Ahneuden maailma

Nykyinen talousjärjestelmämme pohjautuu voiton loputtomaan maksimointiin, loputtomaan ahneuteen. Samaan aikaan kun rikkaat sijoittajat ja optiomiljönäärit lihottavat tilipussejaan, kituuttavat siivoojat ja kassaneidit (ja monet muut) minimipalkalla. Palkalla, joka ei riitä elämiseen. On tehtävä toista työtä ja/tai mennä leipäjonoon. Perheellisillä menee entistä huonommin. Samaan aikaan hallitus kehuskelee uusien työpaikkojen määrällä - mutta ei tule ajatelleeksi, millaista työtä ovat luoneet: Pätkä- ja osa-aika töitä.

On selvää, että markkinatalous nykyisessä muodossaan perustuu ahneuteen. Kaikista oudointa kuitenkin on, että tämän ahneuden sanansaattajina toimii Kristillisia arvoja korostavia oikeistopuolueita. Ja kirkko katsoo sivusta. Mutta kenenkään mieleen ei mahdu, että ahneus on kristillisen käsityksen mukaan yksi pahimmista synneistä! Ja missä se lähimmäisenrakkaus piilee? Pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa (jota Suomi ei enää ole) tätä lähimmäisenrakkautta on. Mutta Kristillisiä arvoja vaaliva Kokoomus romuttaisi mielellään loputkin tästä hyvinvoinnista.

Oikeistopuolueista vain Kristillisillä tuntuu olevan jonkinverran jäljellä (vähän) tätä lähimmäisenrakkautta. Kirkonmiehet kuuluvat kuitenkin Kokoomukseen. Siinä on todella iso ristiriita, mitä en ole koskaan ymmärtänyt.

Jos ei muuta, niin ainakin vasemmiston talouspolitiikassa on sitä aitoa lähimmäisenrakkautta - todellista huolenpitoa lähimmäisestä, vaikka muutoin eivät Kristillisiä arvoja edustakaan.

Jokatapauksessa, ahneuden aikakausi ei voi jatkua enää kauan - eikä se pääty hyvin.