keskenmeno rv20

Sain keskenmenon 17 5 viikoilla ja synnytin tytön viime syksynä. Minulle hän oli lapseni vaikka lääkärit puhuvat kanssa vain sikiöstä. Katsoin häntä ja annoin nimen. Siunasimme Tyttäremme papan viereen ja vaikka aikaa kuluu koskaan ei kaipaus hellitä. Aina välillä kuulen sanottavan julmia asioita ja pitäisi muka unohtaa mutta kokemukseni on ettei suru lopu vaan muuttaa muotoaan kaipaukseksi jonka kannan varmaan loppu elämäni. Voimia sinulle ja elämän iloa. Minulla tyttärelläni ei tutkimuksien mukaan ollut mitään "vikaa" hän vain nukkui pois. Vanhankansan sanonnan mukaan uinuva lapsi.. Olisi helpompaa ollut kuin olisi ollut jokin syy mutta .... Ei ollut tai löydetty.

Ei löydy oikeita sanoja mitä haluaisin sanoa sinulle toivottavasti tiedät ettet ole yksin ja meitä on paljon..

itse synnytin kaksostytöt viikolla 18.
Tapahtumasta on reilu vuosi mutta kyllä se itkettää vieläkin. ja uutta raskautta ei ole kuulunut vaan.

Hei, itse koin keskenmeno 11 1 viikolla, tuskaista jo sekin ja voin vain aavistella miltä teistä tuntuu. Veljen vaimo synnytti kuolleen vauvan 19 3 vkolla, joten valitettavasti saman kokeneita on. Itse lainasin kirjastosta kirja, "Keskenmeno yli 40 tositarinaa". Voit myös vilkaista sivuja www.tositarinat.net ja www.enkelisivut.net

Muutama kuukausi sitten synnytin pienen tytön rv 18 :´(. Et siis ole yksin. Kovin on rankkaa mullakin. Ehkä se tästä ajan kuluessa. Toivottavasti saatte tietää syyn (meillä löytyi syykin...napanuora oli mennyt solmuun). Voimia sinulle ja muillekin saman kokeneille.

Maria

Raskauteni eteni vielä vähän pidemmälle kuin sinulla. Kaksospojat kuolivat synnytykseen,joka käynnistettiin ennenaikaisesti, koska kohdunsuu oli auennut 4cm itsestään.Tiedän varmasti tunteesi ja otan osaa.Minulla tapahtuneesta jo 9 vuotta,mutta tiedän vielä kiikkustuolissakin surevani asiaa...Mitään järjellistä syytä tapahtuneeseen ei löydetty.Toisen poikani sikiöpussin tulehdus arvot olivat vähän koholla..Niin turhaa...

Hei...
Minä jouduin alkuvuodesta synnyttään tytön ja olin rv25...Vauvani ei kehittyny odotusten mukaisesti ja syyksi selvisi osittainen triploidia...Kirjoitinkin tälle palstalle joku aika sitten kun mietin kaikkea pienessä päässäni ehkä liikaakin...se on tuossa alempana tällä sivulla jos haluut käydä lukeen...voimia sulle!!

Hei!

Minä synnytin myös poikani rv 20 2. Syynä kohdunsuun heikkous. Pojassa ei vikaa.

Tässä kirjoitukseni muutama kuukausi sitten:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000197&posting=22000000013609428

Olen todella pahoillani menetyksestänne!! Tiedän todella miltä sinusta tuntuu!

Itselläni ottaa vieläkin, kohta 4kk jälkeen todella koville.. varsinkin kun oma laskettuaikani lähenee, tosin ilman lasta mitä synnyttää!

nii, kuinka minä ikinä kuvittelinkaan että kaikki on hyvin..minä olin niin onnellinen odottaja..varsinkin rv 40..joku pvä se tulee, ihanaaa! mutta niinhän siinä kävi että aarrettani en saanutkaan....

itse synnytin tyttövauvan kolmisen vuotta sitten, raskausviikolla 20. Lapsessa ei ollut vikaa, ei tulehdusta kohdussa. Niin vain kävi. Asiasta en ole vieläkään kokonaan yli päässyt, ja tuskin pääsenkään. mutta toki on jo vuosien varrella helpottanut asia :)

Aluksi oli kaikkein raskainta se, että kaverini sai tyttövauvan juuri sinä päivänä, jolloin itselläni oli laskettu aika.

Se tuntui niin kamaltalta, en voinut iloita kaverini puolesta ollenkaan.. Onneksi hän ymmärsi asian.

En ole ite kokenut mitä te olette kokeneet joten voin vain yrittää kuvitella miltä teistä tuntuu, luin teidän kaikkien tarinat ja tuli kylmät väreet ja itku silmään. Halusin vaan toivottaa teille voimia. Miten teillä riitti voimia ponnistaa vauvaa ulos kun on varmasti itse niin järkyttynyt? Kun vauva on syntynyt viekö lääkärit sen heti pois vai saako sitä halia ja olla hetken yksin vauvan kanssa? Oletteko haudanneet vauvan ihan normaalisti vai kun on kyse kuitenki keskenmenosta niin hoitaako sairaala sen? En halua kääntää veistä haavassa tai loukata ketään, mielenkiinnosta vaan kyselen.
Mutta vielä kerran toivon teille jaksamista ja toivottavasti se onnikin on vielä tulevaisuudessa myötä, tiedän ettei mikään korvaa ensimmäistä vauvaa koska hän oli oma yksilönsä ja rakastettu mutta sitten kun on siihen valmis niin uusi vauva varmasti helpottaa surua.

Synnytin enkelipojat RV 21 12/05; Poju kuoli synnytyksessä ja Poika eli 15 minuuttia. Nyt on kulunut aikaa n.9kk ja kovasti asia koskee yhä. En voi enää puhua asiasta kun miehelleni ja parhaimmille ystävilleni. On helpompi vaieta jos joku kysyy lapsien teosta jotain. Niin kovasti se koskee. Tiedän että suru täytyy surra että siitä pääsee yli; teenkin surutyötä hiljaisesti joka päivä. Iloitsen työkaverin raskaudesta vaikka se koskeekin. Keskenmenon jälkeen sain 2 viikkoa sairaslomaa jonka jälkeen olen ollut töissä. Työ sai ajatuksia muualle kun oli vaikeimmat ajat. Nyt on elämä jo normalisoitunut. Kesä oli vauhdikas ja ihana; suru on silti ollut aina läsnä. Uskon että tulen kaipaamaan poikiani koko elämäni ajan. Uutta raskautta alamme yrittämään ensi kuussa hedelmöityshoidoilla. Toivon vaan ettei tarvitse taas läpikäydä raskaita hoitoja kahta vuotta niinkuin viimeksi. Pojat hautasimme arkussa maahan. On hyvä kun meillä on muistopaikka missä voimme poikia muistella. Halusin kirjoittaa asiasta kun puhuminen tuottaa niin paljon tuskaa. Minulla on ihana aviomies ja muilta osin elämä kunnossa ja olemme terveitä jne. Voin sanoa että olen onnellinen vaikka sydämessäni on syvä haava. Elämä ja aika parantaa, siihen haluan uskoa ja toivon kaikille kohtalotovereille voimia suruun!