Vanhanen kommentoi

Vanhanen tunnusti, että Suomen suhteet USA:han on sekaisin. Viimeisin vierailu on Lipposelta 2002. Vanhanen toivoi, että Halonen vierailisi USA:ssa, mutta turha toivo, Halonen on tuhonnut Suomen suhteet USA:han.
4165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Vanhanen kommentoi haastattelussa myös Suomen ja Yhdysvaltain suhteita. Hän tai kukaan muukaan ministeri tai tasavallan presidentti ei ollut viime viikolla kuuntelemassa Yhdysvaltain entistä presidenttiä Bill Clintonia Tampereella. Vanhasen mukaan hän olisi muuten voinutkin lähteä, mutta hänen Saksan-matkaansa ei voitu siirtää.

Pääministeri myönsi, että nyt ei ole tiedossa suunnitelmia vierailuvaihdosta Yhdysvaltoihin. Edellinen matka oli silloisen pääministeri Paavo Lipposen (sd) matka joulukuussa 2002. Vanhanen antoi ymmärtää, että seuraavaksi olisi presidentin vuoro."

Äänestä
  • Tässä nyt annetaan sellanen 'ongelma' että välit olisi jotenkin rapistuneet, niiden annetaan rapistua edelleen ja sitten sopivasti ollaan tilassa jossa niitä on pakko lämmittää aika radikaalisti 'liittymällä' natoon pelastaakseen 'rapituneet' suhteet.
    Painetta alhaalta ja ylhäältä ja valmiiksi suunniteltu ratkaisu.

    Äänestä

  • kaikkivaan kirjoitti:

    Tässä nyt annetaan sellanen 'ongelma' että välit olisi jotenkin rapistuneet, niiden annetaan rapistua edelleen ja sitten sopivasti ollaan tilassa jossa niitä on pakko lämmittää aika radikaalisti 'liittymällä' natoon pelastaakseen 'rapituneet' suhteet.
    Painetta alhaalta ja ylhäältä ja valmiiksi suunniteltu ratkaisu.

    Halonen ei halua suomea länteen vaan hän haluaa maan venäjän kylkeen ...

    Äänestä

  • paikkaansa kirjoitti:

    Halonen ei halua suomea länteen vaan hän haluaa maan venäjän kylkeen ...

    Ehkäpä hienotunteisuuttaan?

    Presidentin kansliasta on ollut jo pitkään audienssipyyntö USAan, tavata presidentti Bush.

    Lukuisat pyynnöt ovat toistaiseksi torjuttu.

    No nin, missä valossa ovat sitten Halosen vaalipuheet hyvistä suurvaltasuhteista?

    Liekö väliä, tyhmä kansa osti hämäykset ja Halonen istuu virassa.

    Kansaa on aika helppo kusettaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halosta kirjoitti:

Vanhanen tunnusti, että Suomen suhteet USA:han on sekaisin. Viimeisin vierailu on Lipposelta 2002. Vanhanen toivoi, että Halonen vierailisi USA:ssa, mutta turha toivo, Halonen on tuhonnut Suomen suhteet USA:han.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu