Keskusta on perinteisesti ollut maaseudun, viljelijöiden puolue. Kuitenkin EU:hun haluttiin, ja nyt se hankaloittaa päätöksillään viljelyn ja yleensä maatalouden harjoittamista Suomessa. Sokerijuurikkaan viljely vähenee dramaattisesti, toinen sokeritehdas suljetaan. Tämä on kuitenkin keskustalaisen maatalousministerin mielestä torjuntavoitto. Mikä vitsi!
Ei Keskusta kuitenkaan yksin ole. Kokoomus esiintyy työväenpuoleena, vaikka mielellään heikentäisi työehtoja, ja loput työt, mitä ei voida viedä Kiinaan, tehtäisiin nälkäpalkalla.
SDP puolestaan puhuu vähäosaisten puolesta, mutta varallisuusvero poistettiin silti hyvillä mielin.
Näin eduskuntavaalien lähestyessä - ja ennenkuin suurimmat puolueet valuttavat lopunkin vallan Brysseliin - on hyvä muistaa: Onhan meillä pienpuolueet. Vasemmistoliitto, Vihreät, Kristilliset, Perussuomalaiset (ja uudet yrittäjät) ovat vaihtoehtoja!
Kannattaa edes harkita - vaikuttaa voi ja vaihtoehtoja on paljon!
Suuret puolueet vaihtoon
Alecsi
1
<50
Vastaukset
- Upi
Taitaa vähäosaiset olla pudonneet SDP:n kelkasta jo kauan sitten. Jos veroja maksaa niin silloin ollaan työntekijöitä joka tapauksessa.
Kokoomuksella on täydellinen oikeus olla myös työväenpuolue, kun Kokoomus ajaa työläisten etuja. Mitään heikennyksiä työehtoihin tuskin Kokoomus ajaa.
Parempi on tehdä töitä edes osa-aikaisena, kun ajatella pelkästään Suomen hyvää sosiaaliturvaa ja siitä tulevaa toimeentuloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862