Persut menettää

Perussuomalaisten tilanne on aivan ihan muuta kuin mitä sen puoluejohto antaa ymmärtää.Perussuomalaiset tulevat menettämään paikkoja eduskunnassa tai menettävät kaikki nykyiset paikkansa.Tällä kertaa Timo Soini ei menekään eduskuntaan kenenkään vanavedessä keikaroiden.Myöskin vaaliliittoportit ovat suljettu perussuomalaisilta kuten monilta muiltakin pikkupuolueilta.Suurta valheenkylvämistä uskotella perussuomalaisia vaalimenestyjänä.Timo Soini kopioinut saman mallin Veikko Vennamolta miten valta henkilöityy puolueessa yhden miehen nimeen.Varsinainen Berlusconi siis tämä Timo Soini.
5157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

,,,

Äänestä
  • välinpitämättömän asenteen takia se toteutuu.
    Kyllä huolta pitää kantaa, jos meinataan huolta kantaa ja siitä vastuuta ottaa. Sekö on tarkoitus että vain yksi tai kaksi on (jos) sisällä, vai se että saadaan isompi joukko asioita eteenpäin viemään?

    Äänestä

Ja hyssyttelymentaliteetin takia.Täytyy olla
puolueessa muutakin kuin TIMO SOINI,TIMO SOINI...

Äänestä

Perussuomalaisissa,jos mieli menestyä.

Äänestä

Kaikenmaailman ennustajaeukot ovat liikkeellä. Yksikään niistä ei uskalla esiintyä omalla nimellään. Niin "varmalla" pohjalla nämä ennstukset makaavat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikka uskotellaan muuta kirjoitti:

Perussuomalaisten tilanne on aivan ihan muuta kuin mitä sen puoluejohto antaa ymmärtää.Perussuomalaiset tulevat menettämään paikkoja eduskunnassa tai menettävät kaikki nykyiset paikkansa.Tällä kertaa Timo Soini ei menekään eduskuntaan kenenkään vanavedessä keikaroiden.Myöskin vaaliliittoportit ovat suljettu perussuomalaisilta kuten monilta muiltakin pikkupuolueilta.Suurta valheenkylvämistä uskotella perussuomalaisia vaalimenestyjänä.Timo Soini kopioinut saman mallin Veikko Vennamolta miten valta henkilöityy puolueessa yhden miehen nimeen.Varsinainen Berlusconi siis tämä Timo Soini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu