Ukraina-Slovakia 2 kerroin 1,15
Kohde on pommin varma ja sen takia pieni kerroin kelpaa hyvin. Ukrainalla ei ole pelkoa b-sarjaan tippumiseen, eikä toisaalta toivoa päästä jatkoon mm-kisoissa, joten peli on heille merkityksetön. Slovakia taas tulee pelaamaan täysillä päästäkseen jatkopeleihin. Toisaalta mielenkiintoiseksi homman tekee se, jos sveitsi ja valko-venäjä nysväävät odotetun tasurin, vaikka luulisi silti slovakian hoitelevan ukrainan säilyttääkseen edes vähän mainetta.
Toisena kohteena on Rosenborg-odd grenland 1 kerroin 1,45 Kerroin on melko pieni, mutta luotan rosenborgin voitoon. Sillä on koti kenttä etu ja paljon laajempi pelaajamateriaali käytössään ja uskon lisäksi grenlandin hyvän alkukauden saavan ensimmäisen tappion. Kaksi edellistä kohtaamista joukkueiden välillä ovat molemmat päättyneet rosenborgin voittoihin yhteismaalein 11-0. Homman pitäisi olla saletti!!
Näihin kahteen kohteeseen voidaan lisäillä muita kohteita kertoimien saamiseksi.
Jos halutaa hakea kerrointa voisi olla hyvä kokeilla molden voittoa vieraissa. Vaikka lilleströmin alkukausi on ollut päätähuimaava, on se silti ollut esimerkiksi viime kaudella molden kanssa suurissa vaikeuksissa. kohde ei ole varma, mutta kerroin liian suuri.
Itse liitän Rosenborgin ja slovakian voittojen lisäksi lapulle tsekin voiton usasta. kertoimella 1,70. Tsekki on arantanut peliään läpi koko turnauksen ja on erittäin kovassa iskussa. Näen myös tsekin joukkueen vahvempana monella osa-alueella. avain kysymys ottelussa on maalivahtipeli. Tsekki tarvitsee voiton jenkeistä pitääkseen nämä takanaan, ja voitolla irtoaisi lohkon kakkos sija. Usalla ei myöskään ole tippumispaineita, joten he eivät ehkä lähde liikkeelle aivan hammas irvessä, vaikka tiedossa on, että lohkon häviäjä pelaakin väkivahvaa venäjää vastaan, no, silti ykkönen lappuun ja jos halutaan varmistella niin risti kaveriksi.
Eli päivän rivit:
Tsekki-USA 1 x
Rosenborg-odd grenland 1
Ukraina-slovakia 2
kerroin 2,83
Tsekki-USA 1
Rosenborg-odd grenland 1
Ukraina-slovakia 2
Lilleström-Molde 2
Tiistain rivi
jakobo
0
324
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15812109
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454550Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1343643Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3621609Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451