Työministeriön alaisissa erilaisissa humpuukikoulutuksissa on kadonnut vuosittain miljoonia euroja. Miten ms Filatov voi enää istua samalla pallilla vuodesta toiseen? Länsimaissa häkki heiluisi jo. Suomen oma itä-mafia jättää syyttämättä ja etsimättä syylliset!
ms Filatov ja kadonneet rahat
4
188
Vastaukset
- Naisiakin
Pisnes henklöt löytävät sopivat yhteisTYÖkump-
panit, jottei kapuloita tule rattaisiin.
Siinä sitten hyvät palvelukset pistetään muis-
tiin tulevia jakkaran hankaajia odottelemaan. - Helinä-keiju
Minusta nää töpeksijäministerit kannattaa ehdottomasti pitää vaan nyt hallituksessa lisää mokailemassa. Mitä vihaisemmaksi kansa tulee, kun ne siellä vaan istuu erottamattomina verovaroja nielemässä sitä varmemmin koko SDP vaaleissa häviää pieneksi marginaalipuolueeksi. Pysyköön nyt vaan kaikki pellet siellä missä ovat.
- Vanhasen poppoo
Ei se Vanhasen hallituksen ja SDP:n eilispäivän työvoimapolitiikka mihinkään ministeriä vaihtamalla muuttuisi. Tulisi sieltä Filatovin paikalle kenkä tahansa, samaa kamaa tuutista turskahtaisi.
Vanhas-hallituksen politiikka on ollut tuhoisinta mitä Suomessa on harjoitettu kymmeniin vuosiin. Se on ensimmäinen hallitus pitkiin aikoihin, jonka aikana kunnon mellakat on saatu pystyynrykäistyä maahamme.
Ongelma on siinä, ettei hallitus tietenkään - varsinkaan näinkin lähellä vaaleja - voi millään tunnustaa tehneensä virheitä. Niinpä tätä nykyistä kurjistamispolitiikkaa jatketaan jääräpäisesti, istui siellä valtioneuvostossa sitten ketä henkilöitä tahansa, ja esitetään että asiat ovat hienosti. Tueksi voidaan rempaista sitten erilaisia manipuloituja käppyröitä ja kaavioita ja lukea niitäkin kuin piru raamattua. - Helinä-keiju
Vanhasen poppoo kirjoitti:
Ei se Vanhasen hallituksen ja SDP:n eilispäivän työvoimapolitiikka mihinkään ministeriä vaihtamalla muuttuisi. Tulisi sieltä Filatovin paikalle kenkä tahansa, samaa kamaa tuutista turskahtaisi.
Vanhas-hallituksen politiikka on ollut tuhoisinta mitä Suomessa on harjoitettu kymmeniin vuosiin. Se on ensimmäinen hallitus pitkiin aikoihin, jonka aikana kunnon mellakat on saatu pystyynrykäistyä maahamme.
Ongelma on siinä, ettei hallitus tietenkään - varsinkaan näinkin lähellä vaaleja - voi millään tunnustaa tehneensä virheitä. Niinpä tätä nykyistä kurjistamispolitiikkaa jatketaan jääräpäisesti, istui siellä valtioneuvostossa sitten ketä henkilöitä tahansa, ja esitetään että asiat ovat hienosti. Tueksi voidaan rempaista sitten erilaisia manipuloituja käppyröitä ja kaavioita ja lukea niitäkin kuin piru raamattua.Filatov oli myös Lipposen hallituksen työministeri. Heinäluoma teki pahan erehdyksen, kun ei älynnyt kierrättää Filatovia siinä kierrätyksessään, mutta nyt se on myöhästä. Minun ääneni menee ehkä sille, joka lupaa lakkauttaa työministeriön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843