ERITTÄIN ihme ongelma nettiyhteydessä!

Löytyiskö apua?

Laitoin oheisen selvityksen Fujitsun tukipalveluun, olis kiva myös kuulla täältä muitten kommentteja tai vinkkejä asiassa!

-----------------------------------------------
Käytössä on OPOy:n Baana taloyhtiö VDSL-yhteys, päätelaitteena Cisco 575 LRE.
Pöytäkone on ollut ensisijaisena yhteyskoneena ja tarvittaessa olen päivittänyt
kannettavani virustorjunnan ja Windowsin samalla päätelaitteella sekä satunnainen
muu nettikäyttö. Molemmat koneet eivät ole ikinä yhtä aikaa Baana-yhteydessä.

Toukokuun alussa muutin uuteen osoitteeseen ja kannettava toimi vähän aikaa ainoana
internet yhteyskoneena. Nettiyhteys lopetti kuitenkin jossain välissä toiminnan ja ehdin jo soittaa
OPOy:n tukeen asiassa, kunnes tajusin kasata pöytäkoneen ja voila, yhteys toimi ongelmitta
(ja edelleenkin). Mutta kertaakaan en ole enää sen jälkeen päässyt kannettavan avulla nettiin.

Tässä vaiheessa voisi mainita että pystyn kyllä siirtämään koneiden välillä dataa kaapelin
avulla, joten kannettavan verkkokortin pitäisi kyllä olla kunnossa.

Jotta asia olisi mahdollisimman monimutkainen, kannettavan langaton verkkoyhteys löytää kyllä
asunnossa vapaita verkkoja, mm. Oulun kaupungin "kansalaisverkon" PanOulun, mutta mitään
liikennettä nettiin ei synny vaikka yhteys näyttäisi verkkoluettelosta katsoen olevan päällä.

Päivitin verkkokortin ajurit uusimpiin tuloksetta, poistin myös Norton Internet Securityn kokeeksi
sekä viimein asensin Windowsin täydellisesti uudelleen. Sitten soitin puhelintukeenne ja sain
teiltä seuraavat ohjeet:

1. TCP IP & Winsock reset--->ei aiheuttanut virheilmoituksia muttei myöskään korjannut mitään.
2. Winsockxpfix.exe--->ajoin ohjeiden mukaan, ei auttanut.
3. FS011201 - Ohje langattomien verkkojen kanssa esiintyviin ongelmiin--->ei hyötyä ohjeista
tässä tapauksessa.

Siinäpä tarina tähän asti, toivottavasti sepustukseni auttaisi siellä päässä ongelman selvittämisessä ilman että
tarvitsee konetta laittaa tulemaan huoltoon.
-------------------------------------------------

3

755

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • make

      kytkeä se kaapelilla siihen Ciscoon ja laita dhcp ja automaattiset verkkoasetukset päälle. Tarvittaessa aja Windowsin verkkowizard.

      Jos näin ei mene nettiin, niin epäilen laitevikaa tai risaa kaapelia.
      Jos näin toimii, niin sitten kannattaa vasta kokeilla niitä langattomia.

    • ChainX

      Se, että sekä langaton-verkkokortti, että langallinen-verkkokortti ovat yhtäaikaa päällä, saattaa olla yksi syy siihen miksei yhteys toimi.

      PanOulu näyttäisi käyttävän DHCP palvelinta ja veikkaisin että myös VDSL-yhteys. Kun asetat verkkopiuhan kiinni hakee normaali verkkokortti DHCP:llä IP-osoitteen. Jos myös langatonverkko löytyy niin langaton-verkkokortti hakee myös DHCP:ltä IP-osoitteen itselleen. Verkkokorttien IP-asetukset saattavat olla siten keskenään ristiriidassa ja aiheuttaa molempien toimimattomuuden, vaikka yhteys näyttäisi olevan muodostettu.

      Ehdottaisin siis, että kokeilisit poistaa käytöstä toisen verkkokortin ja kokeilla sitten yhteyttä vain toisella (esim. langaton pois). Windows XP:ssä tämä onnistuu seuraavalla tavalla: Käynnistä -> ohjauspaneeli -> verkko ja internet yhteydet -> verkkoyhteydet -> hiiren oikealla napilla haluttua verkkoyhteyttä -> poista käytöstä.

      Käytössä olevan kortin TCP/IP-asetuksista kannattaa vielä varmuuden vuoksi tarkistaa, että IP-osoite ja DNS osoite haetaan automaattisesti. (XP:ssä verkkoyhteyksissä hiiren oikealla yhteyttä -> ominaisuudet -> internet protokolla TCP/IP -> ominaisuudet)

      • Löytyiskö apua?

        Neuvosi kuulostivat ihan hyviltä ja tein niinkuin ohjeistit mutta eipä vaan alkanu pelittään kumpikaan yhteys edelleenkään. Sitten kun irrotin piuhan läppäristä ja iskin pöytäkoneeseen niin sekunnissa oli jälleen baanan laajakaista käytössä. Tyhmä idea mutta voisiko verkkokortti olla "osittain" rikki eli lähiverkossa kyllä siirtyy dataa mutta ei päästä nettiin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe