Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Herpes - ensitartunta

Olen tapaillut muutaman viikon aivan ihanaa miestä. Viime viikolla päädyimme sitten sänkyyn useammankin kerran, ja yhdellä kerralla (alkoholin vaikutuksesta) kondomin käyttö unohtui.

Vain pari päivää yhdyntyjen jälkeen alapääni alkoi olla todella kipeä. Sitä poltteli, se oli turvonnut; käveleminen ja istuminen sattuivat; vessassa käyminen oli yhtä tuskaa.

Menin sitten maanantaina lääkäriin, joka tutki alueen, ja huomasi siellä useita rakkularykelmiä. Tuossa vaiheessa kaikki liikkuminen oli valtavien tuskien vuoksi käynyt lähes mahdottomaksi, ja virtsaaminen samoin. Nukkuminenkin oli lähes mahdotonta, sillä heräilin koko ajan tuskaisiin vihlaisuihin, kun rakkulat hankautuivat ihoa vasten. Lisäksi minulla oli kurkkukipua, ja nousi yhtäkkiä kuumetta. Liittyvät kuulemma tautiin.

Lääkärissä minulta otettiin laboratorionäyte rakkuloista, ja saan tulokset ensi viikolla. Lääkäri kuitenkin arveli, että 80-90 prosentin varmuudella olen saanut herpestartunnan.

Minulle määrättiin viidesti päivässä otettavaa herpeslääkettä ja kipulääkettä. Lisäksi sain puuduttavaa Emla-voidetta, joka helpottaa esimerkiksi istumista.

Oireet ovat edelleen todella pahat, enkä voi juuri esimerkiksi kävellä. Virtsaamiseen kuluu vessassa ainakin puoli tuntia, ja se aiheuttaa sietämätöntä kipua, kirvelyä ja polttelua.

Tämä juttu todella häiritsee, sillä joudun olemaan sairaslomalla, eikä minulla ole aavistustakaan, koska olo helpottuu.

Lääkäri sanoi, että lääkityksellä pitäisi viiden päivän sisällä tapahtua huomattavaa kehitystä. Toinen terveysalan ammattilainen sanoi, että parissa päivässä pitäisi jo helpottaa.

Elän edelleenkin siinä toivossa, etten olisi tautia saanut, mutta epätodennäköiseltä vaikuttaa.

Edessä onkin nyt kaikkein hankalin osa: näen huomenna miestä, jolta taudin erittäin suurella varmuudella sain (jos sain). En ole tätä ennen yli puoleen vuoteen harrastanut seksiä.

Miten ihmeessä siis kysyn asiasta mieheltä, jota ei kai vielä voi sanoa poikaystäväksi, mutta josta kuitenkin olen kiinnostunut ja hänkin kiinnostunut minusta. En muista nähneeni hänen peniksessään mitään epäilyttäviä rakkuloita, mutta ilmeisesti oireetonkin taudinkantaja voi pöpön tartuttaa.

Miten voisin kysyä asiasta mieheltä järkevästi? Ja kuinka nopeasti teillä muilla todella rankkojen ensioireiden kärsijöillä pahin vaihe meni ohi? Tuntuu, ettei tällaista yksinkertaisesti voi kestää. Mikään ei koskaan ole sattunut näin paljon. Entä liittyikö teillä taudin oireiluun todella runsasta valkovuotoa?

Kaikki neuvot tulevat tarpeeseen, sillä en tiedä, miten tämän kauheuden kanssa selviän, jos homma paljastuu herpekseksi ja jos oireet eivät pian hellitä!

Kiitos kaikille vastanneille.
51220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oiresi kuulostavat juuri siltä miltä minusta tunti kun ensioireet sain, tosin minulle ei tehty herpesviljelyä.

Itse tiedän tasan terkkaan keneltä taudin sain ja melkein tiedän kellon ajankin. Eli silloisella miesystävälläni oli huuliherpes eikä hän viitsinyt minulle mainita alkavasta rakkulasta, suostuin suuseksiin pe iltana ja sunnuntai aamuna olo oli todella tuskainen... Alapää turposi ensin ja pissaaminen sattui vietävästi, kuin olisi nuotiossa istunut...ainoa miten sain pissattua oli suihkun avulla (näin pissasin koko taudin ajan) suihkuttelin lämmintä vettä alapäähäni samalla kuin pissasin (pissa laimeni eikä näin ammoniakki päässyt kirvelemään) vesi ei kirvellyt kuin hetken (koita tätä!).

Ma aamuna sain onneksi lääkäriajan, pyörällä ajo töihin oli yhtä tuskaa (olin muutaman tunnin töissä kunnes kuume nousi). Lääkäri määräsi 4tunnin välein otettavia viruslääkkeitä, ja saikkua sain 4päivää. Lääkkeet onneksi helpottivat oloa mutta yli viikon rakkuloiden paraneminen kesti.

Kerran minulla nämä oireet ovat olleet *koputtaa puuta* ja siitäkin on aikaa 6vuotta. Se että tiedän tasan tarkkaan henkilön jolta taudin sain johtuu siitä että ennen häntä olin viimeksi harrastanut seksiä melkein vuosi takaperin, ja kun olimme harrastaneet suuseksiä pe ilmestyi hänelle sunnuntaina huuleen herpesrakkula. Asuimme eri paikkakunnilla joten minun oli helppo salata tauti (häpesin sitä vaikka näin ei olisi pitänyt tehdä) mutta erosimme melkein heti tartunnan jälkeen.

On todella ikävä jos sinulla on herpes (mikä sinulla 99% varmuudella on) mutta ei elämä siihen lopu. Jos tauti vain uusii ja uusii saat estolääkityksen ja oireita ei tule.

Pojan kohtaaminen tautisena on todella hankalaa, vielä kun hän todennäköisesti on sen sinulle tartuttanut... :( Ole rohkea ja ota härkää sarvista, kysy onko hänellä joskus ollut sukupuolielimissä herpestä ja kerro että sinä olet sen nyt saanut. Jos hän on aikuinen mies niin ottaa kyllä vastuun tekosistaan ja kertoo jos hänellä se on joskus ollut. Kaikki kun eivät ymmärrä että tautia saattaa levittää vaikka oireita ei olisikaan!

Jaksamisia sinulle!

Äänestä
  • Mulle kävi sama juttu..Todennäköisesti poika ei tiedä kantavansa itse virusta ja on sen samalla tavalla saanut kuin sinä.Pysy rauhallisena ja asiallisena, asiat kyllä selvenee.Me heitetään vitsiä että täytyy sitten mennä naimisiin, ei meitä kukaan enää huoli. Jos mies on alkuunkaan niin ihana kuin tuosta ymmärrrän, on tieto shokki hänellekin ja tuntee varmasti huonoa omaatuntoa kun on sen tartuttanut.Nuo ensioireet viittaa erittäin vahvasti siihen että olet sen saanut oireiden akamista ennen 3 päivää- 3viikkoa ajanjaksolla..

    Äänestä

Mä sain tartunnan mieheltä, jota olin aina silloin tällöin tapaillut kuukauden verran. Kerran kumi petti ja sit pikkuhiljaa alko oireet.
Mä olin viikon päivät tosi kipeä. Vasta sitten niitä rakkuloita tuli ja lääkäri uskals sanoa, et hyvin todennäköisesti toi on herpestä. Ehkä johtu shokista, mut samantien ku ton kuulin, ni soitin miehelle ja selostin tilanteen. Ei kai siinä muuta vaihtoehtoa olekaan, kun vaan suhteellisen nätisti ilmoittaa asiasta ja kertoa, et "se tauti sit tarttu sulta ihan varmasti". Kyllä fiksu aikuinen ihminen osaa tohon suhtautua ihan järkevästi. Mun kohdalla mies oli kans ekaks tosi järkyttynyt, ku ei tiennyt tautia kantavansa. Seuraava vaihe oli tiedon etsintä ja sit hyväksyminen. Toki hän myös oli suunnattoman pahoillaan.

Eli herpes tarttuu myös oireettomilta. Ilmeisesti tota oireetonta herpestä on etenkin miehillä. Varsinaisesti oireetonta herpestä ei ole olemassakaan. Kyseessä on vain niin heikko virus, ettei se "jaksa" aiheuttaa niin pahaa uusimista, että rakkuloita tulisi. Virusta kuitenkin erittyy. Tutkimuksen mukaan useilla "oireettomilla" taudin kantajilla on joitakin todella lieviä oireita (esim. kutinaa), mutta he eivät vain ole osanneet yhdistää oireita herpekseen.

Sit kannattaa muistaa, aktiivista herpestä on muutenkin vaikea huomata. Joskus herpes aiheuttaa niitä rakkuloita, joskus vain pieniä haavaumia. Haavaumia ja rakkuloita voi olla missä vaan genitaalialueilla kuten miesten kiveksissä. Aika mahdotonta huomata, et onko miehellä pikkuruinen haava jossakin vai ei. Naisella taasen se pikkuruinen haavauma voi olla emättimen sisällä. Eli normaalin näköiset sukupuolielimet ei vielä takaa mitään.

Mulla primäärioireet oli aikoinaan varmaan suurin piirtein yhtä pahat ku sulla nyt. Mulla tais mennä melkein se 5 päivää ennen kuin hieman helpotti. Mut huomattavan paljon pitempi aika meni siihen, et alakerta parantu niin paljon, et pysty seksiä harrastamaan.

Mut tosiaan, jos sä parisuhteesta kyseisen miehen kanssa haaveilet, ni mun vinkki on vaan, et puhu ja keskustele. Parisuhteessa kuitenkin on tosi tärkeetä, et kommunikaatio toimii ja nyt ne taidot joutuu testiin. Mieti hyvä tilanne sille puhumiselle. Jossain julkisilla paikoilla voi olla vähän ikävä alkaa käymään näitä juttuja läpi.

Jollet halua miestä suoranaisesti syyttää, ni kerro hänelle kuten asiat ovat: "Kyseessä on hyvin todennäköisesti herpes, kyseessä on primäärit (tartunnan, ei uusimisen) oireet, en ole harrastanut seksiä vähään aikaan muun kuin sun kanssa." Kyllä fiksu mies varmaan alkaa ton perusteella itse puhumaan aiheesta. Mut muista, et jos mies ei ole taudista tiennyt, niin tieto voi olla hänellekin järkytys.

Mutta itse taudista. Ei se herpes kaada elämää. Mulla itsellä meni varmaan vuoden päivät hyväksyä tauti, mut mulla tauti on myös hyvin paha. Ilman jatkuvaa estolääkitystä herpes uusiutuu useemman kerran kuukaudessa. Jotenkin sen taudin kanssa vaan oppi elämään. Joskus vertaan herpestä menkkoihin. En mä niistäkään tykkää, ku olen kerran kuussa kipeä, mut siltikin niitten kanssa on vaan elettävä.

Mä neuvon sua hakemaan tietoa herpeksestä ja juttelemaan asiasta. Mun käsittääkseni (ihan tutkimustenkin mukaan) puhuminen auttaa aina ikävien asioitten hyväksymistä. Jos sulla on jotain kysyttävää herpeksestä, ni mä ainakin voin vastata kysymykseen ku kysymykseen mikäli vaan mun tiedot riittää. Käsittääkseni tätä palstaa lukee myös moni muu herpestä sairastava, et eiköhän niitä vastauksia ala tulemaan.

Äänestä
  • Kiitos teille jo vastanneille. Kohtalontovereiden jutuista on aina apua, vaikka tilanne onkin todella paska. Tänään olen kyseisen miehen näkemässä, ja kai se on tänään kerrottava hänelle asiasta.

    Mites muuten teillä muilla, saitteko sairaslomaa töistä, kun taudin ensitartunta oli rajuimmillaan? Itse sain tähän keskiviikkoon asti maanantaista, mutta on pakko soittaa lääkärille ja sanoa, etten mitenkään ole työkuntoinen tällaisena. Kestää melkein vartti, että pystyn nousemaan sängystä ylös, vessassa menee melkein tunti - eihän tällaisena voi mennä työpaikalle naurettavaksi. Ja tätä kävelyä jalat harallaan en kyllä halua, että kukaan näkee...

    Äänestä

  • APUA kirjoitti:

    Kiitos teille jo vastanneille. Kohtalontovereiden jutuista on aina apua, vaikka tilanne onkin todella paska. Tänään olen kyseisen miehen näkemässä, ja kai se on tänään kerrottava hänelle asiasta.

    Mites muuten teillä muilla, saitteko sairaslomaa töistä, kun taudin ensitartunta oli rajuimmillaan? Itse sain tähän keskiviikkoon asti maanantaista, mutta on pakko soittaa lääkärille ja sanoa, etten mitenkään ole työkuntoinen tällaisena. Kestää melkein vartti, että pystyn nousemaan sängystä ylös, vessassa menee melkein tunti - eihän tällaisena voi mennä työpaikalle naurettavaksi. Ja tätä kävelyä jalat harallaan en kyllä halua, että kukaan näkee...

    saat sairauslomaa! Olet selvästikin työkyvytön, soita samalle lekurille jolla alkuun kävit niin häneltä varmaan irtoaa loma ilman lääkärissä käyntiä (kun hän jo tilanteesi tietää). Minä sain saikkua 4päivää ja sen jälkeen olin kyllä jotenkin jo työkykyinen, onneksi työhöni ei silloin sisältynyt paljoa istumista :) Pyydä saikkua loppuviikoksi niin sinulla on aikaa parantu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


APUA????!! kirjoitti:

Olen tapaillut muutaman viikon aivan ihanaa miestä. Viime viikolla päädyimme sitten sänkyyn useammankin kerran, ja yhdellä kerralla (alkoholin vaikutuksesta) kondomin käyttö unohtui.

Vain pari päivää yhdyntyjen jälkeen alapääni alkoi olla todella kipeä. Sitä poltteli, se oli turvonnut; käveleminen ja istuminen sattuivat; vessassa käyminen oli yhtä tuskaa.

Menin sitten maanantaina lääkäriin, joka tutki alueen, ja huomasi siellä useita rakkularykelmiä. Tuossa vaiheessa kaikki liikkuminen oli valtavien tuskien vuoksi käynyt lähes mahdottomaksi, ja virtsaaminen samoin. Nukkuminenkin oli lähes mahdotonta, sillä heräilin koko ajan tuskaisiin vihlaisuihin, kun rakkulat hankautuivat ihoa vasten. Lisäksi minulla oli kurkkukipua, ja nousi yhtäkkiä kuumetta. Liittyvät kuulemma tautiin.

Lääkärissä minulta otettiin laboratorionäyte rakkuloista, ja saan tulokset ensi viikolla. Lääkäri kuitenkin arveli, että 80-90 prosentin varmuudella olen saanut herpestartunnan.

Minulle määrättiin viidesti päivässä otettavaa herpeslääkettä ja kipulääkettä. Lisäksi sain puuduttavaa Emla-voidetta, joka helpottaa esimerkiksi istumista.

Oireet ovat edelleen todella pahat, enkä voi juuri esimerkiksi kävellä. Virtsaamiseen kuluu vessassa ainakin puoli tuntia, ja se aiheuttaa sietämätöntä kipua, kirvelyä ja polttelua.

Tämä juttu todella häiritsee, sillä joudun olemaan sairaslomalla, eikä minulla ole aavistustakaan, koska olo helpottuu.

Lääkäri sanoi, että lääkityksellä pitäisi viiden päivän sisällä tapahtua huomattavaa kehitystä. Toinen terveysalan ammattilainen sanoi, että parissa päivässä pitäisi jo helpottaa.

Elän edelleenkin siinä toivossa, etten olisi tautia saanut, mutta epätodennäköiseltä vaikuttaa.

Edessä onkin nyt kaikkein hankalin osa: näen huomenna miestä, jolta taudin erittäin suurella varmuudella sain (jos sain). En ole tätä ennen yli puoleen vuoteen harrastanut seksiä.

Miten ihmeessä siis kysyn asiasta mieheltä, jota ei kai vielä voi sanoa poikaystäväksi, mutta josta kuitenkin olen kiinnostunut ja hänkin kiinnostunut minusta. En muista nähneeni hänen peniksessään mitään epäilyttäviä rakkuloita, mutta ilmeisesti oireetonkin taudinkantaja voi pöpön tartuttaa.

Miten voisin kysyä asiasta mieheltä järkevästi? Ja kuinka nopeasti teillä muilla todella rankkojen ensioireiden kärsijöillä pahin vaihe meni ohi? Tuntuu, ettei tällaista yksinkertaisesti voi kestää. Mikään ei koskaan ole sattunut näin paljon. Entä liittyikö teillä taudin oireiluun todella runsasta valkovuotoa?

Kaikki neuvot tulevat tarpeeseen, sillä en tiedä, miten tämän kauheuden kanssa selviän, jos homma paljastuu herpekseksi ja jos oireet eivät pian hellitä!

Kiitos kaikille vastanneille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu