MOT

http://www.yle.fi/mot/mv060522/kasikirjoitus.htm

Mielipidepankki täällä hiljattain ylisti 60-lukulaisen kriminaalipolitiikan erinomaisuutta.
Tässä hyvä esimerkki, miten yksi konna saa hyppyyttää tätä meidän ns. oikeuslaitosta 5 vuotta, eikä lopulta uhri saa minkäänlaista oikeutta.
Systeemissä ei ilmeisesti mitään vikaa?
6405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tiedetään.

Äänestä

Milläs tavalla tuo liittyi palstan aiheeseen?
Toisaalta keskustahan on ollut kolme vuotta suurin puolue eduskunnassa ja päähallitusvastuussa ja mikään ei ole jostain kumman syystä muuttunut...

Äänestä

Pitää toki pyrkiä aina parempaan. Ei mikään ole valmista. 60-lvun kriminaalipolitiikan saavutus on siinä, että siirryimme pohjoismaiseen rangaistustasoon venäläisestä tasosta. Länsimaistuimme. Tämä kärsimysten vähentäminen tapahtui ilman, että rikollisuus olisi Suomessa kehittynyt poikkeavasti pohjoismaisesta linjasta.

Toinen asia on se, että yksityiskohdissa löytyy asiassa kuin asiassa aina epäkohtia ja parannettavaa. Kriminaalipolitiikkamme yleislinjaa eivät ole kuitenkaan kyseenalaistaneet kuin muutamat harvat, jotka uskovat rangaistusten ankaruuteen, vaikka tulokset eri puolilla maailmaa kertovat niiden ennemmin lisäävän rikollisuutta ja pelkoja. Oikeusoppineista entinen syyttäjä Ritva Santavuori on harvinainen poikkeus siinä, että hän varsin jyrkästi arvostelee systeemimme toimivuutta.

Ankaran kriminaalipolitiikan perään haikailevia kehotan tutusmaan niihin tuloksiin, mitä sillä on saavuettu esim. USAssa ja Venäjällä verrattuna lievän politiikan harrastajiin eli Pohjoismaihin ja mm. Kanadaan.

Äänestä
  • Peruslinjauksista ihan samalla kannalla, eli pääosin oikeassa ollaan rangaistusten tasossa. Joissain olisi korjaamista tiukempaan suuntaan, mutta siihen en nyt puutu.

    Ei-toivottava tendenssi on ollut se, kuinka jotkin omia poliittisia agendojaan ajavat tahot (mm. feministiset naisjärjestöt) yrittävät omia rangaistuskeskustelua. Keskiöön yritetään nostaa kovia rangaistuksia lähinnä mm. kostonhimon ajamina, ja sivuun jäävät sellaiset tärkeät tekijät kuin todistustaakkasäännöt tai tekijän sopeuttaminen normaalielämään.

    Säästöjen hakemisessa oikeuslaitoksen työpaikkoja vähentämällä on lähdetty aivan väärästä päästä liikkeelle. Säästöjä saataisiin sillä, kun oikeuslaitokselle annettaisiin riittävästi resursseja, jotta se voisi vapauttaa resurssipulan vuoksi pitkittyneeseen käräjöintiin jumiutuneita inhimillisiä resursseja tuottavaan työhön.

    Äänestä

Mikähän mättää tässä yhteiskunnassa kun rikollisia suositaan ja hoivataan. Ovatko nuo oikeusjärjestelmän luojat niin kaukana tavallisesta järkevästä ihmisestä etteivät osaa enää järkevästi luoda pykäliä. Tuskin he sentään osaavat vaihtaa autonrenkaitakaan, niin teoreettispohjalta näihin lakipykäliin paneutuen ovat kaukana muissa horisonteissa. Jotain tolkkua pitäisi tähän ns. lukeneistoon puuttua. Ovat heidän järjenjuoksunsa aina oikeaa?

SE ON SELVÄÄ, ETTÄ SAMOISTA RIKOKSISTA SAA ERITUOMION. SIITÄ EI OLE KAHTA SANAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Krottinen kirjoitti:

http://www.yle.fi/mot/mv060522/kasikirjoitus.htm

Mielipidepankki täällä hiljattain ylisti 60-lukulaisen kriminaalipolitiikan erinomaisuutta.
Tässä hyvä esimerkki, miten yksi konna saa hyppyyttää tätä meidän ns. oikeuslaitosta 5 vuotta, eikä lopulta uhri saa minkäänlaista oikeutta.
Systeemissä ei ilmeisesti mitään vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu