Tehnytkin, mutta haluan itselleni rohkaisevaa kannustusta. Olen ollut nykyisen mieheni kanssa saman katon alla kaksi vuotta ja kaikki on mennyt tosi hyvin meidän poika täyttää pian kaksi vuotta. nyt on ollut parisen kertaa että hän töni ja tosi mustasukkainen. Äitienpäivän aamuna löi haukkui kuristaen- Oli juovuksissa sanoin, että ero on paras vaihtoehto. Eikös se aina mene niin joka kerran lyö tekee sen aina.
en oikein tiedä
tai olen jo päätöksen
7422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kohta siihen et enää pysty.
sun kannattaa äkkiä pakata kamat ja lähteä muksun kans pois. Mä jouduin kattomaan elämästäni 17 vuotta sitä ku isä hakkasi äitiä ja äiti aina vaan odotti että se loppuu ja sano aina verukkeiksi että ku isä on humalassa niin se lyö, mut kyl se teki sitä selvinkinpäin. Lähde jo oman lapsesi takia, et varmasti halua että lapsi joutuu sellasta kattomaan koko elämää. En mäkään halua omalle pojalle.
Juu, minäkin luulin että kun mies lyö, niin se tekee sen vaan kerran. Ja menihän siinä melkein vuosi ennen seuraavaa kiinnikäymistä, kuristamista, jollain esineellä lyömistä, tavaroiden särkemistä, kimppuun käymistä kun on lapsi sylissä jne. Esimerkkejä on loputtomasti ja se jatkuva pelko, että mitä seuraavaksi... se oli se kaikista pahin. Aina olla varuillaan ja pelätä itsensä ja lastensa puolesta, en toivois kenellekään.
Oltiin yhdessä melkein kuusi vuotta, mutta miehen juomiseen ja väkivaltaisuuteen, sekä vieraisiin naisiin kaatui meidän liitto. Kaksi lasta ehti siunaantua, joten itseni ja lapsieni turvallisuuden takia otin ja lähdin melkein vuosi sitten. Enkä ole katunut.
Olen löytänyt elämääni kuitenkin miehen, joka on kiltti ja rehellinen. Ei tarvitse pelätä ja jännittää, että milloin tulee turpaan tai millon on sormenjäljet kurkussa taas kiinnikäymisen takia. Ja lapsetkin tulevat toimeen nykyiseni kanssa, näkevät toki isäänsäkin, mutta tykkäävät kovasti "isäpuolestakin". Ensimmäistä kertaa iäisyyksiin tuntuu että elämä on mallillaan ja rauhallista, kukaan ei uhkaa, eikä yhteiset rahat mene kurkusta alas.
Tulevaisuuden miettiminenkin on ollut paljon helpompaa nyt, nykyinen mieheni kannustaa minua suunnitelmissani, entinen polki unelmani aina maanrakoon. Hänen mielipiteensä ja ideansa olivat ainoat toimivat...
Huh, puistattaa kun alkaa muistella. Ihan hyvissä väleissä ollaan eksänkin kanssa nykyään, lasten takiakin jo, mutta en koskis enää pitkällä tikullakaan. Ei kannata heittää elämästään vuosia hukkaan ihmisen kanssa joka vaan lyö ja loukkaa.
Voimia sinulle aloittaja, tiedän miltä sinusta tuntuu!! Lähde vielä kun voit ja pääset, ennen kuin löydät itsesi sairaalasta ja kuulet miehesi vieneen lapsenne ja kadonneen. Tilanteesi on nyt melkoisen räjähdysherkkä, lähde ennen kuin mitään pahempaa tapahtuu, tai että se kohdistuu lapseenne.
Totuushan on sellainen että: Lähdet kun itse tajuat ettei toista tietä ole.. Joillakin tosiaan sen tajuamiseen menee kauan, mutta hyvä jos et odota sitä että pelkäät henkesi edestä. Elämä on ihanaan kun ei enää tarvitse pelätä seuraavaa kertaa.
Kokemusta on.
Rohkaisusta muuutin tätini luo ja en tiedä vielä kuinka edistyy, mutta olen vielä hengissä.
Auttakaa mitä seuravaavaksi?
hienoa että lähdit! vain sinä voit päättää minkälaisen elämän lapsesi ja sinä saatte. nyt sinulla on tie parempaan. nyt seuraavaksi sinun pitää alkaa hankkia asuntoa itsellesi ja lapsellesi. mene kuntasi asuntotoimistoon tai sossuun ja kerro että sinulla ei ole asuntoa että olet lähtenyt pakoon miestäsi.
myös jos kunnassasi on turvakotia niin sitä kautta luulisin että asunto järjestyy nopeastikin. sen aikaa voitte asua siellä. jos kuitenkin voit asua tätisi luona niin se on varmasti hyvä vaihtoehto mutta kerro asuntotoimistoon että sin ja lapsesi olette vailla asuntoa.
jäivätkö kaikki tavaranne entiseen kotiisi? ota joku mielelläään miespuolinen mukaan kun menet niitä hakemaan ettei tilanne pääse kärjistymään tai hae tavaroita kun miehesi ei ole kotona. sinun kannattaa myös ottaa yhteyttä lastenvalvojaan jossa sovitaan lapsen tapaamiset tai mahdollinen yksinhuoltajuus sinulle jos miehesi on lapsellesikin uhka.
olen ollut samankaltaisessa tilanteessa ja päivääkään en ole katunut. aluksi oli vaikeaa sillä rakastin lapseni isää mielettömän paljon mutta lopulta ymmärsin että hän ei muutu. hänkin oli ensimmäiset vuodet ihan tavallinen ja tönimiset ym. tulivat vasta kun lapsemme oli puolivuotias. tosin ensimmäisen kerran hän kävi minuun käsiksi kun minulla on 7 päivän ikäinen lapsemme sylissäni ja tönäisi meidät sohvalle selälleen lujaa. pelästyin hirvittävästi ja se oli kyllä lopun alkua sillä en sen jälkeen enää osannut olla pelkäämättä häntä ja miksi olisin ollutkaan, hänhän oli kohdellut meitä todella väärin!
minulla tilanne vaan oli sikäli toisinpäin että asunto oli minun nimissäni joten heitin hänet pihalle ja takaisin en päästänyt. vaikeaa oli kun rakasti mutta nyt viiden vuoden jälkeen se oli elämäni paras ratkaisu. lastaan tapaa säännöllisesti ja välimme ovat nykyään suht ok.
lähetän voimia sinulle ja uskoa itseesi että pärjäät! saat paremman elämän itsellesi ja lapsellesi, sen voin taata. pysy päätöksessäsi. hae apua vaikka neuvolan kautta, sinne soittamalla saat oikeat numerot joihin voit ottaa tilanteessasi yhteyttä. rohkeutta ja muista että olet hyvä äiti kun et jäänyt, lapsesi ei kuulu pelätä kotona sinusta puhumattakaan!
mutta kannattaako jäädä ottamaan selvää jos jo kurkussa kiinni on ollut? Viina kun ei kaikille sovi ja teettää kaikkea tyhmää niin voi toki olla ettei mies selvinpäin moista tekisi, mutta aina sitten humalassa saisit olla peloissasi..
Taitaa se siis totuus olla, että kun se ensimmäinen kerta on tässä asiassa tullut niin seuraavan kynnys on matalammalla ja kohta akkaa voi hutkia jo säänkin takia? Toki jokainen joskus menettää malttinsa ja se on sitten vain itse arvioitava onko kyse vain siitä kerrasta kun kaikki meni pieleen, teillä noita kertoja vaan on ollut jo monta!
Yksi juttu vielä; miksi väkivaltaisessa suhteessa olleet usein hyväksyvät seuraavalta kumppaniltaan vaikka mitä sikailua ja törkeyksiä ja puolustelevat sitä sillä että toinen ei sentään hakkaa? Tämän olen monasti sivusta saanut huomata..