Miksi?

Käväisin tuossa päivällä Nokialla pankkiasioita hoitelemassa torin reunalla olevassa Nordeassa.
Pisti jälleen kerran silmään, että miksi 80% miehistä oli pukeutunut tuulipukuun tai mihin lienee ulkoilupukuun?
Kuitenkaan mitenkään urheilullisen näköisistä yli keski-ikäisistä äijistä ei ole nyt kyse.
4707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

minkälainen vaatetus olisi hyvä, silmävammoja tuottamaton? Kerro myös oma arkivaatetuksesi.

Äänestä
  • minkäläinen vaatetus olisi hyvä, muodikas. Kukin pukeutukoon kuinka haluaa. Tässä tapauksessa oli näiden Nokialaisten kansallisasujen määrä vaan niin silmään pistävä, että kiinnitti huomiota.

    Itse yhdistän moisten asujen käytön ulkoiluun ennemmin kuin kaupungilla pyörimiseen makkara ja tupakka kädessä.

    Itellä oli muuten farkut ja college paita, joten järin muodikas en ollut itsekään. Tuolla vaatetuksellani erotuin kuitenkin valtaväestöstä.

    Huvittavaa on, että nykyään Nokialla myydään ihan asiallisia vaatteita monissa eri paikoissa eikä enää tarvi Viitasen Matti vainaan valikoimiin tyytyä. Juurikaan tämä vaateliikkeiden lisääntyminen ei näy ainakaan Nokian torimaisemassa päiväsaikaan.

    Mutta niinkuin sanoin, mulle on ihan yks lysti vaikka siellä heiluttaisiin missä vaatetuksessa (kunhan etniset kansallispuvut pysyvät vähemmistönä) ja kukin pukeutukoon niinkuin tykkää.

    Äänestä

  • mutta suoria housuja käytän aika usein liikkuessani kaupoilla, mutta kyllä tuulipuku on ihan yes ja varsinkin vapaa-ajalla.
    Mutta kai se on itse kunkin ihan oma asia miten pukeutuu. Farkkuja en ole käyttänyt koskaan minun elämäni aikana, mielestäni ne ovat jopa epämiellyttävät.
    Suomalaiset ovat niin herkkiä omasta ulokonäöstään, että pitäesi itsekunkin käydä Lontooss, Pariisissa tai Milamossa katselemassa miten kadulla pukeudutaan.
    Juhla-asut ovat sitten eri asia, kuin kaupungilla palloilutilanteet.

    Äänestä

Tuulipukuhan se on kaikkein mukavin vaatetus, ei hierrä, ei kierrä ja on helppo pierrä. ;D
Mulla ei ole tuulipukua, yleensä kuljen farkuissa ja kylällä säällä päällä on fleecetakki. Tunnen jo siinäkin vaatetuksessa itseni niin juntiksi, että vielä tuulipukua alkaisin käyttää, ei herranjumala. Tuulipuku kuuluu lenkkeilyyn. Ehkä ihmisillä sitten vaan ei ole mitään kunnon vaatteita, tai he ovat jo päässeet yli siitä, että ei ole väliä miltä näyttää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sgrwetwe kirjoitti:

Käväisin tuossa päivällä Nokialla pankkiasioita hoitelemassa torin reunalla olevassa Nordeassa.
Pisti jälleen kerran silmään, että miksi 80% miehistä oli pukeutunut tuulipukuun tai mihin lienee ulkoilupukuun?
Kuitenkaan mitenkään urheilullisen näköisistä yli keski-ikäisistä äijistä ei ole nyt kyse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu