Mä toivon että kaikki lukijat suhtautuisitte tähän tosissaan ettekä alkais vittuilla! Mun elämä on nykyään ihan hirveetä enkä mä jaksa enää elää! Mun paras kaveri hukutettiin kaks vuotta sitten ja sen jälkeen ei oo ollu yhtään päivää etten ois itkeny sen perään. Mä oon viillelly itteeni ja kerran meinasin tappaa itteni mut sit päätin vielä yrittää koska tää mun kaveri varmasti toivos et eläsin ees sen puolesta jos nyt en itse haluu elää. Mut nyt taas alkaa tuntuu et tää on ihan turhaa kun ei kukaan täällä mua kaipaa! Oon käyny terapiassa mut ei se mitään hyödytä. Ainoo hyvä asia tässä maailmassa on mun jätkäkaveri kuka tukee mua minkä pystyy mut ongelma on et mä pelkään ettei se jaksa mua enää kauaa. Jos jollain ois jotain neuvoja ni kertositteko!?! Ja kertokaa muutenkin mielipiteitä...:(
Olkaa kilttejä ja auttakaa!!!
mä pyydän
15918
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
koita kestää
On tosi ikävää, että kaverillesi tapahtui niin. Otan osaa. Pääset siitä yli vain ajan kanssa, meni siihen sitten viis tai kymmenen vuotta. Mutta älä ihmeessä tee mitään pahaa itsellesi, koska tekemällä sen, lähimmäisesi joutuvat kärsimään siitä mitä olet tehnyt. Sun täytyy vaan katsoa elämässä eteenpäin. Se mitä tapahtui, niin sille ei voi mitään. Et auta asiaa tappamalla itsesi. Kaverisi oli sulle varmasti rakas ja hänkin varmasti haluaisi että jatkat elämääsi ja olet onnellinen poikaystäväsi kanssa, vai mitä?!
Kyllä se siitä ajan kanssa =) Voimia sulle!!
Mut eläminen on vaan niin helvetin vaikeeta! Mä yritän kyllä eteenpäin mut välillä tulee seinä vastaan. Mä oon puhunu tästä tunteesta vanhemmille ja poikakaverille ja ne tietää et mä en jaksa. Sen mä vaan sanon et mä en pääse tästä ikinä yli! Kahessa vuodessa olo ei oo helpottunu yhtään, pikemminkin päinvastoin...
Anteeksi kun kysyn, mut näitkö sen kun kaverisi hukutettiin? Ajattelin et jos se näkymä vainoaa sua etkä sen takia vielä kahen vuoden jälkeen ole päässyt siitä yli? Ei tarvitse kysymykseen vastata jos et halua, mut tuli tällänen mieleen...
En tiedä miten sua voi auttaa, koska kertomasi perusteella todella välitit sun kaverista todella paljon ja vielä itket hänen perään. Tosi surullista...tollasta ei toivoisi kenellekään tapahtuvan...
No luojan kiitos en...mut sen ruumiin mä näin. Mä en oo ikinä nähny mitään niin hirveetä... Pahinta tässä oli se kun kaikki puhu siitä ja puhuu kai edelleen. Lehissä kirjotettiin kaiket päivät ja poliisit teko lisätutkimuksia ja lisätutkimusten lisätutkimuksia. Sit toimittajat pyytelee jotain haastatteluja ja ihmettelee kun kukaan ei haluu antaa! Voisinpa mä hypätä ens viikon yli...
Minun isä tappoi itsensä ja siitä on jo kauan, yli 20 vuotta. Vieläkin välillä nousee mieleen ikävä ja kaipaus ja viha isäni murhaajaa kohtaan eli häntä itseään kohtaan. Näiden ristiriitaisten tunteiden kanssa on vaikea painiskella... joskus ajattelin, että jos isäni eläisi, tappaisin hänet siksi, mitä hän teki.
Ainoa, mitä kuitenkin lopuksi voin tehdä, on se, että hyväksyn, että asiat ovat nyt näin. En ehkä voi koskaan antaa täysin anteeksi enkä varmasti unohtaa, mutta elämä menee eteenpäin.
Älä takerru liikaa ajatukseen kaveristasi. Älä mieti, miksi. Älä mieti, jos. Älä mieti, mitä hän tekisi, ajattelisi, tuntisi, sanoisi. Älä pidä häntä elävänä mielessäsi. Älä yritä elää hänen puolestaan. Tunne vain surusi, ajattele, että "minulla on ikävä, kunpa olisit täällä". Mutta sitten ajattele, että hän ei ole, niin se on ja pysyy, vaikka se tekee kipeää, ja sinun pitää elää ja nähdä tulevaisuuteesi.
Itse näin isäni ruumiin ja minusta se oli vain helpottavaa. Siksi, että hän ei vain kadonnut, vaan todella näin, minne hän meni...joutui.
mäkin olen nähnyt mun parhaan kaverini kuolleena viime jouluna.ei tosin ollut hukkunut,vaan ollut pahassa kolarissa.siitäkin kirjoiteltiin paljon lehdissä ja tiedän kuinka ahdistavalta kaikki nyt susta tuntuu.
oon suurinpiirtein samassa jamassa kuin sä.en voi ymmärtää sua täysin,mutta luulen,että tunnet jotain samansuuntaista kuin mä...
jatkoja sulle..
Mut hirveintä tässä on se et siltä riistettiin henki. Se ei ite sitä tehnyt eikä se ollut onnettomuus vaan joku toinen teki sen ilman oikeutta. Mä oon ollu kipeenä yli viikon koska paha olo kalvaa mun mieltä. Yks asia mikä on helpottavaa on käydä haudalla ja sytyttää kynttilä. Yleensä mä ostankin jonkun ison ja kalliin kynttilän ja katon sitten ku se palaa. Joku vuos sitten istuin haudalla joku neljä tuntiä ja kattelin vaan kun kynttilä palo ja palo. Jotenkin mä nään siinä kynttilässä mun kaverin ja se saa mut vähän ilosemmaks. Mut sitten me muutettiin ja nyt mä en enää pääse sinne haudalle niin usein. Jouluna käyn kyllä ja sitten kävin pyhäin miestenpäivänä vai mikä se nyt olikaan ja kohta on taas pakko mennä. Tässä mä taas kirjottelin jotain tyhmää mut toivottavasti joku ymmärsi.
Mä en tarkalleen pysty smastumaan sun tunteeseen. Mulle kävi niin että paras kaverini tappoi itsensä viime keväänä, mut se löydettiin vasta elokuussa. Siihen asti oli toivoa. Sitten sekin riistettiin. Oon surrut kaveriani päivin, öin. Kysellyt miksi. Miksi en auttanut en lohduttanut... Nyt kaikki on mennyt, ei tällainen ihminen ansaitse elää. Toisaalta kaikki toitottaa mulle että mun bestis varmasti toivoisi että mä kestäisin tätä elämää. En sitten tiedä, suunniteltiinhan me itsaria yhdessäkin. Mutta voin sanoa sen ettei itsari hyödytä mitään. Ilmaan jää liikaa kysymyksiä, se koskee liian montaa ihmistä. Koita jaksaa pikkuinen, sinunkin on oikeus saada tukea. Oletko kokeillut montaa eri terapeuttia, masennuslääkkeitä, ollut sairaslomalla, kenties sairaalassa (psykiatrisessa) sellaisissa paikoissa saa rauhoittua ja siellä osataan auttaa.
Olen kokenut jotain samanlaista aiemmin. Nyt menee hyvin. Oletko saanut masennuslääkitystä. Tiedän kokemuksesta, että kannattaa kokeilla. Aluksi voi mennä pahemmaksi, mutta jonkin ajan kuluttua huomaat jaksavasi paremmin.Takapakkeja tulee tietysti.Elämälläsi on tarkoitus, vaikket nyt niin koekaan. Kaikkea hyvää elämääsi. Sinua ymmärretään ja autetaan vielä. Koita jaksaa.
Hyvä ystävä
Se, että pyysit apua täällä, kertoo ettet tosiaan halua kuolla, haluaisit vaan elää, mutta nyt olet takertunut suruun. Älä ainakaan mieti, että se on jotenkin sinun aiheuttamasi kuolema. Jos olisit tiennyt olisit tietysti yrittänyt estää tapahtuman.
Hyvä ystäväsi haluaisi todella sinun elävän omaa elämääsi ja hän puolestaan haluaisi vapautua sinun suuresta surustasi ja nousta ylemmäs henkielämässään, minkä sinun suuri surusi tekee vaikeaksi.
Voi olla hyväkin että olet joutunut muuttamaan kauemmaksi hänen haudastaan. Siellä makaa vain hänen ruumiillinen kuorensa. Kynttilää tuijottamalla ruokit vain suurta suruasi ja se estää sinua toipumasta. Jos tekisit itsellesi jotakin, kuinka monta tuomitsisit silloin suremaan kuin nyt itse teet?
Minä suren veljeäni, joka burn out-tilanteessa ampui itsensä. Mutta en ajattele ampumista, ajattelen häntä sellaisena kuin olimme hänen eläessään ja tavatessamme. Kiva kaveri. Tulemme joskus tapaamaan, kun minun aikani koittaa ja olen valmis henkielämään.
Olet itkenyt jo tarpeeksi ja osoittanut uskollisuutesi. Mekin vastanneet toivomme että pääset surustasi ja alat elää. Kirjoitit, että kukaan ei kaipaa sinua. Oletko ihan varma? Miten poikaystäväsi? Olisiko hänestä ihanaa löytää jälleen sinut? Sinun voimasi ovat lopussa kauhean tapahtuman takia. Milloin poikakaverisi voimat loppuvat? Hae lääkeapua ensi alkuun että eheytyminen pääsee alkuun. Rukoilin sinulle apua ja voimia. Myötätunnolla...
Mä oikeesti haluun kiittää teitä kaikkia ketkä ootte jaksanu kirjottaa mulle! Mä tulin just mun poikakaverin luolta ja se kerto et se ei vois elää ilman mua. Et ei kai se ainakaan ihan vielä mua jätä. Sit se yllätti mut risteilyllä minne me lähetään marraskuussa! Et kyl mä oon nyt vähän paremmalla tuulella mut en mä silti hyvin voi. Me puhuttiin koko ilta musta ja se kuunteli mua ja lohdutti tosi paljon. Kerkesin itkee illalla monet itkut sen tukevaa olkapäätä vasten ja kyl se ehkä vähän autto. Mut silti mä pelkään et millon se päivä tulee kun mun voimat loppuu. Oon syöny masennuslääkkeitä mut jotenki mun on parempi ilman... Mut oikeesti kiitti kun ootte jaksanu auttaa mua! Te ootte loistavia ihmisiä kaikki...:) Ja ehkä tää elämä hymyilee vielä mullekin joskus...jos ei nyt ni ehkä 10 vuoden päästä. Ja saa toki vieläkin antaa neuvoja ja tukea!
Hyvä kiittäjä. Kuten huomaat niin useat ihmiset haluavat auttaa sinua. - ja vielä tänäänkin.
Nyt kun olet saanut rohkaisua ja myötätuntoa ja ottanut sen vastaan, niin on korkea aika ottaa askelia eteenpäin.
Ajattele jotakin läheistäsi tai ystävääsi ja anna heille aikaa ja mielenkiintoa. Kun autat toisia niin saat itsekin uutta voimaa. Samalla sielusi pääsee hetkeksi lepotauolle surustasi.
Silloin ei ole vaaraa että kartat elämää surun varjolla tai jätät tärkeitä asioita tekemättä.
myötätunnolla ja rakkaudella..
lueppas mun viest "niinpä niin" en kerro siin ihan kaikkee,,, oon mäki viilleelly etc,,, mä tiän et sä oot maas ja sä ajattelet kaikkee,,, mut auttaasko, et kirjotat tai piirrät sun ajatukset paperille,teet niistä tarinoita, runoja etc,,, mä teen niin vaik se helpottaa vain vähä,,, Mut ei kuolemaa tarvi pelätä,,, kuolema on kutsu tehdä elämästä totta,,, mut mä en tarkota sitä et ny rupeesit itttees tappamaan,, se ei oo ratkaisu, ei tosiaankaa, ratkaisu o se että koluat aisat läpi uudelleen ja uudelleen niin et se ei enää satu, ja tee ittestäs kivikovan,,, Sä selviät, mä tiedän sen,,, äläkä sit hurahda saatananpalvontaan!!! meinaan voi se on jo aika lähellä, vaik ei itestä siltä tunnu,,, mut ei sun tarvi mikää uskovaanen olla et oot kuuliainen jollekki jumalalle tai jotan,,, pääasia et uskot ITTEES!!! muuhun sun ei tarvi uskoa,,, ja kuule pidä jotain pientä hauskaa sen sun jätkäs kans ni piristytte kumpiki,,, niin ettei hino suhde valu hukkaan,,,, tsemppiä!!!
Tilanne on surullinen. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin kaksi vaihtoehtoa, joko mennä eteenpäin tai lähteä menemään taaksepäin. Elämä ei ole reilua, eikä tule sitä koskaan olemaan. Sinulla on oikeus surra ystävääsi mutta sinulla on kuitenkin oma elämä edessäsi. Mieti olisiko tämä ystäväsi halunnut sinun surevan häntä ja lopuksi luhistuvan omaan suruusi ? Ei pidä olettaa, että joku erityisesti kaipaisi ketään tässä elämässä. Sinulla on kuitenkin vakavampiakin ongelmia, joten hakeudu nopeasti "keskusteluapuun" ja jatka pitkään. Itsemurha on kyllä vaihtoehto mutta kaikkein huonoin vaihtoehto ongelmien ratkaisuun, ainakin sinun tapauksessasi. Lopeta myös viiltely, koska arvet näkyvät koko loppuelämän. Viiltelystä saamasi sääli on myös hyvin lyhytaikaista, eikä tehoa ammatti-ihmisiin ollenkaan. Koeta jaksaa.