Nii en ymmärrä, että mikä ihme mun eksääni vaivaa?!
Ollaan erottu jo noin lähes vuosi sitten, mutta mä en ole päässyt siitä vieläkään yli. Ei olla kovinkaan kummosissa väleissä, mutta eksän käytös ihmetyttää. Se on tehny aikalailla kyllä selväksi, että seurani ei kiinnosta sitä enää missään mielessä ja se on aina kovin tyly vaikka mä koittaisin olla mukava. :/ Meillä on paljon riitoja. Mutta se, mikä mua tässä ihmetyttää, on se, että se jotenkin tuntuu haluavan kaikesta huolimatta tahallaan ärsyttää mua tekemällä mua mustasukkaiseksi toisilla tytöillä.
Tässä muutama esimerkki:
Oltiin samassa porukassa viettämässä iltaa (=alkoholia ja paljon ihmisiä). Ei sitten paljoa toisillemme juteltu, mutta yhtäkkiä eksäni löysi jonkun tytön kainaloonsa ja mä koitin olla aivan kuin en huomaisikaan. Sitten eksäni sanoo: "Maiju(mun nimi) hei! Kato tässä on Satu ja tää tulee ens vuonna samaan paikkaan opiskelemaan ja meistä tulee tän kanssa tosi hyviä kavereita!"
Ja siinä vaiheessa rupesi vituttamaan, kun jotenkin tuntu, että se halus tahallaan ärsyttää mua. Eipä se kellekään muulle tota sen tyttöä esitelly ja mä olin koittanu just olla huomaamatta niitä, koska tuntu aika pahalle jo pelkästään se, että se jutteli sille ilosesti ja mua se ei ollut huomaavinaankaan.
Ja toinen tapahtui niin, että oltiin taas samassa porukassa juomassa ja alkuillasta meni ihan hyvin ja tultiin jopa kohtalaisen hyvin juttuun tän mun eksän kanssa, mutta sen lisäksi mä tulin tosi hyvin juttuun tän mun eksäni KAVERIN kanssa. Me halailtiin ja näin muttei mtn sen isompaa ja eksäni näki tämän kaiken vierestä. Sitten se yhtäkkiä sano mulle, että: "Maiju hei..tossahan ois sulle helppo muna". Mä sitten katoin sitä vaan tosi pahasti ja jossain vaiheessa se itse häipyi toiseen huoneeseen.
Sitten se löysi itselleen jonkun yhden illan jutun taas kerran. Ne sitten nuoleskeli mun edessä ja näin poispäin,istuskeli sylikkäin ym. Ja mä olin siinä vieressä juttelemassa niiden kanssa, ni sitten se heittää, että: "Hei mee nuolemaan sen mun kaverin kanssa!"
Ja sitten tää tyttö, kenen kanssa se nuoli, niin sanoo, että: "Se sano, että se tykkää sun tyylistä.."
Tässä vaiheessa mä kuitenkin katoin vaan tätä mun eksää ja se jatko vielä innoissaan, että: "Eiku oikeesti mee nyt! Sen mä oikeesti haluisin nähä!"
Mä kuitenkin menin sitten yhdessä vaiheessa juttelemaan tämän sen kaverin kanssa ja se kaveri selitti kaikkea tästä mun eksästä ilman, että kysyin edes. Se rupesi vaan kyselemään, että vieläkö haluun mun eksän? Ja kerto, että olin ensimmäinen tyttö, josta se on koskaan oikeasti välittäny.
Tekee mustikseksi?! *pitkäjuttu*
6
1095
Vastaukset
- Ohooh
Aika läpinäkyvää... hän yrittää sinua takaisin tekemällä sinut mustasukkaiseksi. Ilmeisesti hän nauttii tilanteesta ja haluaa kokea sen, että suunnilleen kerjäät hänet takaisin.
Ei tarvitse varmaankaan kertoa, miten lapsellisen kuvan tuosta kaikesta saa. Mutta jos tuollaisen miehen haluat, niin onnea matkaan. ;) Toivottavasti ikää ei ole paljoa päälle 20 vuotta, varsinkaan miehellä...
Jälleen kerran ihmetyttää, miksi pitää pitää yhteyttä eksään, josta on eronnut jo vuotta aiemmin? "Meillä on paljon riitoja" - me? Riitoja, mistä? Tietysti tunteidesi takia sinä pidät yhteyttä, mutta miksi niitä tunteita ei ole voitu noinkin pitkänä aikana selvittää?
Yritätteköhän molemmat tehdä toisianne mustasukkaisiksi ulkopuolisten avulla?
Luuletko, että teillä olisi kaiken tuon jälkeen mahdollisuus onnelliseen suhteeseen yhdessä?- aloittaja
Hmm..Niin mustakin välillä tuntuu, että se koittaa kaikin tavoin tehä mua mustasukkaseksi täysin tahallaan ja nauttii siitä, mutta en vaan tajua, että MIKSI?
En oikein jaksa uskoa, että se haluaisi mua takaisin, koska se on tehnyt aika selväksi, että ei halua olla minkäänlaisissa tekemisissä kanssani vaikka olen sanonut todella monesti, että haluan olla hänen ystävänsä. Hän ei silti tunnu haluavan olla minun ja tuokin, mitä kaverini kertoivat, että hän oli vittumaisesti sanonut, että kaikkihan on aivan hyvin, koska "mehän ollaan kavereita". Toisaalta mietin, että josko hän olisi katkera tai jotenkin ettei pelkkä ystävyys riittäisi hänelle?
Juu ja lapsellista tämä tosiaan on ;D Tiedän sen täysin itsekin kyllä. :>
Niin ja aivan totta se, että tunteideni takia minä pidän yhteyttä ja "riitamme" ovat siis yleensä sellaisia aivan naurettavia, että haukumme toisiamme puolin ja toisin ja vittuilemme toisillemme aivan tahallamme.
Ja kyllä. Myönnän senkin, että mä ainakin itse huomaan välillä sortuvani myös siihen, että koitan tehdä häntä mustasukkaiseksi. Haluaisin vain niin kovasti nähdä, että hänelläkin olisi tunteita edelleen minua kohtaan samalla lailla kuin mulla häntä kohtaan.
Ja oikeastaan viimeiseen kysymykseesi en tiedä itsekään vastausta. Haluaisin kuitenkin vielä kokeilla edes kerran ja antaa mahdollisuuden, koska sen verran vahvasti häntä kohtaan tunnen, että en haluaisi kaiken päättyvän kuin seinään..:/ - Ohooh
aloittaja kirjoitti:
Hmm..Niin mustakin välillä tuntuu, että se koittaa kaikin tavoin tehä mua mustasukkaseksi täysin tahallaan ja nauttii siitä, mutta en vaan tajua, että MIKSI?
En oikein jaksa uskoa, että se haluaisi mua takaisin, koska se on tehnyt aika selväksi, että ei halua olla minkäänlaisissa tekemisissä kanssani vaikka olen sanonut todella monesti, että haluan olla hänen ystävänsä. Hän ei silti tunnu haluavan olla minun ja tuokin, mitä kaverini kertoivat, että hän oli vittumaisesti sanonut, että kaikkihan on aivan hyvin, koska "mehän ollaan kavereita". Toisaalta mietin, että josko hän olisi katkera tai jotenkin ettei pelkkä ystävyys riittäisi hänelle?
Juu ja lapsellista tämä tosiaan on ;D Tiedän sen täysin itsekin kyllä. :>
Niin ja aivan totta se, että tunteideni takia minä pidän yhteyttä ja "riitamme" ovat siis yleensä sellaisia aivan naurettavia, että haukumme toisiamme puolin ja toisin ja vittuilemme toisillemme aivan tahallamme.
Ja kyllä. Myönnän senkin, että mä ainakin itse huomaan välillä sortuvani myös siihen, että koitan tehdä häntä mustasukkaiseksi. Haluaisin vain niin kovasti nähdä, että hänelläkin olisi tunteita edelleen minua kohtaan samalla lailla kuin mulla häntä kohtaan.
Ja oikeastaan viimeiseen kysymykseesi en tiedä itsekään vastausta. Haluaisin kuitenkin vielä kokeilla edes kerran ja antaa mahdollisuuden, koska sen verran vahvasti häntä kohtaan tunnen, että en haluaisi kaiken päättyvän kuin seinään..:/Tuohon on tosi vaikea ulkopuolisen sanoa mitään. Ehkä hän on tosiaan katkera sinua kohtaan. Joko siten, ettei halua enää olla tekemisissäkään kanssasi. Tätä vastaan puhuu se, että olette ilmeisesti jonkin verran tekemisissä. Näin ei tapahdu, jos jompikumpi ei muka halua sitä lainkaan.
Eli ehkä hän on katkera, kun pelkkä ystävyys ei riitäkään hänelle. Näin voisi tulkita sitäkin kautta, että hänen kaverinsa kyselee sinulta, haluaisitko vielä olla hänen kanssaan. Kaveri ehkä tietää hänen tunteistaan. Samoin tuo "kaikkihan on hyvin kun ollaan kavereita" kuulostaa katkeralta.
Tai sitten hän haluaa vain kostaa sinulle jotakin kun näkee, että pystyy vaikuttamaan tunteisiisi. En kuitenkaan usko, että tällaiseenkaan ryhtyisi joku, jolla ei ole MITÄÄN tunteita toista kohtaan. Ehkä olet onnistunut jotenkin pahasti loukkaamaan häntä, ja nyt hän haluaa sekä kostaa että saada sinut lopulta takaisin?
Kun hän käyttäytyy sinua kohtaan tuolla tavoin, ei ehkä ole helppoa olla uudestaan aloitteentekijänä ja sillanrakentajana. Eipä sinulla toisaalta taida olla vaihtoehtoja, jos hänestä välität.
Sikäli kuin hänen tähänastinen käytöksensä on ollut (lapsellista) pelaamista, et voi tietysti tietää, mitä kaikkia loitsuja sinun tulee ladella, että hän tiputtaisi naamionsa. Mutta jos sinulla on tunteita, ehkä vain yrität avata ainakin omalta puoleltasi rehellistä keskustelua. Pelaaminen hetkeksi vähän vähemmälle. ;) - Ohooh
Ohooh kirjoitti:
Tuohon on tosi vaikea ulkopuolisen sanoa mitään. Ehkä hän on tosiaan katkera sinua kohtaan. Joko siten, ettei halua enää olla tekemisissäkään kanssasi. Tätä vastaan puhuu se, että olette ilmeisesti jonkin verran tekemisissä. Näin ei tapahdu, jos jompikumpi ei muka halua sitä lainkaan.
Eli ehkä hän on katkera, kun pelkkä ystävyys ei riitäkään hänelle. Näin voisi tulkita sitäkin kautta, että hänen kaverinsa kyselee sinulta, haluaisitko vielä olla hänen kanssaan. Kaveri ehkä tietää hänen tunteistaan. Samoin tuo "kaikkihan on hyvin kun ollaan kavereita" kuulostaa katkeralta.
Tai sitten hän haluaa vain kostaa sinulle jotakin kun näkee, että pystyy vaikuttamaan tunteisiisi. En kuitenkaan usko, että tällaiseenkaan ryhtyisi joku, jolla ei ole MITÄÄN tunteita toista kohtaan. Ehkä olet onnistunut jotenkin pahasti loukkaamaan häntä, ja nyt hän haluaa sekä kostaa että saada sinut lopulta takaisin?
Kun hän käyttäytyy sinua kohtaan tuolla tavoin, ei ehkä ole helppoa olla uudestaan aloitteentekijänä ja sillanrakentajana. Eipä sinulla toisaalta taida olla vaihtoehtoja, jos hänestä välität.
Sikäli kuin hänen tähänastinen käytöksensä on ollut (lapsellista) pelaamista, et voi tietysti tietää, mitä kaikkia loitsuja sinun tulee ladella, että hän tiputtaisi naamionsa. Mutta jos sinulla on tunteita, ehkä vain yrität avata ainakin omalta puoleltasi rehellistä keskustelua. Pelaaminen hetkeksi vähän vähemmälle. ;)Koska et voi oikeastaan tehdä muuta, kuin keskustella omalta puoleltasi asiat rehellisesti. Jos hän on sitten loppuun asti k-pää, tiedät tehneesi parhaasi etkä voi sitä myöhemmin katua.
- aloittaja
Ohooh kirjoitti:
Koska et voi oikeastaan tehdä muuta, kuin keskustella omalta puoleltasi asiat rehellisesti. Jos hän on sitten loppuun asti k-pää, tiedät tehneesi parhaasi etkä voi sitä myöhemmin katua.
Kiitos paljon sinulle neuvoista. Olet aivan oikeassa siinä, että mitään muuta tuskin on enää tehtävissä.
Se tuskin jatkossakaan kyllä suostuu juttelemaan mun kanssa vaan sanoo vain, että: "No sano nytte jos sulla on jotain sanottavaa!". Mutta tässä tilanteessa jos minulla olisi tarpeeksi rohkeutta, voisin vain ruveta puhumaan suoraan ja rehellisesti tunteistani ja ajatuksistani. Kuitenkin se vaatii valtavasti rohkeutta, koska hänellä on ikäänkuin jo valmiiksi torjuva-asenne.
Omituista kuitenkin oli nyt tuossa vappuna, kun juttelimme jotakin: Hän(eksäni), minä ja yksi kaverini/kaverini poikaystävä ja sitten yhdessä vaiheessa tää mun eksä selitti sille jätkälle, että: "Olet todella hyvä tyyppi! Siis ihan tosi olet! Vaikka sä väitit muuta!"
Ja tässä vaiheessa osotti sormensa ja katseensa muhun.
Sitten mä olin ihan ihmeissäni ja rupesin väittämään vastaan ja se katto mua suoraan silmiin ja jatko, että: "Sanoit muuta sillon viimeksi!" Ja mä väitin vastaan edelleen, kunnes se sitten jatkaa: "TUNTISIT SEN!" - mullasamantapanen
aloittaja kirjoitti:
Kiitos paljon sinulle neuvoista. Olet aivan oikeassa siinä, että mitään muuta tuskin on enää tehtävissä.
Se tuskin jatkossakaan kyllä suostuu juttelemaan mun kanssa vaan sanoo vain, että: "No sano nytte jos sulla on jotain sanottavaa!". Mutta tässä tilanteessa jos minulla olisi tarpeeksi rohkeutta, voisin vain ruveta puhumaan suoraan ja rehellisesti tunteistani ja ajatuksistani. Kuitenkin se vaatii valtavasti rohkeutta, koska hänellä on ikäänkuin jo valmiiksi torjuva-asenne.
Omituista kuitenkin oli nyt tuossa vappuna, kun juttelimme jotakin: Hän(eksäni), minä ja yksi kaverini/kaverini poikaystävä ja sitten yhdessä vaiheessa tää mun eksä selitti sille jätkälle, että: "Olet todella hyvä tyyppi! Siis ihan tosi olet! Vaikka sä väitit muuta!"
Ja tässä vaiheessa osotti sormensa ja katseensa muhun.
Sitten mä olin ihan ihmeissäni ja rupesin väittämään vastaan ja se katto mua suoraan silmiin ja jatko, että: "Sanoit muuta sillon viimeksi!" Ja mä väitin vastaan edelleen, kunnes se sitten jatkaa: "TUNTISIT SEN!"Mulla on samantapanen tilanne meneillään. Sain kuitenkin juteltua kyseisen miehen kanssa ja tämä lopulta myönsi, että ystävyys kanssani ei tule sujumaan, koska hän tahtoo niin paljon enemmän. Tekee vain yhtäkkiä mieli suudella mua jos jutellaan ja kuitenkin se olisi väärin jos kerran ollaan sovittu olevamme kavereita ja siksi sanoi, että ystävyys on kovin vaikeaa.
Niinhän sitä sanotaan, että intohimoisen suhteen/rakkauden jälkeen on mahdotonta pysyä ystävinä. :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880