Tässä päivänä muutamana, oli uutinen että vippiyhtiö joutuu palauttamaan rahat, kun erään naisen puhelimesta oli tilattu vippi "tuntemattomalle pankkitilille". Miten suomessa voi olla pankissa pankkitili "tuntemattomalla" henkilöllä. Sellaisella tilillä olisi sosiaalinen tilaus. "Harrastustoiminnassa" olisi varsin mukavaa, kun kukaan ei voisi onkia tilin omistajaa selville.
Vastaukset 8
- redeye_
luulenpa että se ei ole "tuntematon tili" vaan että tili, jolle vippi oli otettu ei ollut naisen oma vaan esimerkiksi jonku hänen kaverin, koska vipin voi edelleen ottaa omasta puhelimesta kenen tilille tahansa...
- Spo
Uutisessa tosiaan sanottiin ettei nainen tiennyt kuka oli hänen kännykkäänsä käyttänyt pikavipin ottamiseen. Mutta onhan tuo mahdollisten joukko kuitenkin aika rajallinen? Jos ei siis kännykkää oltu varastettu, eikä tuossa sanottu että olisi.
Ja pankkitilihän on aina jonkun nimellä, joten eikö pankki tuollaisessa tapauksessa ole velvollinen kertomaan kenen tili on? Luulisi omistajan sitä kautta löytyvän helposti.
Outo homma kaiken kaikkiaan.- kokeillla
No pankki voi kertoo tilin omistajan jos poliisi sitä erikseen kysyy, eli kun vippifirma on tehnyt rikosilmoituksen. Heillä taas tosin saattaa olla omat lehmät ojissaan ja maksavat vaan mukisematta tuon vippisumman. Mutta kukapa kieltää kokeilemasta onnistuuko temppu vielä. Kyllähän tilausta olis.
- ymmärsin
että hlö oli maksanut vipin jota ei olisi hänen kuulunut maksaa ja Tekstivippi olisi kieltäytynyt palauttamasta rahoja. Tarina ei kerro sitä, että luultavimmin tämä rikoksentekijä on kyllä jäänyt kiinni tekosistaan. Poliisi pystyy selvittämään pankkitilin omistajan.
Mutta tämä vain siis omalla päällä pähkäiltyä.- edelliseen
Muutenkin tuo uutisointi vippifirmoja koskien on suhteellisen toispuoleista. Kerrotaan asiat, joilla kukkahattutädit saadaan kauhistelemaan nykymaailmaa ja jätetään kertomatta ne mitkä ehkä jotenkin puoltavat kyseisten yritysten olemassaoloa.
- Teukka
edelliseen kirjoitti:
Muutenkin tuo uutisointi vippifirmoja koskien on suhteellisen toispuoleista. Kerrotaan asiat, joilla kukkahattutädit saadaan kauhistelemaan nykymaailmaa ja jätetään kertomatta ne mitkä ehkä jotenkin puoltavat kyseisten yritysten olemassaoloa.
"jätetään kertomatta ne mitkä ehkä jotenkin puoltavat kyseisten yritysten olemassaoloa."
Joita on... none! - vaiheessa
Teukka kirjoitti:
"jätetään kertomatta ne mitkä ehkä jotenkin puoltavat kyseisten yritysten olemassaoloa."
Joita on... none!Teukka, kun elätät yksinhuoltajana lasta ja taloudelliset ongelmasi ovat sinun eikä vanhempiesi, ymmärrät mitä tarkoitan.
- t.p.
vaiheessa kirjoitti:
Teukka, kun elätät yksinhuoltajana lasta ja taloudelliset ongelmasi ovat sinun eikä vanhempiesi, ymmärrät mitä tarkoitan.
Vippikierteeseen joutuminen kertoo yleensä vain surkeasta taloudenpidosta, mistä saa syyttää itseään. Menot pitää sovittaa tuloihin, ja jos tulot tippuvat, niin menojakin täytyy tiputtaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51881
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍92858Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15766Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3710Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1584- 62562
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184559- 62559
- 56551
- 70533