
        00000000 kirjoitti:

        Sikotauti on vaarallisempi murrosiän ohittaneille miehille -> ottakoon poika itse rokotuksen jos haluaa. Ja 2% sairastuneista saattaa tulla hedelmättömiksi sikotaudin jälkiseurauksena.

        Muistetaanpa nyt, että esim. äidin tupankointi raskausaikana alentaa lapsen hedelmällisyyttä.

        Minua itseäni ei ole rokotettu sikotautia vastaan aikoinaan, tuskinpa sinuakaan, ja eikös pojat saa tuon rokotteen viimeistään armeijassa??? Kummallisesti vaan minua vanhemmatkin miehet ovat pystyneet lisääntymään, vaikka olisivat sairastaneetkin sikotaudin... vai?

        sikotaudin aikuisiällä.Turha varmaan kertoakaan kuinka raskasta se oli.Sairaala reissuhan siitä tuli,enkä todellakaan aijo altistaa lapsiani samaan.

      • .......
        Äiti3 kirjoitti:

        Terhi kilpi on KTL:n Rokoteosaston johtaja.Olet oikeassa,ei ole tarvinnut paljon lapsiani lääkitä.Kaikki virustaudit jotka ovat tulleet(harvemmin kuin kerran vuodessa)ovat olleet erittäin lieviä.

        Kuinka monta rokotettua lasta olet tavannut, jotka ovat sairastaneet tuhkarokon, sikotaudin tai vaikkapa hinkuyskän?

        Onko teillä sairastettu vesirokkoa? Jos on, kuinka se tarttui? Tarttuiko helposti vai välttivätkö lapsesi sen, vaikka altistuivatkin sairaudelle? Miksi otin nyt vesirokonkin tähän keskusteluun, vaikkei se kuulu rokote ohjelmaan. Siksi, että vesirokko tarttuu todella helposti. Entä jos kyse olisi jostain muusta rokosta tai taudista. Eivätkö ne sitten tartu teille yhtä helposti, koska immunitettinne suojaa teitä? Entäs flunssat. Jos teille ne kuitenkin tarttuu, mikä teitä suojaisi vakavilta taudeilta?

        Rokotuksissahan immuniteettia juuri stimuloidaan, niin että keho tuottaa samat vasta-aineet vaarattomammin kuin sairastaessa itse sairaus.

      • ottakaa selvää asioista!
        Äiti3 kirjoitti:

        niin suuret rahat,että pientä ihmistä hirvittää.On erittäin tärkeää bisneksen kannalta,että neuvolat pitävät aktiivisesti yllä pelkoa:"Jos et rokota lapsesi kuolee".Näin myös minua peloteltiin synnärillä lääkärin toimesta.Nyt tyttö on terve kohta 8 vuotias,eikä ole yhtään myrkkypiikkiä saanut.Myöskään toinen lapseni ei ole saanut rokotteita.Vanhin sai 3 ensimmäistä,onneksi niistä ei tullut vakavia komplikaatioita.
        Tubin kohdalla pelotellaan Venäjällä.Rokote ei edes tehoa niitä vakavia tautimuotoja vastaan joita siellä on.Vasta 2008 ollaan luopumassa BCG:stä,että ehditään kehittää joku muu turha rokote.
        Rokotteet tuhoavat luonnollisen immuniteetin,tunkeutumalla terveeseen soluun.Rokotuksen jälkeen solut eivät ole enää terveitä,Esim.tulehduskierre voi hyvin alkaa.En ehdi nyt enempää kirjoittaa,lapset odottavat.

        "Rokotteet tuhoavat luonnollisen immuniteetin,tunkeutumalla terveeseen soluun.Rokotuksen jälkeen solut eivät ole enää terveitä,Esim.tulehduskierre voi hyvin alkaa."

        En halua olla ilonpilaaja mutta...

        Edellä mainittu on täyttä roskaa. Suosittelisin oikeasti tutustumaan immunologiaan ennen kuin levittelee tuollaista tietoa. Tosin onneksi lukijat osaavat olla kriittisiä!

      • terveydenhuollossa myöskin
        äiti ja sairaanhoitaja kirjoitti:

        Oletko koskaan ajatellut, että lapsesi on terve todennäköisesti sen vuoksi, että ympärillänne olevat ihmiset ovat rokotettuja ja näin ympäristössänne ei näitä tauteja ole? Mietitkö koskaan, mitä tapahtuisi, jos kaikki ajattelisivat noin? Mielestäni tuollainen on täysin edesvastuutonta ajattelua aikuiselta ihmiseltä, mutta todennäköisesti olet vain tietämätön asioista. Toivottavasti lapsesi eivät joudu koskaan maksamaan toiminnastasi ja tietämättömyydestäsi. Ja oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi nykyisin ei enää kuole juuri nimeksikään ihmisiä näihin tauteihin, joita vastaan (normaalit lapsistaan välittävät) vanhemmat lapsiaan rokotuttavat? Esim. jäykkäkouristus on edelleen vakava ja mahdollisesti kuolemaanjohtava sairaus, ellei sitä vastaan ole rokotussuojaa. Sikotauti aiheuttaa usein jälkitaudiksi kivestulehduksen, joka tekee poikalapsesta steriilin lopun iäksi... tässä vain pari esimerkkiä. Ymmärrän niitä vanhempia, joilla on OIKEA syy jättää lapset rokottamatta (esim. yliherkkyys jollekin rokotteen aineosalle tms), mutta muut joutaisivat häipyä sinne, missä nämä taudit edelleen riehuvat. Onnea matkaan!

        Hih, itsekin terveydenhuollon alalla toimivana olin juuri kommentoimassa, että tekstistäsi paistaa _oikea TIETO asioista_. Sitten huomasinkin nimimerkkisi! :) Hienoa, että toit nämä ajatuksesi julki! Ehkäpä saavat ihmisiä ajattelemaan.

      • minulle erään asian...
        Äiti3 kirjoitti:

        Terhi kilpi on KTL:n Rokoteosaston johtaja.Olet oikeassa,ei ole tarvinnut paljon lapsiani lääkitä.Kaikki virustaudit jotka ovat tulleet(harvemmin kuin kerran vuodessa)ovat olleet erittäin lieviä.

        Laittaisitko minulle lähdetiedot, missä Terhi Kilpi sanoo, että tietyt infektiotaudit, joita vastaan rokotetaan ovat hävinneet AINOASTAAN HYGIENIAN ANSIOSTA? Haluaisin hyvin mielelläni lukea tuon artikkelin!

        Kiitos!

      • Äiti3
        minulle erään asian... kirjoitti:

        Laittaisitko minulle lähdetiedot, missä Terhi Kilpi sanoo, että tietyt infektiotaudit, joita vastaan rokotetaan ovat hävinneet AINOASTAAN HYGIENIAN ANSIOSTA? Haluaisin hyvin mielelläni lukea tuon artikkelin!

        Kiitos!

        /Ajankohtaista eli ensimmäisellä sivulla on päivämäärä 29.11.2005 ,8.11.2005 ,29.8.2005,tietoa bcg:n luopumisesta.Näissä ei ole sitä tietoa mitä haluat,se oli Kouvolan sanomissa joskus marraskuussa viime vuonna.En valitettavasti säilyttänyt sitä.Voin etsiä arkistosta sen jos haluat,voipi vähän kestää.

      • Äiti3
        ....... kirjoitti:

        Kuinka monta rokotettua lasta olet tavannut, jotka ovat sairastaneet tuhkarokon, sikotaudin tai vaikkapa hinkuyskän?

        Onko teillä sairastettu vesirokkoa? Jos on, kuinka se tarttui? Tarttuiko helposti vai välttivätkö lapsesi sen, vaikka altistuivatkin sairaudelle? Miksi otin nyt vesirokonkin tähän keskusteluun, vaikkei se kuulu rokote ohjelmaan. Siksi, että vesirokko tarttuu todella helposti. Entä jos kyse olisi jostain muusta rokosta tai taudista. Eivätkö ne sitten tartu teille yhtä helposti, koska immunitettinne suojaa teitä? Entäs flunssat. Jos teille ne kuitenkin tarttuu, mikä teitä suojaisi vakavilta taudeilta?

        Rokotuksissahan immuniteettia juuri stimuloidaan, niin että keho tuottaa samat vasta-aineet vaarattomammin kuin sairastaessa itse sairaus.

        vihurirokon saatuani rokotteen,myös siskoni poika.Vesirokko on ollut kaikilla lapsillani.Nuorimmilla oli erittäin lievä,vanhimmalla vaikea.Hän on saanut 3 ensimmäistä rokotusta.
        Tänä talvena ei ole lapsillani ollut flunssaa,nuorimmalla lievä kuume 3vrk.Pieni nuha oli helmikuussa.

      • llllllll

        ja rokotteet saaneesta.

        Eli voidaanko siis vetää johtopäätös, että rokottamattomat lapset ovat terveempiä kuin rokotetut? Onko mahdollista, ettet suhtaudu kaikkeen objektiivisesti johtuen jyrkästä mielipiteestäsi?

        Aivan samoin voin sanoa. Rokotetut lapset, ei oireita ainoastakaan rokotteesta, terveet lapset, pari nuhakuumetta sairastaneet, vesirokko myös, pari oksennustautia, vanhimmalla yksi korvatulehdus, nuorimmalla ollut kaksi, ei siis sen enempää tai vähempää kuin moni muukaan.... Heillä ei ole oppimishäiriöitä, käytöshäiriöitä, levottomuutta tai muuta diagnoosia. ELI minkä johtopäätöksen tuosta vetäisi. Ovatko tuollaiset lapset sitten "poikkeus joka vahvistaa säännön"?

      • llllllllllll
        llllllll kirjoitti:

        Niin ja se hinkuyskä vanhimmalla, sitä ei pidä unohtaa! Se vain ei tullut itse rokotteen seurauksena.

      • aikuinenihminen
        sairastin kirjoitti:

        sikotaudin aikuisiällä.Turha varmaan kertoakaan kuinka raskasta se oli.Sairaala reissuhan siitä tuli,enkä todellakaan aijo altistaa lapsiani samaan.

        Mikset ottanut rokotetta????? Kyllähän niitä saa itsekin ostaa ja pyytää rokottamaan, jos ei ole jotain tautia sairastanut aikuisikään mennessä!

        Näin aion tehdä: jos tyttöni ei sairasta tuhkarokkoa /vesirokkoa teini-ikään mennessä, kehotan ottamaan rokotuksen. Pojalla sama juttu sikotaudin kanssa.

      • vaivannäöstäsi
        Äiti3 kirjoitti:

        /Ajankohtaista eli ensimmäisellä sivulla on päivämäärä 29.11.2005 ,8.11.2005 ,29.8.2005,tietoa bcg:n luopumisesta.Näissä ei ole sitä tietoa mitä haluat,se oli Kouvolan sanomissa joskus marraskuussa viime vuonna.En valitettavasti säilyttänyt sitä.Voin etsiä arkistosta sen jos haluat,voipi vähän kestää.

        Hei,

        Paljon kiitoksia noista tiedoista! Itseäni aihe kiinnostaa varsin paljon, joten ajattelin kyllä lukaista nuo lävitse.

      • tosiaan...
        vaivannäöstäsi kirjoitti:

        Hei,

        Paljon kiitoksia noista tiedoista! Itseäni aihe kiinnostaa varsin paljon, joten ajattelin kyllä lukaista nuo lävitse.

        Voin kyllä itsekin etsiä artikkelin, tuo tieto julkaisseesta lehdestä ja julkaisuvuodesta & kuukaudesta helpottavat huomattavasti!

      • ääliö?
        aikuinenihminen kirjoitti:

        Mikset ottanut rokotetta????? Kyllähän niitä saa itsekin ostaa ja pyytää rokottamaan, jos ei ole jotain tautia sairastanut aikuisikään mennessä!

        Näin aion tehdä: jos tyttöni ei sairasta tuhkarokkoa /vesirokkoa teini-ikään mennessä, kehotan ottamaan rokotuksen. Pojalla sama juttu sikotaudin kanssa.

        eihän sitä pysty ennakoimaan,sairastuuko vai ei.Miksi et rokota lapsiasi jo pienenä,etteivät sairastu?

      • pööLÄ
        aikuinenihminen kirjoitti:

        Mikset ottanut rokotetta????? Kyllähän niitä saa itsekin ostaa ja pyytää rokottamaan, jos ei ole jotain tautia sairastanut aikuisikään mennessä!

        Näin aion tehdä: jos tyttöni ei sairasta tuhkarokkoa /vesirokkoa teini-ikään mennessä, kehotan ottamaan rokotuksen. Pojalla sama juttu sikotaudin kanssa.

        Tajuatko millaisille jälkitaudeille myös lapsesi altistat.Mitä vanhemmaksi hän kasvaa,sitä vaarallisemmaksi ne muuttuu.Miksi et rokota pienenä,vaan altistat jA SITTEN SAATTAA OLLA JO MYÖHÄISTÄ.vASTUUTONTA TOIMINTAA!!!

      • Äiti3
        tosiaan... kirjoitti:

        Voin kyllä itsekin etsiä artikkelin, tuo tieto julkaisseesta lehdestä ja julkaisuvuodesta & kuukaudesta helpottavat huomattavasti!

        www.esaimaa.fi/arkisto aika 26.11.2005.

    • rokotettu

      vain vastuuttomat vanhemmat jättävät lapsensa rokottamatta. Näitä vastuuttomia pitäisi kohdella pakkokeino lailla ja rokottamattomat natiaiset laittaa eristykseen koska he levittävät tauteja ja estävät niiden häviämisen maailmasta. Onneksi suurin osa ihmisistä on vastuuntuntoisia ja eivät usko näiden vastarannan kiiskien jauhamista.

      • Äiti3

        ei ole eläissään tartuttanut ketään.Hän on saanut tasan nolla rokotusta!Otapa asioista selvääennenkuin syytät.Olet yksi miljoonista pelottelupropagandan uhreista.

      • ehtii...

        vielä ehtii...

      • rokotettukko

        Kuuleppas, luuletko että länsimaisten lasten rokottaminen poistaa taudit maailmasta?????

        Minun mielestäni, niin kauan kuin emme tarjoa rokotteita kehitysmaihin ilmaiseksi tai minimikustannuksin, on ihan naurettavaa hössöttää kuinka on vaaraksi jos joku jättää lapsensa rokottamatta. Meillä on kuitenkin hyvät hoitomahdollisuudet jos tauti iskee!

      • Järki päässä
        Äiti3 kirjoitti:

        ei ole eläissään tartuttanut ketään.Hän on saanut tasan nolla rokotusta!Otapa asioista selvääennenkuin syytät.Olet yksi miljoonista pelottelupropagandan uhreista.

        Sinä joka kiellät lastesi rokotukset, vaarannat omiesi terveyden! Et oikein taida ymmärtää mitä puhut ja mitä teet. Enemmän tuhoa kuin hyötyä.
        On vaikea kuvitella mitä ihmisen, joka uskoo itse tuollaisen p**** puheen siitä miten lapset muka ovat terveempiä kun eivät ole saaneet rokotteita. Bull shit sanon minä!
        Lapsesi todennäköisesti tartuttaisivat ympärillään olevia toisia lapsia, mutta onneksi suurin osa kansasta on järkevää ja ottaa rokotteet vakaviakin sairauksia ehkäisemään.
        Ihan todella MIETI mitä teet lapsillesi!!!
        Sitten kun he makaavat sairaalassa polion tai tuberkuloosin takia, liputatko yhä typerääkin typerämmän valintasi puolesta????? Stupid...

      • puhutaankin
        rokotettukko kirjoitti:

        Kuuleppas, luuletko että länsimaisten lasten rokottaminen poistaa taudit maailmasta?????

        Minun mielestäni, niin kauan kuin emme tarjoa rokotteita kehitysmaihin ilmaiseksi tai minimikustannuksin, on ihan naurettavaa hössöttää kuinka on vaaraksi jos joku jättää lapsensa rokottamatta. Meillä on kuitenkin hyvät hoitomahdollisuudet jos tauti iskee!

        omasta maasta eikä kehitysmaista,omista lapsista,eikä kehitysmaiden lapsista.Kuinka paljon sinä olet osallistunut hyväntekeväisyyteen kehitysmaiden rokote asiassa viimeaikoina?

      • Äiti3
        Järki päässä kirjoitti:

        Sinä joka kiellät lastesi rokotukset, vaarannat omiesi terveyden! Et oikein taida ymmärtää mitä puhut ja mitä teet. Enemmän tuhoa kuin hyötyä.
        On vaikea kuvitella mitä ihmisen, joka uskoo itse tuollaisen p**** puheen siitä miten lapset muka ovat terveempiä kun eivät ole saaneet rokotteita. Bull shit sanon minä!
        Lapsesi todennäköisesti tartuttaisivat ympärillään olevia toisia lapsia, mutta onneksi suurin osa kansasta on järkevää ja ottaa rokotteet vakaviakin sairauksia ehkäisemään.
        Ihan todella MIETI mitä teet lapsillesi!!!
        Sitten kun he makaavat sairaalassa polion tai tuberkuloosin takia, liputatko yhä typerääkin typerämmän valintasi puolesta????? Stupid...

        Tuberkuloosirokotteesta ollaan luopumassa?En jaksa montaa kertaa asioita toistella.Jos ei sinulle mene jakeluu,niin en voi mitään.

      • Ihmetyttää
        Äiti3 kirjoitti:

        Tuberkuloosirokotteesta ollaan luopumassa?En jaksa montaa kertaa asioita toistella.Jos ei sinulle mene jakeluu,niin en voi mitään.

        Miten tähänkin maahan mahtuu noin välinpitämättömiä ihmisiä kuin sinä.
        Ajattelisit kanssa ihmisten terveyttä. Mutta niinhän se sanonta kuuluu, "kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa...."

      • viikonloppuna
        Järki päässä kirjoitti:

        Sinä joka kiellät lastesi rokotukset, vaarannat omiesi terveyden! Et oikein taida ymmärtää mitä puhut ja mitä teet. Enemmän tuhoa kuin hyötyä.
        On vaikea kuvitella mitä ihmisen, joka uskoo itse tuollaisen p**** puheen siitä miten lapset muka ovat terveempiä kun eivät ole saaneet rokotteita. Bull shit sanon minä!
        Lapsesi todennäköisesti tartuttaisivat ympärillään olevia toisia lapsia, mutta onneksi suurin osa kansasta on järkevää ja ottaa rokotteet vakaviakin sairauksia ehkäisemään.
        Ihan todella MIETI mitä teet lapsillesi!!!
        Sitten kun he makaavat sairaalassa polion tai tuberkuloosin takia, liputatko yhä typerääkin typerämmän valintasi puolesta????? Stupid...

        tuberkuloosirokotus todella lopetetaan!

        Lapsilla rokotteen aiheuttamat
        haitat ovat olleet vakavia.

        Rokotteen tuoma hyöty
        jäänyt haittoja
        vähäisemmäksi.

      • iruiojgösjgösä
        Ihmetyttää kirjoitti:

        Miten tähänkin maahan mahtuu noin välinpitämättömiä ihmisiä kuin sinä.
        Ajattelisit kanssa ihmisten terveyttä. Mutta niinhän se sanonta kuuluu, "kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa...."

        Kuka äiti tai isä antaa lapsilleen mahdollisuuden vapaaehtoisesti sairastua myrkkyä sisältävistä piikeistä? Kuka korvaa jos lapsi siitä sairastuu? Ei kukaan. Sikainfluenssastakin moni sai narkolepsian, edelleen he taistelevat korvauksia vastaan eikä taida ikinä niitä saada.
        On kumma että monet uskovat lääkefirmojen kampanjaan puhumalla vain hyviä asioita niistä, ei koskaan niitä huonoja. Miten käy jos otat? Voi tulla loppuelämän sairaus kuin nyt on narkolepsia, lähes kaikki menetti työkykynsä ja terveytensä.

        Ne jotka ovat sen puolesta että haluavat myrkyttää lapsensa ottakoot ensin itse.

        Meillä ei ole koskaan rokotettu lapsia ja ovat perheellisiä itsekin, täysin terveitä.

        Tuttava on kaksi kertaa ottanut jopa flunssapiikin, ja kummallakin kerralla on joutunut piikin jälkeen sairaalaan!!! Huh huh.. Saa nähdä miten käy taas tänä vuonna. Sairaalassa varmaan on. Mitä hyötyä?
        Itse en ole koskaan ottanut enkä ole sairastanut flunssaa vuosi kymmeniin.

        KJertokaapas viisaat täällä jotka myrkkypiikkejä ihannoitte, että mitä ne sislältää ja mitkä ovat haitat? Kukaan ei varmasti kehtaa kertoa!!

    • VIRALLISTA TIETOA
      • siivellä

        Nappasin tuolta linkkisivulta tällaisen kohdan yleisimmistä harhakäsityksistä, tiedoksi kaikille niille 'äideille', joiden mielestä rokottaminen on turhaa:

        'Rokotuksin ehkäistävät taudit ovat harvinaisia, rokotteet ovat turhia.'
        Rokotuksin ehkäistävät taudit ovat käyneet harvinaisiksi juuri rokotteiden ansiosta, ja ne pysyvät loitolla juuri niin kauan kuin rokotuskattavuus pysyy riittävällä tasolla. Nykyinen rokotuskattavuus sallii aina muutaman rokottamattoman. Jos rokotuskattavuus huononee, taudit tulevat takaisin.

      • Äiti3
        siivellä kirjoitti:

        luovutaan.Niin paljon turhaa kärsimystä se on aiheuttanut.

    • no school

      Sellaiset vanhemmat, jotka valitsevat rokottamattoman linjan, voivat kokea melkoisen yllätyksen, jos jossain vaiheessa elämäänsä joutuvat ulkomaille joko työn tai opiskelun takia. Monessa maassa on niin sanottu no shot, no school politiikka. Eli jos et rokotuta lastasi, ei hänellä ole asiaa kouluihin, vaan hänelle pitää järjestää yksityisopetusta. Monessa maassa rokotusohjelma on vieläkin vaativampi kuin suomessa, ja siitä pitää olla kansainvälisesti pätevä rokotustodistus. Elämässä ei koskaan tiedä, mitä eteen tulee! Kaikenlaisia yllätysjuttuja voi olla odottamassa nurkan takana, tai vähän pitemmän ajan päässä. Mistäkö tiedän? No siitä, että perheemme muutti taannoin ulkomaille isän saatua tutkimusstipendin erääseen yliopiston projektiin. Viikossa kävi selväksi ettei suomalainen normaali rokotusohjelma ollut kyseisessä maassa riittävä, vaan vaadittiin tehosteita ja uusia rokotuksia, jotta lapset pääsivät kouluun ja tarhaan. Mikäli olisimme jättäneet rokotukset kokonaan väliin, emme olisi edes päässeet mukaan. Rokotusten haitallisuus on erittäin kiistanalainen juttu. Minä en ottaisi sellaista riskiä, että lapsi joutuu myöhemmin vaikeuksiin rokottamattomuuden vuoksi. Maailmassa on miljoonia rokotuksen ottanutta, tervettä ihmistä. Kiitos heidän, monta tappavaa tautia on selätetty.

    • Rokokoo

      Laumasuojalla beesaavat ovat vähän kuin takapuskurissa imussa roikkuvat kanssa-autoilijat; sokea luottaminen omaan erinomaisuuteensa silottaa suuretkin rypyt taustapeilissä.

      Hyvä kun keskustelua on, mutta nimimerkin takana solvaaminen tuntuu epäkypsältä aikuisuudelta. Kiitos keskustelusta kaikille.

    • vainvajaavastustaa

      Tänään puhkesi tuhkarokkoepidemia jossainpäin Suomea, kymmeniä altistuneita. Se voi tarttua myös rokotettuihin lapsiin, kun laumasuoja puuttuu.

      Onko teidän rokotustenvastsustajien mielestä kiva kiusata viattomia lapsia?

      • mdithskhfiwehkiks

        No mikä ajatus on sitten rokottaa jos se saaneetkin altistuu??? Heheeee.....

        Minä olin lapsi aikanani ja kaikki lapset sairasti kaikki lasten taudit. Viikko oltiin kotona rokossa ja takas kouluun. kaikki sairastuivat, usea jopa vieraili rokkoa hakemassa naapurista. Ei se sen kummempaa ole.

        Tää nykyinen hysterian on lääkefirmat saaneet aikaseksi, jotta heille kilahtaa sievoinen summa siitä, kun saavat rokotteita kaupaksi, viis siitä mitä ne aiheuttaa. Ei ne lapisa sääli vaan sitä ettei saa rahaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      29
      2600
    2. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      30
      2382
    3. Millaisessa tilanteessa näit hänet

      viimeksi? Saitko sanottua mitään vai jähmetyitkö ja vaan katselit?
      Ikävä
      76
      1329
    4. M miehelle

      Piristät aina päivääni. Olet niin lähellä, mutta niin kaukana. Silti aina läsnä. En tiedä mihin tämä kaikki johtaa, mutt
      Ikävä
      7
      1303
    5. Alas on vajonnut arkkipiispa Luoma!

      Tämä on nyt luterilaisuuden suunta. Arkkipiispakin valehtelee! https://www.kotimaa.fi/arkkipiispa-tapio-luoma-meita-yhd
      Luterilaisuus
      374
      1209
    6. Mitä haluaisit

      Tehdä kaivattusi kanssa tänään?
      Ikävä
      91
      1045
    7. Kukka kuoli Koivuhaassa

      Tuommonen nimi oli tuolla murhapalstalla syyllisestä pallas puro jukka antero mutta kukka oli se toinen?
      Kokkola
      11
      988
    8. Olet nainen premium

      Minuun verrattuna. Yksi päivä kävin suihkussa ja hetken sen jälkeen katsoin itseä peilistä ja tulin siihen tulokseen ett
      Ikävä
      33
      971
    9. Mitä tai ketä

      etsitte täältä?
      Ikävä
      97
      962
    10. Näin sinut tänään

      Pitkään on ollut helpompaa. Olen hyväksynyt sen, ettei meitä ikinä tule. Olet käynyt mielessäni enää harvemmin, en ajatt
      Ikävä
      34
      936
    Aihe