tosikertomus

Tekstarilainan maksaneelle rahat takaisin
15.5.2006 12:45

Tekstiviestillä tilattavia luottoja myöntävä yritys joutuu palauttamaan rahat takaisin naiselle, joka maksoi puhelimestaan huijaamalla tilatun pikavipin.

Nainen ei ollut tilannut luottoa itse, vaan rahat menivät tuntemattoman henkilön tilille. Huijari oli käyttänyt naisen henkilötietoja lainaa tilatessaan.

Turun käräjäoikeus velvoitti maanantaisessa päätöksessään VIP Finlandin korvaamaan naiselle tämän maksaman luoton ja perintäkulut eli yhteensä 120 euroa viivästyskorkoineen.

Tieto lainasta selvisi naiselle vasta, kun hän sai siitä laskun. Nainen ei kyennyt selvittämään, kuka hänen puhelintaan oli käyttänyt. Hän maksoi lainan pois maksuhäiriömerkinnän pelossa. Oikeus piti naisen kertomusta luotettavana.

Rikosilmoitus keskeyttää perinnän

Luottoyhtiö puolestaan kertoi, että lainan perintä keskeytetään aina, jos asiakas tekee virheellisin tiedoin hankitusta lainasta rikosilmoituksen. Käräjäoikeuden mukaan toimintatapa on kuluttajan kannalta kohtuuton. Väärinkäytöstä epäilevällä kuluttajalla voi olla perusteltu syy olla tekemättä rikosilmoitusta esimerkiksi läheistään tai tuttavaansa vastaan.

Oikeuden mukaan perinnän keskeyttämiseksi tulisi riittää, että asiakas ilmoittaa vilpistä yhtiölle. Yhtiön kuuluisi myös varmistaa, että luotonhakijalla on käyttöoikeus tiliin, jolle rahat pyydetään siirtämään. Järjestelmän puutteita koskevaa vastuuta ei voida välttää sillä, että vastuuta rajoitetaan toimitusehdoissa, oikeus toteaa.

"Vastuu ei ole kuluttajalla"

Naista tapauksen käsittelyssä edustanut varatuomari Outi Mannonen on oikeuden ratkaisuun tyytyväinen.

- Haimme jutun avulla ratkaisua siihen, minkälainen vastuu vippiyhtiöllä on omasta toiminnastaan. Mielestäni ratkaisusta selviää hyvin, ettei vastuunkanto ole perheen tai kuluttajan asia silloin, kun yhtiö maksaa luottoa jota kuluttaja ei ole tilannut, Mannonen sanoo.

STT ei tavoittanut VIP Finlandin edustajaa kommenttia varten.

STT
1606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nuoriso on löytänyt hyvän keinon rahansaannille vanhempien puhelimella. Kännykkä alkaa olla sellainen vempele, että siitä kannattaa pitää huolta.
Kyllä nämä "roistot" yleensä kiinni saadaan, nimittäin jonkun tilille se raha on mennyt ja kun kysymys on rikoksesta, niin pankkikin on velvollinen ilmoittamaan tilin omistajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esto palvelu kirjoitti:

Tekstarilainan maksaneelle rahat takaisin
15.5.2006 12:45

Tekstiviestillä tilattavia luottoja myöntävä yritys joutuu palauttamaan rahat takaisin naiselle, joka maksoi puhelimestaan huijaamalla tilatun pikavipin.

Nainen ei ollut tilannut luottoa itse, vaan rahat menivät tuntemattoman henkilön tilille. Huijari oli käyttänyt naisen henkilötietoja lainaa tilatessaan.

Turun käräjäoikeus velvoitti maanantaisessa päätöksessään VIP Finlandin korvaamaan naiselle tämän maksaman luoton ja perintäkulut eli yhteensä 120 euroa viivästyskorkoineen.

Tieto lainasta selvisi naiselle vasta, kun hän sai siitä laskun. Nainen ei kyennyt selvittämään, kuka hänen puhelintaan oli käyttänyt. Hän maksoi lainan pois maksuhäiriömerkinnän pelossa. Oikeus piti naisen kertomusta luotettavana.

Rikosilmoitus keskeyttää perinnän

Luottoyhtiö puolestaan kertoi, että lainan perintä keskeytetään aina, jos asiakas tekee virheellisin tiedoin hankitusta lainasta rikosilmoituksen. Käräjäoikeuden mukaan toimintatapa on kuluttajan kannalta kohtuuton. Väärinkäytöstä epäilevällä kuluttajalla voi olla perusteltu syy olla tekemättä rikosilmoitusta esimerkiksi läheistään tai tuttavaansa vastaan.

Oikeuden mukaan perinnän keskeyttämiseksi tulisi riittää, että asiakas ilmoittaa vilpistä yhtiölle. Yhtiön kuuluisi myös varmistaa, että luotonhakijalla on käyttöoikeus tiliin, jolle rahat pyydetään siirtämään. Järjestelmän puutteita koskevaa vastuuta ei voida välttää sillä, että vastuuta rajoitetaan toimitusehdoissa, oikeus toteaa.

"Vastuu ei ole kuluttajalla"

Naista tapauksen käsittelyssä edustanut varatuomari Outi Mannonen on oikeuden ratkaisuun tyytyväinen.

- Haimme jutun avulla ratkaisua siihen, minkälainen vastuu vippiyhtiöllä on omasta toiminnastaan. Mielestäni ratkaisusta selviää hyvin, ettei vastuunkanto ole perheen tai kuluttajan asia silloin, kun yhtiö maksaa luottoa jota kuluttaja ei ole tilannut, Mannonen sanoo.

STT ei tavoittanut VIP Finlandin edustajaa kommenttia varten.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu