Asutus levisi aikoinaan pitkin Suomea kohti pohjoista, koska ihmiset tarvitsivat laajoja metsästys- ja kalastuslueita elantonsa turvaamiseksi. Silloin vietettiin liikkuvaa elämää, liikuttiin ruuan perässä. Sittemmin ihmisiä alkoi jäädä sille sijoilleen viljelemään maata. Myös tässä elämänmuodossa tarvittiin laajahkoja alueita ja haluttiin pitää naapurit vähintään huutoetäisyyden päässä. Metsätalouden ja tervanpolton tuleminen mukaan kuvioihin ei vielä olennaisesti muuttanut tätä perusasetelmaa.
Asutus olisi siis jo ennen hevoskärryaikaa hyvin hajallaan. Maatlous Suomen pääelinkeinona piti maan asuttuna suosien haja-asutusta.
Teollistunut yritystystoiminta muutti tilanteen. Yritykset hakeutuivat hyvien liikenneyhteyksien ja vesivoimalähteiden varsiin. Sen lisäksi yritystoiminnan synnyn kannalta oli tärkeää, että oli lähellä oli ihmisiä, siis työvoimaa ja markkinoita. Siirryttiin luontaistaloudesta vaihdantatalouteen. Tällä siirtymiselle oli vallankumouksellinen vaikutus asutuksen uudelleen sijoittumiseen kaikkialla teollistuvassa maailmassa.
Suomessa väestö vähitellen pakkautui sinne, missä oli yritystoimintaa, teollisuutta, työtä ja toimeentuloa. Sitä taas löytyi merten ääreltä, vesiväylien varrelta, rautateiden solmukohdista jne. Haja-asutuksen oheen syntyi taajama-asutusta, mutta haja-asutus kuitenkin jäi, nyt entistä hajaammalle.
Moderni jälkiteollinen yhteiskunta tuntuu edelleen tarvitsevan keskittymiä. Yritystoiminta keskittyy sinne, missä on osaavia ihmisiä, missä on hyvät logistiset kansainväliset yhteydet. Nyttemmin osa työpaikoista on sirtynyt myös omien rajojen ulkopuolelle. Jälkiteollista yhteiskuntaa voi luonnehtia myös palveluyhteiskunnaksi. Tällainen yhteiskunta tuottaa peruspalveluja ja vientituotteina on pitkälle jalostettu osaaminen ja sen myötä syntyvä tuotanto. Lisäksi jäljellä on paljon vanhaa teollistunutta perustuotantoa. Suomessa kannattavin perustuotanto näyttää olevan metalli- ja konepajatuotantoa metsäteollisuuden hiipuessa kansainvälisen ylitarjonnan paineessa. Metalli- ja konepajateollisuus on osin pitkälle kehittynyttä high-tech -tuotantoa ja siten yhteydessä teknologiateollisuuteen. Esimerkkinä voi mainita vaikkapa hissiteollisuuden (Kone) ja paperikoneteollisuuden (Metso).
Kuntien määrä ja koko eivät sinällään ole ongelma tässä modernissa Suomessa, missä elämme. Ongelma on syntynyt sen myötä, että asutuksen keskittyessä jäi haja-asutusta ja se jäi entistä hajaammalle. Jokainen voi tehdä tästä kokeen laittamalla neliömetrin alan täyteen kiviä ja sitten poistamalla tasaisesti 9 kiveä 10:stä. Tuloksena on se, että etäisyydet kasvavat lähimpien kivien välillä. Ihmisille tällainen etäisyyksien kasvu merkitsee taloudellisten olojen heikentymistä.
Kuntakoolla on merkitystä lähinnä välillisesti. Minimikuntakoon vaatimus voisi pitkällä aikavälillä pakottaa kuntarakenteen tiivistymiseen ja tehostumiseen. Tällä tavoin päästäisiin ajan myötä ylenmääräisestä haja-asutuksesta kohden aluekeskuksia. Kehityksen jouduttamiseksi voitaisiin maksaa pikkasen metsityspalkkioita pahimmilla saattohoitoalueilla.
Nyt kun tulee taas kesä, kehotan kaikkia tutustumaan hienoon maahamme. Erinomainen kokemus on lähteä esim. Pallastunturien maisemiin. Sieltä kun köröttelee vähän pohjoiseen, vastaan tuleen Raattanan kylä. Se on kylä, missä aikamatkaaja voi siirtyä vuosikymmeniä taaksepäin nykyhetkessä. Pysähtyneisyys on käsin kosketeltavaa. Olutta löytyy lähikaupasta, muuta ei juuri, koska se ei kai käy kaupaksi. Siellä näkyy haja-asutuksen idea pahimmillaan.
Keräilytaloudesta nykyaikaan
25
821
Vastaukset
- "Pihtiputaan mummo"
Mikä oikeuttaa sinut korottamaan itsesi tärkeämmäksi kuin Pihtiputaan mummon?
Kirjoitustesi perusteella olet ainakin osoittanut, että veisit mummoilta vaipatkin saadaksesi vielä parempaa eläkettä. Tyypillinen helsinkiläinen hyeena.Sinulla ei ehkä ole lukihäiriöitä, vaan luetun ymmärryshäiriö. Teet eriskummallisia johtopäätöksiä selväsanaisestakin kirjoituksesta. Ehkäpä sinussa on satusedän ainesta.
Puhtiputaan mummo ansaitsee hyvän hoidon siinä kuin muutkin. Kun haja-asutus-Suomella ei ole eväitä itse taata Pihtiputaan mummolle resursseja siihen, tarvitaan muutos, jotta uusissa sukupolvissa ei syntyisi samaa ongelmaa. Emme tarvitse uusien sukupolvien Pihtiputaan mummoja. Antakaamme siis karhuille ja susille sekä mikä niille kuuluu. Ne elävät edelleen luontaistaloudessa metsästäjinä, ei ihminen.
- pohj. asunut
on Raattama.
- Jaba_43
Noihan Suomi on kehittynyt, mutta ei sovi unohtaa, että vielä 60 vuotta sitten luotettiin luontaistalouden voimaan, kun luovutetusta Karjalasta siirtyneille siirtolaisille pilkottiin pientiloja, joilla heidän piti elättää itsensä ja hankkia lisäansioita metsätöillä.
Eihän se toiminut, kun puunkorjuu koneellistui. Monitoimikoneethan ovat kertainvestointeja, kun lihasvoilamme pitää maksaa jatkuvaa palkkaa. Samoin kävi maataloudessa, kun Suomeen hankittiin 70-luvun loppuun mennessä maailman tihein maatalouskonekanta suhteessa peltoalaan ja samalla opetettiin maalalisliittolais-keskustalaisittain MTK:n ja maataloustuloneuvottelujen avulla maaseutruväestölle, että mitä suurempi tila, sen suuremmat maataloustuet.
50-60 luvuilla maaltapako kaupunkeihin oli hurjaa eikä se pysähtynyt Suomeen, vaan täältä paettiin jopa Australiaan saakka, vaikka monen matka pysähtyikin Tukholmaan, Slussenin siltojen alle.
Nyt ollaan sen tosiasian edessä, ettei maalla riitä väestöä maksamaan omista palveluistaan, kun se, että jokainen pieni kunta tuottaisi erikseen samat palvelut edelleen vähenevälle asukaskunnalleen, ei ole rationaalista.
Jotta palveluntuotannon organisoinnissa päästäisi järkevän kokoisiin yksiköihin, ovat monet kunnat jo ryhtyneet puuhaamaan liitoksia pystyäkseen tuottamaan laadukkampia palveluja riittävästi ja sellaisella tavalla, ettei kustannusten nousu ylitä verotulojen kasvua.
Vapaaehtoisuuden tie on aika pitkällä menossa, koska useimmissa kunnissa asuu järki-ihmisiä.
Valitettavasti niitäkin kuntia löytyy, jotka katsovat, että heidän "itsenäisyytensä" kärsii kuntaliitoksista ja on tarpeetontakin, koska valtion kuuluu rahoittaa kunnille lakisääteisesti määräämänsä palvelut.
Näiden kuntien "vapaaehtoista yhteistyötä" on keskustalaistenkin turha odottaa, joten nyt kannattaa tulla kokoomuksen linjoille ja nhyväksyä se, että kuntaliitoksiin pitää hieman painavammin hoputtaa ja asettaa ohjeelliseksi tavoitteeksi, että 20 000 asukasta pienempiä kuntia on vain poikkeustapauksissa, ja silloin ne eivät tarvitse mitään tukea valtiolta.- sitä mieltä,
että tuo sodanjälkeinen asutus ei toiminut. Kyllä se toimi ja mielestäni pelasti suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän. Mikä olisi silloin ollut vaihtoehto. Olisiko meillä sotakorvausten lisäksi ollut varaa merkittäviin lisäinvestointeihin teollisuuteen vai olisiko suoraan hypätty palveluyhteiskuntaan. Kun et näytä ymmärtävän, mistä silloin oli kysymys, suosittelen luettavaksi Eino Säisän Kukkivat roudan maat ja monia Heikki Turusen teoksia. Ja metsätyötä todella tarvittiin. Olisiko pitänyt jäädä muutamaksi kymmeneksi vuodeksi odottamaan monitoimikoneita. Eri asia on, että heti olisi pitänyt ryhtyä valmistautumaan mahdollisuuksien mukaan tulevaan muutokseen.
- Jaba_43
sitä mieltä, kirjoitti:
että tuo sodanjälkeinen asutus ei toiminut. Kyllä se toimi ja mielestäni pelasti suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän. Mikä olisi silloin ollut vaihtoehto. Olisiko meillä sotakorvausten lisäksi ollut varaa merkittäviin lisäinvestointeihin teollisuuteen vai olisiko suoraan hypätty palveluyhteiskuntaan. Kun et näytä ymmärtävän, mistä silloin oli kysymys, suosittelen luettavaksi Eino Säisän Kukkivat roudan maat ja monia Heikki Turusen teoksia. Ja metsätyötä todella tarvittiin. Olisiko pitänyt jäädä muutamaksi kymmeneksi vuodeksi odottamaan monitoimikoneita. Eri asia on, että heti olisi pitänyt ryhtyä valmistautumaan mahdollisuuksien mukaan tulevaan muutokseen.
Siirtolaisten asuttaminen pientiloille ja metsätöihin oli silloin paras vaihtoehto. Ilman muuta.
Myöhempi kehitys olisi vaan pitänyt osata ennakoida, ja tehdä sillekin asialle ajoissa jotain eikä päästää tilannetta karkaamaan käsistä.
Nyt on vähän sama tilanne, kun palvelut pitäisi järjestää niin, etteivät niiden kustannusten kasvu ylitä jatkuvasti bkt:n kasvua.
Ellei rakenteita nyt korjata ajoissa olemme samassa kaaoksessa kuin 60-luvulla. - nytkin
Jaba_43 kirjoitti:
Siirtolaisten asuttaminen pientiloille ja metsätöihin oli silloin paras vaihtoehto. Ilman muuta.
Myöhempi kehitys olisi vaan pitänyt osata ennakoida, ja tehdä sillekin asialle ajoissa jotain eikä päästää tilannetta karkaamaan käsistä.
Nyt on vähän sama tilanne, kun palvelut pitäisi järjestää niin, etteivät niiden kustannusten kasvu ylitä jatkuvasti bkt:n kasvua.
Ellei rakenteita nyt korjata ajoissa olemme samassa kaaoksessa kuin 60-luvulla.Olet kuin tuulimylly. Lopeta jo hyvä mies viisastelu. Olet täysin hakoteillä monesta asiasta.
- Jaba_43
nytkin kirjoitti:
Olet kuin tuulimylly. Lopeta jo hyvä mies viisastelu. Olet täysin hakoteillä monesta asiasta.
Nyt onkin kyse, ettei tarvitse päästää asioita kaaokseen asti.
- Krottinen
"Näiden kuntien "vapaaehtoista yhteistyötä" on keskustalaistenkin turha odottaa, joten nyt kannattaa tulla kokoomuksen linjoille ja nhyväksyä se, että kuntaliitoksiin pitää hieman painavammin hoputtaa ja asettaa ohjeelliseksi tavoitteeksi, että 20 000 asukasta pienempiä kuntia on vain poikkeustapauksissa, ja silloin ne eivät tarvitse mitään tukea valtiolta."
http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=32&id=3582222 - Jaba_43
Krottinen kirjoitti:
"Näiden kuntien "vapaaehtoista yhteistyötä" on keskustalaistenkin turha odottaa, joten nyt kannattaa tulla kokoomuksen linjoille ja nhyväksyä se, että kuntaliitoksiin pitää hieman painavammin hoputtaa ja asettaa ohjeelliseksi tavoitteeksi, että 20 000 asukasta pienempiä kuntia on vain poikkeustapauksissa, ja silloin ne eivät tarvitse mitään tukea valtiolta."
http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=PORTAL30&depa=32&id=3582222Et siis ole vieläkään tajunnut, ettei kyse ole kuntaliitoksista, vaan palvelutuotannosta.
- PIENTÄ KULKIJAA
"Nyt kun tulee taas kesä, kehotan kaikkia tutustumaan hienoon maahamme. Erinomainen kokemus on lähteä esim. Pallastunturien maisemiin. Sieltä kun köröttelee vähän pohjoiseen, vastaan tuleen Raattanan kylä. Se on kylä, missä aikamatkaaja voi siirtyä vuosikymmeniä taaksepäin nykyhetkessä. Pysähtyneisyys on käsin kosketeltavaa. Olutta löytyy lähikaupasta, muuta ei juuri, koska se ei kai käy kaupaksi. Siellä näkyy haja-asutuksen idea pahimmillaan."
- sinäkö määrittelet hyvän muiden puolesta?
sivistymätön kirjoitus....itse olet pysähtyneisyyden tilassa
anna ihmisten valita äläkä tyrkytä kaikille omaasi
outo tyyppi!!!!!!! hyvin outo.....En ole määrittämässä muiden elämistä. He saavat elää minun puolestani ihan niin kuin lystäävät, kun se tapahtuu omakustanteisesti eikä minun varoillani. Nyt tilanne on se, että kepulaisia rappiokuntia eletetään menestyvien kuntien verovaroilla. Jos näin ei olisi, Kepulandiaan voisi aivan vapaasti perustaa vaikka yhden asukkaan kuntia.
Demokratia on sitä, että myös maksajalla pitää olla oikeus mielipiteisiin ja vaikuttamiseen. Outoja ovat minusta ne, jotka vuodesta toiseen vaativat muilta, mutteivat ole valmiita minkäänlaisiin omaehtoisuutta lisääviin muutoksiin.- ----
Mielipidepankki kirjoitti:
En ole määrittämässä muiden elämistä. He saavat elää minun puolestani ihan niin kuin lystäävät, kun se tapahtuu omakustanteisesti eikä minun varoillani. Nyt tilanne on se, että kepulaisia rappiokuntia eletetään menestyvien kuntien verovaroilla. Jos näin ei olisi, Kepulandiaan voisi aivan vapaasti perustaa vaikka yhden asukkaan kuntia.
Demokratia on sitä, että myös maksajalla pitää olla oikeus mielipiteisiin ja vaikuttamiseen. Outoja ovat minusta ne, jotka vuodesta toiseen vaativat muilta, mutteivat ole valmiita minkäänlaisiin omaehtoisuutta lisääviin muutoksiin....vanhaa kunnon 1800-lukulaista euro (tai mikä lie kopeeka) ja ääni-periaatetta?
---- kirjoitti:
...vanhaa kunnon 1800-lukulaista euro (tai mikä lie kopeeka) ja ääni-periaatetta?
Demareista en varmaksi osaa sanoa, mutta itse en kannata. Tuskin demaritkaan. Joku raja hyväntekeväisyydellekin silti pitää olla. Tässä on kyse samasta kuin muussakin kehitysaputyössä. Se jatkuu kädestä suuhun apuna eikä mitään muutoksia parempaan suuntaan tapahdu. Sen vuoksi köyhäin avulle voisi panna vähän ehtoja, että avun saajienkin jäsenet pysyisivät vetreinä.
- Krottinen
"Nyt kun tulee taas kesä, kehotan kaikkia tutustumaan hienoon maahamme. Erinomainen kokemus on lähteä esim. Pallastunturien maisemiin. Sieltä kun köröttelee vähän pohjoiseen, vastaan tuleen Raattanan kylä. Se on kylä, missä aikamatkaaja voi siirtyä vuosikymmeniä taaksepäin nykyhetkessä. Pysähtyneisyys on käsin kosketeltavaa. Olutta löytyy lähikaupasta, muuta ei juuri, koska se ei kai käy kaupaksi. Siellä näkyy haja-asutuksen idea pahimmillaan."
Pitäisikö mainitun kylän väki pakkosiirtää Helsinkiin?- HellanTettas
Mielipidepaniikin pitäis saada ostaa hienoja viinejä ja oliiveja joka kaupasta. Jos ei löydy, niin on sitten niin sivistymätöntä touhua että. Voiko enään ylimielisempää olla?
- Krottinen
HellanTettas kirjoitti:
Mielipidepaniikin pitäis saada ostaa hienoja viinejä ja oliiveja joka kaupasta. Jos ei löydy, niin on sitten niin sivistymätöntä touhua että. Voiko enään ylimielisempää olla?
Ja tietysti gay-baarikin pitää löytyä mieluiten samasta korttelista.
- tuo tiedetään
Krottinen kirjoitti:
Ja tietysti gay-baarikin pitää löytyä mieluiten samasta korttelista.
että nuo puuttuvat. Mutta kun ei aina tahdo löytyä edes Extra Vergine-oliiviöljyä.
- yksinäinen...
siellä betonilähiössäsi?
Valitettavasti täältä maalta ei taida olla tulossa sinulle kavereita. (Kaltaisiasi typeryksiä) - oivahärkönen
... jauhaa tuota kuntien pakkoliitosideaa. Kaikki tutkimusket osoittavat, että pienet kunnat pystyvät tuottamaan palveluja halvemmalla kuin byrokraattiset suuret. Kannattavat kuntaliitokset tapahtuvat pikkuhiljaa vapaehtoista tietä. Nämä veijari kieltävät vaativansa pakkoliitoksia. Mutta sellaisten olosuhteiden luominen lainsäädäntö- ja hallintotietä, jossa kuntien on pakko liittyä toisiinsa on sama kuin pakkoliitos. Lisäksi pienemmissä kunnissa toimii lähidemokratia paremmin.
- noita kuntaliitoksia
tapahtuu pikkuhiljaa vapaaehtoista tietä. Itsehän juuri totesit, että silloin vain kustannukset nousevat.
- Oivan puolesta
noita kuntaliitoksia kirjoitti:
tapahtuu pikkuhiljaa vapaaehtoista tietä. Itsehän juuri totesit, että silloin vain kustannukset nousevat.
Vastataan Oivan puolesta.
Ei yksikään kunta liity toiseen vapaaehtoisesti. Kaikki ovat pakkoliitoksia. Tähän saakka monelle kunnalle se on ollut taloudellinen pakko etsiä kumppani. Kun omat ja valtiolta saadut rahat loppuu on pakko liittyä jo näiden porkkanarahojenkin vuoksi.
Mikä muuten yhdistää lähes kaikkia pakkoliitoksen tehneitä kuntia. Kepu on hallitseva puolue lähestulkoon kaikissa.
Mitä tämä taas kertoo.
No, vastatkoon Oiva itse siihen - Jaba_43
Kyllä Mpp ja Jäbä jaksavat jauhaa tuota kuntien pakkoliitosideaa.
----------
Et siis ole vieläkään tajunnut, että kyse on palvelujen tuottamisesta, ei kuntaliitoksista. Kuntaliitoksia vaan tarvitaan, etteivät palvelutuotannon kustannukset kasvaisi nopeammin kuin bkt on saatu kasvamaan.
Kaikki tutkimusket osoittavat, että pienet kunnat pystyvät tuottamaan palveluja halvemmalla kuin byrokraattiset suuret.
-------------
Pienennetään sitten suuria kuntia, jos noin on. Montako eduskunta-aloitetta muuten on tehty siihen suuntaan
Kannattavat kuntaliitokset tapahtuvat pikkuhiljaa vapaehtoista tietä.
------------------
Järjen käyttö ei ole kielletty. Onneksi paljon liitoshankkeita on tapahtumassa ja vireillä.
Nämä veijari kieltävät vaativansa pakkoliitoksia. Mutta sellaisten olosuhteiden luominen lainsäädäntö- ja hallintotietä, jossa kuntien on pakko liittyä toisiinsa on sama kuin pakkoliitos.
-------------------
Kun sitä ei voi hyväksyä, että jotkut kunnat valitsevat järkevän liitoksen sijaan elämisen muiden kustannuksella, niin joku keino valtiolle pitää jättää sen varmiatsmiseksi, ettei vapaaehtoista liittymistä odotellessa ajauduta konkurssiin, kun palvelujen tuotantokustannukset nousevat nopeammin kuin bkt.
Lisäksi pienemmissä kunnissa toimii lähidemokratia paremmin.
--------------
Tuossa ei taida olle suurta eroa 1000 ja 20 000 asukkaan kuntien välillä, kun se toimii Helsingissäkin 500 000 asukkaan kunnassa.
- mvv
Itse tunnen Eteläpohjanmaan parhaiten. Tänne ei aikoinaan tullut valtion eikä yksityistä suurteollisuutta. Tästä oli sitten seurauksena monien pienyritysten syntyminen. Näistä monet ovat kasvaneet isoiksi.
Nämä pienet yritykset eivät suinkaan syntyneet kaupunkeihin, vaan lähinnä maaseutupitäjiin. Nyt alueella ei ole näitä selviä työssäkäyntialueita, joista Krottinenkin on kysellyt. Kun menee aamulla Seinäjoelle päin, huomaa vastaan tulevan lähes samanlaisen jonon kun kaupunkiinkin päin. Seinäjoki on vain kauppakeskus ja koulupaikkakunta, teollisuutta on vain vähän.
Tästä johtuu ympäristön nihkeyttä kuntaliitoksiin, ei se ole kovinkaan puoluesidonnaisuutta.
Eteläpohjanmaalla on esim. metalliteollisuutta monilla paikkakunnilla ,kuten Kurikassa, Ylihärmässä, Kauhavalla, Lapualla, Alajärvellä. Nurmossa on Atria, taitaa olla yli tuhat työpaikkaa, Seinäjoella Maitojaloste, Ilmajoella Altia. Ei siis synny mitää yhtä suuntaa mihin mennään.
Heikkojakin pitäjiä sitten taitaa muutamia olla, lähinnä kai voisi mainita Lehtimäki, Soini, Kortesjärvi, mutta kyllä nekin pärjäävät vaikka ei teollisuutta paljon olekkaan. Ja mihin suurkuntaan nämä mainitut pitäjät sitten liittyisivät?
Että epäilen ettei muutamassa kuukaudessa voida tätä kuntaliitosasiaa ratkaista.- tietysti liittyy
Kauhavaan. Lehtimäki ei oikein osaa päättää, Ähtäriinkö, Alajärveenkö vai Kuortaneeseen. Ehkäpä asia pitäisi jättää Eino Uusitalon ratkaistavaksi. Soinilla tietysti on ainakin Alajärvi ja Ähtäri vaihtoehtoina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464