Tuolla alempana joku on kadottanut vaimonsa läskien alle, eikä löydä "naista, jonka kanssa meni naimisiin" sieltä ylimääräisten kilojen seasta. Tämä todistaa aika selvästi, ainakin joidenkin miesten, mielipiteen siitä, miltä naisen pitäisi näyttää. Eli onko naisella jonkunlainen statusarvo? Eikö muunlaista vaimoa voi hyväksyä? Entä sitten se sisäinen puoli, minkälainen ihminen on, eikö sillä ole arvoa? Muuttuuko nainen lihotessaan myös "psyykkisesti"? Onko miestä ns. vedetty nenästä, kun vuosien kuluttua vaimo ei näytäkään samalta kuin hääkuvassa?
Miksi sitten vaimoo lihoo? Voisiko se kaikista lähimmäisin ihminen eli aviomies, tehdä jotain sen hyväksi, että löytäisi vaimonsa uudelleen? Onko aivan mahdotonta hyväksyä muuttunut ulkonäkö tai olla myönteisenä siinä vaimon vierellä, niin sieltä voisi löytyä ainakin vähemmän äksyilevä nainen?
Eikö miehet sitten muutu vuosien saatossa? En tarkoita, että pitäisi lihota, mutta tulee pikkuisen mahaa, tukka harvenee, tulee pieni kaljun alku. Loppuuko vaimon rakkaus siihen? Eikö miehellä ole enää "statusarvoa" muuttuneen (vanhentuneen) ulkonäön takia?
On vaikea uskoa, että vain naiset muuttuvat ulkoisesti. Tietysti raskaudet tuovat tullessaan raskausarpia, kenelle enemmän, kenelle vähemmän, muutama kilo voi jäädä synnytyksen jälkeen. Onko sitä vaikea hyväksyä?
Missä on rakkaus, jossa luvattiin olla toistensa tukena "niin myötä- kuin vastoikäymisissä"? Vihkikaavassa ei muistaakseni sanota "kunnes lihavuus teidät erottaa".
Ehkä avioliitossa on muutakin "vikaa" kuin vaimon lihavuus, jos rakkaus siihen loppuu. Miehen on helppo ajatella, että kun "ei seiso, se on vaimon vika, kun on tuon näköinen". Kannattaisiko miehen miettiä asiaa myös omalta kannalta ja tunnustaa se tosiasia, että ei ole enää yhtä viriili kuin parikymppisenä? Se on luonnon laki, ei vaimon vika. Uskon, että vaimot ymmärtävät tämän asian paremmin, hyväksyvät sen ja haluavat olla miehensä tukena, eikä syyttää heitä. Mutta, jos miehet syyllistävät vaimonsa siitäkin, ei ole ihme, jos lohtua haetaan esim. ruuasta.
Muutamia mietteitä, minne katosi mies/vaimo
28
1915
Vastaukset
- leijonana
Minä luulen että monet avioliitot solmitaan vääristä syistä . Mennään avioon kun muutkin menevät, kun biologinen kello tikittää , kun suku painostaa ym. En suostu vieläkään uskomaan että oikea rakkaus haihtuu kun toinen muuttuu ulkoisesti . Vai onko tämä amerikkalainen " kauniit ja rohkeat " muovielämä jo joillekin muuttunut todellisemmaksi kuin oikea elämä . Aina ylistetään nuoruutta ja kauneutta mutta minusta kauneinta maailmassa edelleenkin on nähdä vanhan avioparin kävelevän toisiaan tukien , heidän silmistään loistavan rakkauden toisiinsa katsoessaan . Meidänkkin naapurissa asuu eräs sellainen pariskunta . Vaikka he ovat 75-vuotiaita ovat he kumpikin mielestäni kauniita . Normaalilla maalaisjärjellä jokainen tajuaa että aika jättää jälkensä meistä jokaiseen . Se joka syyttää puolisoaan omasta kykenemättömyydestään ei tule ikinä tyytyväiseksi kenenkään kanssa . Turha kuvitella että avioelämä kukoistaisi vaikka saisi sen toisen muokattua haluamaansa muottiin tai vaihdettua oikeamman kokoiseen ja näköiseen . Luonnehäiriöistä on mahdoton miellyttää ja se onkin hyväksyttävä syy eroon . Elämä on liian arvokas ja ainutkertainen tuhlattavaksi tuulimyllyjä vastaan taistelemiseen . Sukulaistyttöni on aina ollut hoikka ja pieni . 16-vuotiaana hän rakastui itseään paljon vanhempaan mieheen . Muuttivat yhteen asumaan eikä sen jälkeen tyttöön ole uponnut mikään järkipuhe . Hänellä on todettu anoreksia eikä kukaan joka hänet näkee ymmärrä miten hän pysyy edes hengissä . Mies haukkuu ja pahoinpitelee häntä , mikään ei riitä eikä kelpaa . Tytöltä on kaikki omanarvontunto kadonnut . Huono parisuhde ei johdu kumppanin ulkonäöstä tai painosta mutta voi johtaa paino-ongelmiin .
- Nimetön
Rekisteröidyinpä sitten ku kerta kirjoittelemaan aloin...eli olen aiemmin kirjoittanut nimellä "omaa kokemusta" tuohon tässä aiheessa viitattuun ketjuun.
Miksi minä lihoin...varmaankin se turvallisuuden tunne, kun oli löytänyt haluamansa ja selkeästikin olivat niitä "elintasokiloja" mulla. Lapsen saannin jälkeen kilot lisääntyi kun yritin olla se paras äiti joka huomioi ensin lapsen ja sitten itsensä. Syömiset oli nopeita ja huonoja valintoja kun vauva huusi pää punaisena ensin kokoajan 3kk ja sitten kitisi kunnes kävelemään oppi. Tunsin oloni valaaksi jota kaikki vain vältteli. Masennuin siitä valas olosta. Ja kun oli masentunut, purkautui se miehen ja minun väliseen suhteeseen. Kunnes eräs päivä Bmi oli 36 ja tappelu taas päällänsä. Silloin tajusin, että minun siinä oli muututtava. En jaksanut kiloja ja ainaista pahaa mieltä niiden kilojen takia.
Mitä enemmän kiloja katosi, sitä paremmaksi muuttui elämä. Jaksoin taas hoitaa lasta ja kotia plus vielä huolehtia miehen haluista. Sekä omista haluistani! Päivä alkoi paistaan risukasaan ja takas sinne risukasaan ei ole anää menemistä.
Nyt omat aivot käskee mun olla hyvän näköinen, että tuntisin itseni hyväksi ja onnelliseksi. Mieheni ei joutuis kärsimään mun huonosta itsetunnosta ja sen mukana tulevista ongelmista. Jaksan hoitaa arkirutiinit ja vielä hieman ekstraakin. Jaksan leikkiä lapsen kans ja kokata perheelle ruoat alusta alkaen ja ajatella mitä heille syötän.
Haluan myös "olla varma" että mieheni ei tunne alemmuutta kun vaimo näyttää "huonommalta" kuin kaverin uusi tyttöystävä. Että hän voi olla ylpeä vaimonsa muistakin "taidoista" kuin kiltisti käyttäytyvästä lapsesta.
Olen minäkin ylpeä mieheni rintalihaksista jotka näkyy paidan etumuksessa. Hän itsekin tykkää näyttää hyvältä ja tekee sen eteen töitä. Miksi en siis minäkin. Miehet todellakin kaljuuntuu, mutta sehän johtuu isolta osin testosteronin määrästä ja sehän ei ole pahasta ;)
Raskausarvista ja muista luonnonllisista "kauneusvirheistä" en ota turhaa stressiä. Niille ei voi mitään ja niitä ei voi vältellä. Ei niistä miehenikään välitä koska hän tietää miksi ne on tulleet. Ei hän myöskään välitä pakollisista leikkausjäljistäni jaloissa. Ei niitäkään voitu välttää. Mutta ylimääräisiä kiloja voi poistaa ja niitä voi torjua tulemasta lisää. Raskausaika tietty on poikkeus jolloin ei saa laihduttaa, mutta pitäsi syödä silloin terveellisesti ja ei ajatella aina syövänsä kahden puolesta.
En tiedä tuleeko mun mielipiteet muuttumaan iän myötä, mutta nyt 25vuotiaana haluan, että mieheni voi ajatella positiivisesti myös ulkonäöstäni sen sisäisen kauneuden rinnalla.- aurinkokello
Jos se nimimerkki nyt tulis näkyviin...
- jokunen
Mieti nyt itsekin ihan rehellisesti. Jos partneri lihoo useita kymmeniä kiloja, vaikkapa sohvaperunailun takia, menee siinä häneltä jo kuntokin. Kunnon menemisen myötä liikkuminen saattaa hiostaa. Voipa vaikka hiukset rasvoittua nopeammin. Onko se sinun mielestä oikeasti kaunista jos toinen on lihonut 50 kiloa, ja puuskuttaa vähäisestäkin ja hikoilee virtoja? Vähän tietysti karrikoitua.
Minua ei voisi hirveästi kiihottaa ihminen, joka laiminlyö omaan itseään ja omaa terveyttään. Kertoohan se jotain tästä ihmisestäkin. Ei sellainen ihminen arvosta itseään. Vaikea siinä on itsekkään sellaista arvostaa. Tosin puhun nyt kyllä ihan suurista kilomääristä.
Mitä kiihottavaa siinä on, jos joutuu käyttämään jotain hengityslaitetta jo saadakseen unen päästä kiinni, kun hengityskin tekee jo vaikeata ylimääräisten kilojen vuoksi?
Kyllä pitää itseään sen verran rakastaa, että pitää itsensä terveenä ja huolehtii itsestään.- Katti Matikainen
Olen painanut enimmilläni 140 kiloa ja olen ollut terve kokoajan. Kaikki mitä on pitänyt jaksaa tehdä olen jaksanutkin, mikään homma ei ole kesken jäänyt sen vuoksi etten olisi läskeiltäni jaksanut tai pystynyt. Tukkani on aina rasvoittunut aina samaan tahtiin silloin kun painoin 55 Kg ja silloin kun painoin 140 Kg, joten ei se läski päästä mihinkään vuoda...Ja hikeni ei koskaan ole haissut, edes urheillessa, ei lihavana, laihana, ei nuorena eikä vanhempana.
Ja joillakin ihmisillä on tässä elämässä muutakin tekemistä kuin kiihottaa muita tai näyttää hyvältä muiden vuoksi.
Ja tuohon että kyllä sitä pitää sen verran itseään rakastaa; niin pitäisi, mutta jos muut inhoaa niin miksipä sitä itsekään rakastaisi (noin karrikoidusti).
Sehän juuri onkin ongelma, pitäisi rakastaa itseään, että haluaisi pitää itsestään parasta mahdollista huolta. Itse lihoin masennuksen seurauksena ja vähät välitin miltä näytän tai satunko kiihottamaan jokaista vastaan kävelevää äijää, jos jokaisena päivänä päälimmäisenä ajatuksena oli vain päästä pois tästä paskasta elämästä. Parannuin ja nyt olen laihtunutkin jo aika paljon. Onneksi rinnallani on ollut kumppani joka on tukenut vaikeina aikoina ja nähnyt minut läskieni altakin tai en olisi koskaan oppinut uudestaan välittämään itsestäni.
Asiat harvoin ovat ihan niin yksioikoisia miltä ne näyttävät. Mietitäänkö ensi kerralla etukäteen mitä kirjoitetaan, jookos! - jokunen
Katti Matikainen kirjoitti:
Olen painanut enimmilläni 140 kiloa ja olen ollut terve kokoajan. Kaikki mitä on pitänyt jaksaa tehdä olen jaksanutkin, mikään homma ei ole kesken jäänyt sen vuoksi etten olisi läskeiltäni jaksanut tai pystynyt. Tukkani on aina rasvoittunut aina samaan tahtiin silloin kun painoin 55 Kg ja silloin kun painoin 140 Kg, joten ei se läski päästä mihinkään vuoda...Ja hikeni ei koskaan ole haissut, edes urheillessa, ei lihavana, laihana, ei nuorena eikä vanhempana.
Ja joillakin ihmisillä on tässä elämässä muutakin tekemistä kuin kiihottaa muita tai näyttää hyvältä muiden vuoksi.
Ja tuohon että kyllä sitä pitää sen verran itseään rakastaa; niin pitäisi, mutta jos muut inhoaa niin miksipä sitä itsekään rakastaisi (noin karrikoidusti).
Sehän juuri onkin ongelma, pitäisi rakastaa itseään, että haluaisi pitää itsestään parasta mahdollista huolta. Itse lihoin masennuksen seurauksena ja vähät välitin miltä näytän tai satunko kiihottamaan jokaista vastaan kävelevää äijää, jos jokaisena päivänä päälimmäisenä ajatuksena oli vain päästä pois tästä paskasta elämästä. Parannuin ja nyt olen laihtunutkin jo aika paljon. Onneksi rinnallani on ollut kumppani joka on tukenut vaikeina aikoina ja nähnyt minut läskieni altakin tai en olisi koskaan oppinut uudestaan välittämään itsestäni.
Asiat harvoin ovat ihan niin yksioikoisia miltä ne näyttävät. Mietitäänkö ensi kerralla etukäteen mitä kirjoitetaan, jookos!Ihan samalla lailla sinäkin puhut yksioikoisia, kuten väität minun tehneen. Sanotko että kaikki 140 kiloiset ihmiset ovat terveitä ja jaksavat tehdä sen mitä pitää? Sanotko että heillä on normaali kunto eivätkä puuskuta ylimääräisestä rasituksesta?
Olen kyllä hirveän iloinen puolestasi että sinulla oli sellainen kumppani joka ei lihomisestasi välittänyt. Ihan vilpittömästi onnittelen. Mutta kun kaikki ihmiset eivät ole tuollaisia. Senkin tahdon sanoa, että ei, en todellakaan sano että ihmisten täytyisi olla tässä maailmassa kiihoittaakseen jokaista vastaantulevaa äijää, kuten sinä asian ilmaisit. Veit asiat itsekin hieman äärilaitaan.
Toki ihmisillä on tässä maailmassa muutakin tekemistä kuin näyttää hyvältä muiden vuoksi! Mutta sanon vaan sen omasta puolestani, että kun minä laihduttuani näytän mielestäni paremmalta, itsetuntoni on kohentunut ja olen paljon iloisempi persoona. Se että näytän kivemmalta kuin ennen heijastuu niin moneen muuhun osa-alueeseen elämässäni (syystä että olen aikaisemmin saanut kärsiä siitä että olin mielestäni ruma ja lihava) ja näin ollen minusta se on vain parannusta elämääni! Kun olen tyytyväisempi itseeni, jaksan olla mukavampi ihminen ja se taas edesauttaa sitä että muillakin on kivempaa minun seurassa. - pelleriina
Jos tosiaan toinen lihoisi kymmeniä kiloja pienessä ajassa, minulle tulisi mieleen, että "miksi". Mitä elämässä on tapahtunut, joka on saanut toisen turvautumaan ruokaan lohdukkeena? En usko, että kyseessä on pelkkä ahneus, vaan siinä on kyllä takana jotain muutakin. Ja silloin kumppanin kannattaa huolestua.
Mutu tuntumalla sanoisin, että monessa tapauksessa takana on masennus, mutta sen toteaminen ei vielä riitä. Tarvitaan ulkopuolista ammattiapua ja puolison halua ymmärtää ja auttaa. Läheinen ihminen ei kuitenkaan voi toimia "terapeuttina", siinä vain molemmat sairastuu, mutta tukena, rakkaana olkapäänä, jolla on halua ymmärtää, että toisella on paha olla.
Silloin, kun ihminen on masentunut ei seksi edes kauheasti kiinnosta saati kiihota, joten siinäkin tarvitaan puolison ymmärrystä. Ei masentunut ihminen laiminlyö itseään tarkoituksella, vaan ei yksinkertaisesti jaksa huolehtia edes tukan kampaamisesta. Silloin masennus on jo vakavaa, kun siihen pisteeseen on tultu. "Ei sellainen ihminen arvosta itseään." Lainaus tekstistäsi. Ei todellakaan arvosta, olet täysin oikeassa. Mutta masennus on sairaus, josta voi parantua, ihan niin kuin mistä sairaudesta tahansa. Sanoisin vielä tähän, että masennus ei ole mielisairaus, enmpää kuin, että masentunut on "hullu". "Hullu" on kansanomainen nimitys vähän erikoiselle ihmiselle, mutta mikään diagnoosi se ei ole.
Hengityslaite, josta kirjoitit, on nimeltään CPAP-laite eli ylipainehengityslaite, jota käytetään uniapneassa. Uniapneassa henkilö kuorsaa kovaäänisesti ja välillä tulee pitkiä hengityskatkoksia. Unen aikana, kun ihminen ei hengitä, huolehtii laite, että hengitys taas alkaa eli "työntää" ylipaineella happea keuhkoihin. Totta on, että lihavuus on yksi tekijä, joka altistaa uniapnealle.
"Kyllä pitää itseään sen verran rakastaa, että pitää itsensä terveenä ja huolehtii itsestään." Totta tämäkin virkkeesi. Mutta ihminen, joka on masentunut, ei rakasta itseään, ei tunne itsessään mitään rakastettavaa.
Lisäksi masennus on sairaus, joka voi tulla kelle tahansa. Ei kukaan ole siitä "suojassa", joten kenenkään on turha kuvitella, että "minä en koskaan masennu". Masennus on tällä hetkellä tilastoissa enisimmäisellä sijalla, joka vie ennenaikaiselle eläkkeelle.
Toki lihavuuteen on monia muitakin syitä kuin masennus, mutta ei kannata unohtaa, että masennus voi johtaa syömishäiriöihin. Joku syö pahaan oloonsa, toinen on syömättä. Sairauksia molemmat. - jokunen
pelleriina kirjoitti:
Jos tosiaan toinen lihoisi kymmeniä kiloja pienessä ajassa, minulle tulisi mieleen, että "miksi". Mitä elämässä on tapahtunut, joka on saanut toisen turvautumaan ruokaan lohdukkeena? En usko, että kyseessä on pelkkä ahneus, vaan siinä on kyllä takana jotain muutakin. Ja silloin kumppanin kannattaa huolestua.
Mutu tuntumalla sanoisin, että monessa tapauksessa takana on masennus, mutta sen toteaminen ei vielä riitä. Tarvitaan ulkopuolista ammattiapua ja puolison halua ymmärtää ja auttaa. Läheinen ihminen ei kuitenkaan voi toimia "terapeuttina", siinä vain molemmat sairastuu, mutta tukena, rakkaana olkapäänä, jolla on halua ymmärtää, että toisella on paha olla.
Silloin, kun ihminen on masentunut ei seksi edes kauheasti kiinnosta saati kiihota, joten siinäkin tarvitaan puolison ymmärrystä. Ei masentunut ihminen laiminlyö itseään tarkoituksella, vaan ei yksinkertaisesti jaksa huolehtia edes tukan kampaamisesta. Silloin masennus on jo vakavaa, kun siihen pisteeseen on tultu. "Ei sellainen ihminen arvosta itseään." Lainaus tekstistäsi. Ei todellakaan arvosta, olet täysin oikeassa. Mutta masennus on sairaus, josta voi parantua, ihan niin kuin mistä sairaudesta tahansa. Sanoisin vielä tähän, että masennus ei ole mielisairaus, enmpää kuin, että masentunut on "hullu". "Hullu" on kansanomainen nimitys vähän erikoiselle ihmiselle, mutta mikään diagnoosi se ei ole.
Hengityslaite, josta kirjoitit, on nimeltään CPAP-laite eli ylipainehengityslaite, jota käytetään uniapneassa. Uniapneassa henkilö kuorsaa kovaäänisesti ja välillä tulee pitkiä hengityskatkoksia. Unen aikana, kun ihminen ei hengitä, huolehtii laite, että hengitys taas alkaa eli "työntää" ylipaineella happea keuhkoihin. Totta on, että lihavuus on yksi tekijä, joka altistaa uniapnealle.
"Kyllä pitää itseään sen verran rakastaa, että pitää itsensä terveenä ja huolehtii itsestään." Totta tämäkin virkkeesi. Mutta ihminen, joka on masentunut, ei rakasta itseään, ei tunne itsessään mitään rakastettavaa.
Lisäksi masennus on sairaus, joka voi tulla kelle tahansa. Ei kukaan ole siitä "suojassa", joten kenenkään on turha kuvitella, että "minä en koskaan masennu". Masennus on tällä hetkellä tilastoissa enisimmäisellä sijalla, joka vie ennenaikaiselle eläkkeelle.
Toki lihavuuteen on monia muitakin syitä kuin masennus, mutta ei kannata unohtaa, että masennus voi johtaa syömishäiriöihin. Joku syö pahaan oloonsa, toinen on syömättä. Sairauksia molemmat.Sinulla oli paljon hyvin pointteja tuossa viestissäsi. Toki jos lihominen johtuu masennuksesta, ei siinä hirveästi ajattele omaa ulkomuotoaan ja miltä näyttää toisten silmissä saati omissaan.
En lähtenytkään omassa alkuperäisessä viestissäni pohtimaan sen tarkemmin mistä lihominen voi johtua. Vastasin vain omasta puolestani kysymykseen, että kiihottaako hirveän paljon lihonut kumppani minua. Tätä on sinänsä helppo ajatella nyt, koska minulla ei kumppania ole, joten ei siinä tietenkään tule lähdettyä miettimään semmoisia latuja kuin että miksi kumppani on lihonut ja niin edelleen. Siirryin ajattelumoodissani suoraan vain siihen äärilaitaan että kumppani ON lihonut. Ja että kiihottaako se. En ehkä lähtenyt keskustelussa sille syvemmälle tasolle mille te ehkä olitte pyrkineet. Siksi ajatukseni tuntuivat teistä varmaan pinnallisilta ja yksioikoisilta, kuten tuolla jo joku sanoikin.
Pahoittelen jos aikaisemmat jyrkät viestini tuottivat jollekin mielipahaa. Kerroin kuitenkin vain oman mielipiteeni. - pelleriina
jokunen kirjoitti:
Sinulla oli paljon hyvin pointteja tuossa viestissäsi. Toki jos lihominen johtuu masennuksesta, ei siinä hirveästi ajattele omaa ulkomuotoaan ja miltä näyttää toisten silmissä saati omissaan.
En lähtenytkään omassa alkuperäisessä viestissäni pohtimaan sen tarkemmin mistä lihominen voi johtua. Vastasin vain omasta puolestani kysymykseen, että kiihottaako hirveän paljon lihonut kumppani minua. Tätä on sinänsä helppo ajatella nyt, koska minulla ei kumppania ole, joten ei siinä tietenkään tule lähdettyä miettimään semmoisia latuja kuin että miksi kumppani on lihonut ja niin edelleen. Siirryin ajattelumoodissani suoraan vain siihen äärilaitaan että kumppani ON lihonut. Ja että kiihottaako se. En ehkä lähtenyt keskustelussa sille syvemmälle tasolle mille te ehkä olitte pyrkineet. Siksi ajatukseni tuntuivat teistä varmaan pinnallisilta ja yksioikoisilta, kuten tuolla jo joku sanoikin.
Pahoittelen jos aikaisemmat jyrkät viestini tuottivat jollekin mielipahaa. Kerroin kuitenkin vain oman mielipiteeni.Et sinä ainakaan minun mieltäni pahoittanut. Sinulla oli hyviä pointteja kirjoituksessasi ja ihan tosia. Minä olen vain tällainen ajattelia, että pyrin analysoimaan asioita puhki ja aina tulee mieleen, että "miksi". Ei pelkästään lihavuuden osalta, vaan muutenkin mietiskelen asioita ja yritän selvittää syitä, lähinnä kai itselleni. Eräs läheisistäni sanoikin kerran minulle, että maailman turhin kysymys on "miksi" :), mutta minulle se on tärkeä.
- jokunen
Pitää vielä sanoa muutama asia.
Jotkut ihmiset muuttuu psyykkisesti lihottuaan. Minusta itsestäni tuli hirveän ujo, tai no sanotaanko ujompi kuin mitä olin hoikkana nuorena tyttönä. En arvostanut itseäni yhtään ja en ikinä osallistunut keskusteluun, kyyhötin aina keskenäni jossain luokan takaosassa ja toivoin että kukaan ei huomaisi minua. Näin jälkeenpäin ajatellen olin omasta mielestänikin hirveä nössykkä!
Kuka arvostaa nössykkää, kun nössykkä ei arvosta edes itse itseään??
Toisekseen. Kalju ei haittaa elämää fyysisesti. Se ei tuota terveydellisiä ongelmia. Ylipainosta on oikeasti haittaa. En sano etteikö kalju olisi vaikea paikka miehelle, mutta en vertaisi sitä ylipainoon. - Eulalia
Lihavuus ei välttämättä ole ainoa rumentava tekijä...
Olen keskimittainen ja painoni aikuisella iällä oli aina keikkunut siinä 60 kg alapuolella. Kun kolmikymppisenä menin opiskelemaan ja aloin milteipä elää leivällä, paino alkoi yhtäkkiä nousta ja parin vuoden sisällä se oli kai jo 70 kg. Tästä on sitten tultu vuosien varrella takaisin alas, ja viime joulun tienoilla olin 61 kg. Sitten erinäisistä terveydellisistä syistä aloitin hiilihydraatittoman ruokavalion, eli jätin sokerin, vehnän ja hedelmät pois. Ruisleipää söin kyllä silloin tällöin silti.
Paino suorastaan romahti muutamassa viikossa alle 55 kilon. Ja tämän jälkeen kaulaani ilmestyi 2 sellaista typerää "harjannetta" kuin vanhoilla naisilla voi nähdä. Olen alle 40-vuotias ja minulla on mummon kaula, voi sanoa että pikkaisen v-tuttaa! Rinnatkin kutistuivat melkoisesti, mutta niistä en ole koskaan niin piitannut muutenkaan.
Mitä tästä opimme? Ne joille on tärkeintä se mitä vaa'assa seisoo voivat vapaasti kokeilla hiilihydraatitonta dieettiä. Mutta kauneutta se ei välttämättä takaa. Saadakseni kaulani kauniiksi minun pitäisi joko lihoa (mahdotonta erään sairauteni vuoksi) tai hankkia plastiikkakirurginen operaatio (ei ole varaa).
Mutta tuskinpa tuo ukkoni katselee kaulaani kun harrastamme seksiä... En minäkään katsele hänen harvenevaa tukkaansa. :P - Rausku
Joillekin vaimolla varmasti on statusarvo, mutta se ei ole koko totuus. Omaa puolisoa haluaisi myös haluta seksuaalisesti. On se vaikeaa, jos naisen muoto, rinnat vyötärö lantio, puuttuvat, tai ovat hautautuneet kilojen alle.
Lihominen muuten muuttaa persoonallisuutta. Uusimmassa Painonvartijat-lehdessä oli juttua esimerkiksi seksuaalisuudesta. Lihavat ovat vähemmän vilkkaita petipuuhissa, enemmän estoisia ja epävarmoja. Tietysti nyt joku tulee sanomaan että olen lihava enkä ole estoinen, jne. no niin tuo olikin tutkimus, jossa on käytetty monia henkilöitä tietojen antajina.
Lisäksi siinä oli, että laihtuminen yleensä parantaa itsetuntoa ja seksielämää.
Olisitko itse sellaisen miehen kanssa, joka päättäisi vaikka olla peseytymättä vuoden läpeensä? Ja kun valittaisit, niin sanoisi vain, että se on myötä- ja vastoinkäymisissä oltava tukena? Joillekin ihmisille kohtuumitoissa pysyminen on itsensä hoitamista ihan siinä missä peseytyminen. Olisi kai hyvä jutskailla näistä ennen avioitumista, selvittää mitä mikäkin asia toiselle tarkoittaa.
Minusta tuo myötä- ja vastoinkäyminenkin kattaa sairaudet, mutta useimmat erittäin ylipainoiset ovat itse aiheuttaneet tilansa. Ei kaikilla ole BED, eikä kaikilla ole kilpirauhasen vajaatoimintaa! Ja vaikka olisikin BED tms., niin eikö siihen olisi haettava apua ennen vaa'an viisarin siirtymistä yli 130 kilon? Meneväthän ihmiset lekurille silloinkin, jos sairastuvat flunssaan eikä se mene ohi. Tai jos on vatsa pitkään sekaisin. Jos BED on kerran sairaus, niin miksi siihen ei voisi hakea apua ihan samalla lailla? Käsittämätöntä että olisi sellainen sairaus, jonka parantamisessa ihmisellä itsellään ei olisi mitään vastuuta.
Jokainen muuttuu iän myötä, siinä olet oikeassa. Ja se on luonnollista. 60-kiloisesta tytöstä voi tulla pyöreä 80-kiloinen nainen, mies voi vähän kaljuuntua jne. Mutta kohtuus kaikessa.. kai? 80-kiloinen nainen on vielä mahdollisesti terve ja aktiivinen, mutta entäs 130 kiloinen?
Lisäksi kyse on elämän tärkeiden juttujen jakamisesta. On surullista jos ennen terve ja aktiivinen ihminen ei oman syömisensä vuoksi enää jaksa touhuta puutarhahommia, ei jaksa harrastaa, ei matkusta mielellään lentokoneissa kun penkit on pienet. Lihava voi rajoittua elämältään kodin piiriin aika totaalisesti ja valitettavasti sama voi tapahtua normaalille puolisollekin, tai sitten pitää luopua ajatuksesta, että puolison kanssa voi oikeasti jakaa asioita. Itse saa harrastaa ja toinen nököttää kotona. - laiheliini
Yksi kaveri pisti lihavan akkansa kaulaan narun ja toisen pään hän solmi autonsa puskuriin. Sanoi, että jossei laihtuminen nyt ala, ens viikolla pistetään auto käyntiin. Kyllä laihtui!
- laiheliinille!
No siinähän tuli helppo ja halpa ratkaisu lihavuuteen. Ei muuta kuin naru kaulaan läskeille, laihtuvat tai pistetään monttuun. Todella nokkela tarina.
- laiheliini
laiheliinille! kirjoitti:
No siinähän tuli helppo ja halpa ratkaisu lihavuuteen. Ei muuta kuin naru kaulaan läskeille, laihtuvat tai pistetään monttuun. Todella nokkela tarina.
tarkoitus on juoksuttaa auton perässä niin, että läskit lotisee. Oliko vaikea arvata? Itse taidat kuulua niihin, jotka eivät nosta mitään lusikkaa painavampaa?
- laiheliinille!
laiheliini kirjoitti:
tarkoitus on juoksuttaa auton perässä niin, että läskit lotisee. Oliko vaikea arvata? Itse taidat kuulua niihin, jotka eivät nosta mitään lusikkaa painavampaa?
Et pettänyt, sieltähän tuli yhtä nokkela vastine kuin tarinasikin.
- Kehon rakentaja
"Tämä todistaa aika selvästi, ainakin joidenkin miesten, mielipiteen siitä, miltä naisen pitäisi näyttää. Eli onko naisella jonkunlainen statusarvo? Eikö muunlaista vaimoa voi hyväksyä? Entä sitten se sisäinen puoli, minkälainen ihminen on, eikö sillä ole arvoa?"
Jos ihminen lihoo muutamassa vuodessa useita kymmeniä kiloja, tämä vaikuttaa melko varmasti myös ko. ihmisen persoonaan, terveyteen ja jaksamiseen. Tuskin kukaan mies jättää naista kymmenen kilon painonnousun vuoksi (tai on ainakin hyvin tyhmä jos niin tekee, lievästi ylipainoset kun ovat ihan yhtä terveitä kuin muutkin). Entä sitten, jos toisen elämäntapa, jaksaminen ja jopa luonne alkaa muuttua? Ylipaino ei ole mikään itsenäinen asia, se on seuraus jostakin ja sillä on seurauksia. Voiko massiivinen ulkonäön ja terveydentilan muutos olla vaikuttamatta psyykeen?- pelleriina
En oikeastaan tarkoittanut, että toisesta tulisi massiivisen lihava. Ja se, joka lihoo voi olla myös mies. Ajattelin noin yleensä vähän pitempää avioliittoa, jossa on matkan varrella kertynyt muutakin kuin liikakilot. Yhteiset muistot, lapset, ehkä jo lapsien pois muutto, aikaa olla taas kahdestaan jne. Voiko liikakilot olla silloin se tärkein asia, jonka vuoksi nakata akkansa/ukkonsa vaihtoon?
Leijonana sanoi sen hyvin: kaksi seniori-ikäistä ihmistä käsikädessä ja rakkaus silmissä. Voiko sen kauniimpaa näkyä olla? Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa! - Kehon rakentaja
pelleriina kirjoitti:
En oikeastaan tarkoittanut, että toisesta tulisi massiivisen lihava. Ja se, joka lihoo voi olla myös mies. Ajattelin noin yleensä vähän pitempää avioliittoa, jossa on matkan varrella kertynyt muutakin kuin liikakilot. Yhteiset muistot, lapset, ehkä jo lapsien pois muutto, aikaa olla taas kahdestaan jne. Voiko liikakilot olla silloin se tärkein asia, jonka vuoksi nakata akkansa/ukkonsa vaihtoon?
Leijonana sanoi sen hyvin: kaksi seniori-ikäistä ihmistä käsikädessä ja rakkaus silmissä. Voiko sen kauniimpaa näkyä olla? Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa!En tuota väittänytkään. Tottakai perheeseen tulisi satsata.
- mutta,
pelleriina kirjoitti:
En oikeastaan tarkoittanut, että toisesta tulisi massiivisen lihava. Ja se, joka lihoo voi olla myös mies. Ajattelin noin yleensä vähän pitempää avioliittoa, jossa on matkan varrella kertynyt muutakin kuin liikakilot. Yhteiset muistot, lapset, ehkä jo lapsien pois muutto, aikaa olla taas kahdestaan jne. Voiko liikakilot olla silloin se tärkein asia, jonka vuoksi nakata akkansa/ukkonsa vaihtoon?
Leijonana sanoi sen hyvin: kaksi seniori-ikäistä ihmistä käsikädessä ja rakkaus silmissä. Voiko sen kauniimpaa näkyä olla? Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa!"Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa! " Kyllä, mutta eikö sitä satsaamista siihen ole myös se, ettei kumpikaan päästä itseään niin ylipainoiseksi että se alkaa muodostaa terveysriskin. Tai esteettisen riskin, jos asiat nyt niin pinnallisesti haluaa nähdä.
- hei mitä sä
pelleriina kirjoitti:
En oikeastaan tarkoittanut, että toisesta tulisi massiivisen lihava. Ja se, joka lihoo voi olla myös mies. Ajattelin noin yleensä vähän pitempää avioliittoa, jossa on matkan varrella kertynyt muutakin kuin liikakilot. Yhteiset muistot, lapset, ehkä jo lapsien pois muutto, aikaa olla taas kahdestaan jne. Voiko liikakilot olla silloin se tärkein asia, jonka vuoksi nakata akkansa/ukkonsa vaihtoon?
Leijonana sanoi sen hyvin: kaksi seniori-ikäistä ihmistä käsikädessä ja rakkaus silmissä. Voiko sen kauniimpaa näkyä olla? Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa!pelleriina se täällä kirjoittelee päivästä toiseen ja puolustelee munkkeja ja piirakoita.
mene ulos lenkille äläkä täällä tilitä läskejäsi - hei mitä ite
hei mitä sä kirjoitti:
pelleriina se täällä kirjoittelee päivästä toiseen ja puolustelee munkkeja ja piirakoita.
mene ulos lenkille äläkä täällä tilitä läskejäsiVietissä, johon vastasit tai muissakaan ko. kirjoittajan teksteissä ei ole mainittu sanallakaan munkkeja ja piirakoita, saati puolusteltu niitä.
Pitäisikö sinun mennä vaikka optikolle tai erityisopettajalle? - belle
pelleriina kirjoitti:
En oikeastaan tarkoittanut, että toisesta tulisi massiivisen lihava. Ja se, joka lihoo voi olla myös mies. Ajattelin noin yleensä vähän pitempää avioliittoa, jossa on matkan varrella kertynyt muutakin kuin liikakilot. Yhteiset muistot, lapset, ehkä jo lapsien pois muutto, aikaa olla taas kahdestaan jne. Voiko liikakilot olla silloin se tärkein asia, jonka vuoksi nakata akkansa/ukkonsa vaihtoon?
Leijonana sanoi sen hyvin: kaksi seniori-ikäistä ihmistä käsikädessä ja rakkaus silmissä. Voiko sen kauniimpaa näkyä olla? Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa!Kyllä nainen on joillekin miehille näyttelyesine vähän siihen malliin että kattokaa mua, olen saanut tällaisen kaunottaren omaksi.
Ja jos mies on pitänyt kroppansa kunnossa ja nainen lihonut niin kyllä se mies naistaan häpeää. Ja mies voi hakea seksiseuraa ihan muualta. Useimmat miehet ei ajattele kovin syvällisiä ihmissuhteista, syvällisintä heillä taitaa olla siellä jalkovälissä. Naisethan muutenkin ajattelee ja pohtii tunne-elämän asioita enemmän kuin miehet. Ja joillekin miehille taas riittää kun kotona on ruoka valmiina ja koti siivottu ja vaimo hoitanut lapset. (tämä vaihe tulee yleensä 30 jälkeen)
Sitä paitsi, kuinka moni suhde/avioliitto tänä päivänä hajoaakaan, milloin mistäkin syystä! - jokunen
mutta, kirjoitti:
"Eikö siihen kannattaisi satsata, että pääsisi sinne saakka saman kumppanin kanssa? Minusta kannattaa! " Kyllä, mutta eikö sitä satsaamista siihen ole myös se, ettei kumpikaan päästä itseään niin ylipainoiseksi että se alkaa muodostaa terveysriskin. Tai esteettisen riskin, jos asiat nyt niin pinnallisesti haluaa nähdä.
Siinäpä tuli äärimmäisen hyvä pointti!
- niiin
hei mitä ite kirjoitti:
Vietissä, johon vastasit tai muissakaan ko. kirjoittajan teksteissä ei ole mainittu sanallakaan munkkeja ja piirakoita, saati puolusteltu niitä.
Pitäisikö sinun mennä vaikka optikolle tai erityisopettajalle?pelleriina se tarttuu joka sanaan.
- hei mitä ite
niiin kirjoitti:
pelleriina se tarttuu joka sanaan.
En ole pelleriina. Ja osaan käyttää isoja alkukirjaimia.
- niiiiin
hei mitä ite kirjoitti:
En ole pelleriina. Ja osaan käyttää isoja alkukirjaimia.
NoVoiDaa Et niinku Varmana ossaa!
- Tiikeripuu
Sulla on aina niin viisaita ajatuksia, siis aika pitkälle samanlaisia kuin itselläni :)
Sitä minäkään en ymmärrä tässä keskustelussa, että tekeekö ne liikakilot tosiaan siitä rakkaasta ihmisestä niin vastenmielisen ettei häntä kehtaa kavereille näyttää tai ettei häntä halua rakastella? Ja onko se ulkonäkö oikeasti niin tärkeä seikka, että mieluummin jättää tai käy vieraissa kuin koittaa saada parisuhteen toimimaan sen pitkäaikaisen kumppanin kanssa?
En sano etteikö ylipaino vaikuttaisi myös psyykkeeseen, mutta myös henkinen hyvinvointi vaikuttaa ylipainoon. Kyllä onnellinen ja tasapainoinen ihminen haluaa myös voida hyvin ja näyttää hyvältä. Ehkä ongelmaa pitäisikin lähestyä syy eikä seuraus näkökulmasta. Siis kaikki te naiset ja miehet, tehkää kumppaninne onnelliseksi keinoja kaihtamatta ja ehkä ne kilotkin siitä katoavat. Jos tuntee itsensä huonoksi ja epäkelvoksi niin aika vaikea on silloin itseään rakastaa. Ja miksi huolehtia jostakin josta ei välitä, miettikää sitä ennenkuin ensi kerralla haukutte puolisonne!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843