Ja Evo Morales. Halonen on oikealla linjalla pyrkiessään siirtämään Suomenkin uusliberalistista linjaa hiukan vasemmalle, so. sivistyneeseen ja inhimilliseen suuntaan. Latinalaisessa amerikassa siirrytään jo laajalla rintamalla vasemmalle, ollaan sielläkin kyllästytty Isoveljen itsekkyydessään ja ahneudessaan aiheuttamiin ongelmiin. Kun USA:n rahoittamat diktaattorit on saatu poistettua, vallitsee aito demokratia ja elintasoa saadaan muillekin kuin vain ennestään rikkaille. Kunhan eivät vain CIA:n vanhaan hyvään tapaan murhaisi demokraattisesti valittua presidenttiä.
Halosen linja
o tempora o morales
5115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Halonen on ennestään rikas, omisti koko kerroksen, kohtako koko kivitalon? Tunnettu tosiasiahan on, että raha tulee rahan luokse. Pukkikin vartioitsee kaalimaata suvereenisti. Miten saataisiin Halosen elintaso siirrettyä ja rikastettua koko kansaan, edes murto-osa siitä? Pitänee perustaa kansanpresidentuuri laitos vaikka ilman toimivaltaa, pelkkä kansanpresidentuuripalkka riittänee monelle.
Minä ottaisin mieluummin jonkun Ollilan palkan. Perustetaan Nokianintentenduurilaitos, kaikille Nokian huippujohtajien palkat. Tai Sorosin. Halosen palkka on niin korkea, ja omistukset, ettei niihin kukaan pysty. Mutta Sorosiin voitaisiin yltää. Kyllä.
että Suomessa presidentin palkkio on vain pieni osa suuryhtiöiden johtajien tuloista. Katso tämänpäiväistä Iltalehteä.
maamme varkkain ihminen? Höh, sanon minä populistiselle tietämättömyydellesi, vai puhutko vastoin parempaa tietoasi eli kansankielellä valehteletko.
Mitäs olis varastanut, presidentinviranko vai? Sinä sen sanoit, en minä.