Tämäkin aihe on varmaan usein läpi koluttu tällä palstalla. Itse käyn täällä vasta nyt ensimmäisen kerran, joten kysyn nyt tätä mieltäni askarruttavaa asiaa.
Tyttäreni on pirteä 3-vuotias. Mitään allergioita tms. ei ole. Viime aikoina hän on ollut todella terve, ollut kuumeessa viimeksi joskus loppusyksystä, silloinkin vain yhden päivän. Tyttäreni on aina ollut melko vähäuninen ja todella kova touhuilija. Vartalontyyppi hänellä on hoikka, mutta painokäyrä on viimeisen vuoden ajan ollut vain ylöspäin ja pituuskasvukin on ok.
Nyt olen huomannut, että hänellä on melkein koko ajan mustelmia säärissä etupuolella. Toki on hyvin mahdollista, että tuon ikäinen kolhii jalkojaan milloin mihinkin. Mekin asumme kerrostalossa, joten portaissakin joskus polvet ja sääret saavat kolhuja pienten kompastelujen myötä. Pyörällä ajoakin hän on harjoitellut viime viikkojen ajan.
Silti tuntuu, että niitä pienehköjä mustelmia(aika haaleita yleensä) on niin paljon. Onko teidän muiden muksuilla usein mustelmaiset jalat vai onko kenties syytä huoleen? Minulle itselleni ei tule herkästi mustelmia, mutta tyttäreni isän sisaruksilla niitä tulee melko helposti, todella suuriakin. (perinnöllinen taipumus?)
Suvussani on melko paljon syöpää (ukkini ja lähes kaikki hänen sisaruksistaan kuolivat syöpään), jonka vuoksi usein kavahdan tällaisia oireita, jotka voisi viitata syöpään.
Mustelmista jaloissa.
4
4625
Vastaukset
- n/a
Suosittelen että kysyt asiaa lääkäriltänne, näistä keskusteluista ei ole nyt apua. Varo kuitenkin siirtämästä sairauden pelkoa lapseen, lapset ovat todella herkkiä vastaanottamaan pelkoa. Sinulla on hyvä syy huolestua ja huolestuminen ja huolehtiminen ovat hyviä asioita, mutta huolestuminen olisi useastakin syystä hyvä aina "katkaista" ajoissa ja siksipä suosittelen keskustelemaan asiasta lääkärin kanssa.
- Marisa
meidän tytöllä nyt 3,5v on jalat ollut kokoajan mustelmilla, siitä lähtien kun oppi liikkumaan.
Terve tyttö on ollut ja todella touhukas.
Tällä hetkelläkin, (laskin mustelmat) oli viisi pientä mustelmaa ja yksi isompi :)
Monesti mustelmia on paljon enemmänkin. - mustelmajalkojen äiti
Edellinen kirjoittaja antoi hyvän neuvon näyttää mustelmia lääkärille, jos asia huolettaa. Mutta minun mielestäni sinulla ei ole syytä huolehtia tuosta asiasta. Mustelmat vartalon kolhuherkillä alueilla (juuri säären etuosat, kyynärvarret jne.) kuuluvat lähes jokaisen lapsen kesä (ja miksei myös talvi)lookiin :) Jos mustelmia alkaa tulla tietämättä niiden aiheuttajaa erikoisempiin paikkoihin, niin sitten varmaan voisi asiaa miettiä. Jos mietit, että lapsellasi voisi olla esim. leukemia (mikä voi aiheuttaa mustelmaherkkyyttä), sinun kannattaa muistaa, että se on tauti, mikä oirehtii kyllä muutenkin. (kuumeilu, yleistilan lasku, lonkkakipuoireet, pienet pistemäiset verenpurkaumat iholla, laihtuminen jne). Pelkkien säärimustelmien takia älä sellaista huolehdi!
- jossakin kerran
sanoi mielestäni hienosti,että jos hän näkee leikki-ikäisen lapsen,jolla ei ole säärissä ainoatakaan mustelmaa,on jotakin vialla,eli liian huolehtivaiset vanhemmat varmaankin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880