presidenttinä saavuttaa juurikaan mitään, kun suurin piirtein kaikki valta on häneltä presidenttinä riisuttu?
Aivan samassa asemassa Niinistökin olisi, ei hänkään saisi presidenttinä aikaan mitään puoleen tai toiseen.
Aivan turhaan raivoatte molemmista. Ei presidentiilä valtaa ole, juurikaan.
Aivan samassa asemassa Niinistökin olisi, ei hänkään saisi presidenttinä aikaan mitään puoleen tai toiseen.
Aivan turhaan raivoatte molemmista. Ei presidentiilä valtaa ole, juurikaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Arvovaltakin on valtaa, joskus paljon niellistä valtaa suurempaa ja tehokkaampaa.
Taitaa puuttua molemmat, yrittäisi edes jotain.
Halonen ei todellakaan tomi mitenkään Suomen etuja ajavana. Ei ole johtaja, jota voisi arvostaa. Ei omaa mitään arvoja, joita voisi kunnioittaa. Ei ole edustava käytökseltää eikä olemukseltaan.
Halosessa ei ole mitään presidentillistä. Miksi siis maksamme hänelle siitä tehtävästä?
et hänestä tykkääkään.
Mutta enämpi suomalaisista hänestä tykkäsi ko Saulista, eikös SE jotain sinällään kerro?
Saulillahan oli monta kertaa parempi vaalikampanja ku Halosella, ja silti Halonen vaan valittiin! Mieti sitä. Suomalaiset haluaa vasemmistolaisen johtoon!
Ite oon täysin tyytyväinen Haloseen, vaikkei se Saulikaan varmaan mikään huono johtaja olis ollu.
kerroppa sitten mitä halonen on saanut aikaan suomalaisten hyväksi koko aikana, yli kuutena vuotena!