Anteeksipyytämisen vaikeus

Albert

Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä on juttu anteeksipyytämisen ja -antamisen vaikeudesta. Mutta julkisiakin, asioita korjaavia anteeksipyyntöjä ja anteeksi antamisia on viime aikoina tapahtunut lehden mukaan mm seuraavia:
- Paavi Johannes Paavali antoi anteeksi häntä vastaan tehdyn murhayrityksen turkkilaismiehelle.
- Rauhanteot Euroopassa sotien jälkeen ja asioiden korjautuminen asioiden anteeksi antamisen avulla.
- Japanin johto pyysi vuonna 2005 anteeksi japanilaisten toisen maailmansodan aikaisia hirmutekoja.
- Maailmanpankki antoi 22 köyhimmän maan velkoja anteeksi vuonna 2005.

Me kaikki tiedämme, kuinka vaikeaa anteeksi pyytäminen on, eikä SRK näytä tekevän poikkeusta asiassa. Mitä SRK pelkää niin paljon, ettei halua/uskalla nöyrtyä sopimaan 70- ja 80-lukujen hoitokokousoperaationsa julmuuksia ja pyytää niitä julkisesti anteeksi vääryyttä kärsineiltä?

Maassamme elää paljon ihmisiä, jotka kärsivät edelleen hoitokokouksien aikaisista julmuuksista ja järjestelmällisestä henkisestä väkivallasta. Miksi he eivät ole SRK:lle ihmisen arvoisia? Siksikö, että valtaosa heistä on vl-liikkeen ulkopuolella?

24

1515

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomikin

      pyytänyt anteeksi! Pääministeri Paavo Lipponen pyysi pari vuotta sitten Suomen Juutalaisyhteisöltä anteeksi kahdentoista juutalaisen lähettämistä Saksaan toisen maailmansodan aikana. Ei siis tällaiset julkiset anteeksipyynnöt mitenkään tavattomia ole.

      Albert

      • female

        Paavo lipposen kunniaksi luettakoon myös se, että hän pyysi anteeksi epäilyjään Mauri Pekkarisen tupeen alla tahtuvasta älyllisestä elämästä.
        Tämä se on nöyryyttä.

      • tyhymä,
        female kirjoitti:

        Paavo lipposen kunniaksi luettakoon myös se, että hän pyysi anteeksi epäilyjään Mauri Pekkarisen tupeen alla tahtuvasta älyllisestä elämästä.
        Tämä se on nöyryyttä.

        että vois pyytää sitäkin samalla anteeksi. Vitsi.

        Mutta oli komean näköistä kun pääministeri kumarsi kunnioittavasti anteeksipyyntönsä jälkeen juutalaisten muistomerkille. Vois ottaa SRK oppia.. (katsoin joka kodin sontaluukusta. Hyi.)

    • EL:.

      vl- Liikkeelle tällaiset koettelemukset ja moni kantaa taakkansa hautaan saakka.
      Vanhoillisetha erosivat elävästä Kristillisyydestä vuosisadan alussa ja on monessa kohdin tullut näkösälle tämä eriseuraisuus ja sekin on Jumalan sallimus ja tahto, että eriseuraisuus paljastuu.

      • vanhoillislestadiolaiset

        ovat ns. eriseuraisia, koska ovat eronneet valtiokirkosta?

    • vaan

      tee parannus epäuskostasi, niin pääset eroon myös noista "hoitokokous-traumoistasi". Muutoin panettelusi entisiä uskonveljiä ja -sisaria kohtaan tulevat olemaan viimeisenä päivänä niinkuin "tulisia hiiliä pääsi päällä".

      • Sisar minäkin

        Ymmärrän erittäin hyvin hoitokokosten aiheuttamat erittäin syvät haavat. Ne ovat tuhonneet monia sieluja, ja ovat sielunviholliselta olleet kaikki hoitokokoukset.

        Mutta Jeesus puhua anteeksi antamisesta, ei niinkään anteeksi pyytämisestä. Enkä usko, että SRK keneltäkään pyytää anteeksi. Mutta annetaan anteeksi! Seitsämän kertaako? Ei vaan... seitsämän kymmentä kertaa seitsämän!!

        Anteeksi antaminen on tahdon asia. Tunteet seuraavat perässä. Traumoja voi hoitaa myös uskovaisten joukossa (siis vaikka meidän toisten uskovaisten, ex-vl:ien kanssa).

      • female
        Sisar minäkin kirjoitti:

        Anteeksiantaminen on tärkeä asia. Joissakin tapauksissa se on ainoa tapa jatkaa eteenpäin. Yleensä se tulee kysymykseen ihmisten välisissä suhteissa. Esimerkiksi äitini oli puutteellinen kasvattaja ja jouduin tämän takia kärsimään paljon, olen kuitenkin antanut hänelle tämän anteeksi, koska se on ainoa tapa välttää katkeruus. Ja tuntuisi turhalta olla katkera kun maailmassa on niin paljon hyviä ja ihaniakin asioita.

        Yleensä isot organisaatiot ja yhteisöt tai valtiot haluavat osoittaa vastuullisuutensa pyytämällä anteeksi menneisyydessä tapahtuneita väärinkäytöksiä ja julmuuksia. Tämä on siis osoitus siitä, että me haluamme kantaa vastuumme ja myöntää pimeät hetkemme menneisyydessä. Tämä on myös keino mennä eteenpäin. Vanhat asiat voidaan silloin paremmin unohtaa.

        Vaikka antaisimmekin ateeksi nuo julmuudet, niin mitä se kertoo itse SRK:n vastuullisuudesta ja luotettavuudesta? Millaista kuvaa se haluaa ihmisille antaa itsestään? Joka tapauksessa yksittäisen ihmisen vastuu on erilainen kuin yhteisön. Tässä on se ero.

        Miksi mielestäsi pitäisi jotenkin suojella tuollaista isoa yhteisöä joka on käyttänyt valtaansa väärin?

        Onhan lakikielessäkin käsite "ankara vastuu", joka koskee yrityksiä jotka harjoittavat riskialtista toimintaa niin miksei se koskisi yhteisöä joka jakaa ihmisille taivaspaikkoja. Sillä on ankara vastuu toiminnastaan, joka voi aiheuttaa ihmisten mielenterveyden menettämisiä ja yhteisöstä ulossulkemista.

      • Ei se nöyrry

        myöntämään virheitään, varsinkaan syntisten edessä.

      • puuttellisia ihmisnä

        !Esimerkiksi äitini oli puutteellinen kasvattaja ja jouduin tämän takia kärsimään paljon, olen kuitenkin antanut hänelle tämän anteeksi, koska se on ainoa tapa välttää katkeruus. Ja tuntuisi turhalta olla katkera kun maailmassa on niin paljon hyviä ja ihaniakin asioita."

        Me kaikki VL:ät olemme puuttellisia niin kasvatus kuin muissakin asioissa. " Me tarvitsemma armoa armonkin päälle." Kuten täällä joku aikasemmin jo mainitsi.

        Mutta jos on rikastunut eikä mtään tarvitse, Mitä tällaiselle sanotiin Ilmestyskirjassa?

        Eikö häntä neuovttu parannukseen.?

      • female
        puuttellisia ihmisnä kirjoitti:

        Voipa olla näinkin.

        Minä puhuin tosin yhteisön vastuusta.

    • katkeruus

      Se on kuin syöpä. Se kalvaa ja kalvaa ja vie ennenaikaiseen hautaan.

      Hebr."6:4.Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä hengestä osallisiksi tulleet
      5.ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
      6. ja sitten luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan pojan ja häntä julki häpäisevät."

      • Albert

        mutta on surullista, että haluatte edelleen salata ja peitellä tapahtuneita asioita. Väärin kohdeltujen syyllistäminen on raukkamaista.

      • NurkkalaRisto

        millään tavalla avaukseen.
        Mikä ihmeen mies olet ? oletko itse kenties katkera

      • hoitokokouksista!
        NurkkalaRisto kirjoitti:

        millään tavalla avaukseen.
        Mikä ihmeen mies olet ? oletko itse kenties katkera

        Mitä olivat lyhyesti ja yksinkertaisesti ne hoitokokoukset, mistä täällä niin paljon puhutaan? Miksi ette mene suoraan SRK:n puheille, jos SRK:n on mielestänne pyydettävä/annettava jotain anteeksi jollekin? Asia ei sillä korjaannu, että täällä sitä puitte.

      • ja ja
        hoitokokouksista! kirjoitti:

        SRK:n konttorille mars mars!

      • mutta
        ja ja kirjoitti:

        SRK:n konttorille mars mars!

        ei karvalakki-sellainen, vaan lippalakki riittää ;)

      • tehneensä,
        hoitokokouksista! kirjoitti:

        Mitä olivat lyhyesti ja yksinkertaisesti ne hoitokokoukset, mistä täällä niin paljon puhutaan? Miksi ette mene suoraan SRK:n puheille, jos SRK:n on mielestänne pyydettävä/annettava jotain anteeksi jollekin? Asia ei sillä korjaannu, että täällä sitä puitte.

        se ei todellakaan vahingossa käynyt! Oletko edelleen SRK:lla hommissa vai jo lopettanut hoitomiesurasi?

      • kun aikoinaan
        tehneensä, kirjoitti:

        se ei todellakaan vahingossa käynyt! Oletko edelleen SRK:lla hommissa vai jo lopettanut hoitomiesurasi?

        "puhalsivat pihalle" seurakunnissa vaikuttaneen väärän eriseuran hengen. Sen jälkeen rauha ja rakkaus palasi Sioniin.
        "Suuni hengellä tapan minä jumalattoman".

      • YlistysJaKunnia
        kun aikoinaan kirjoitti:

        "puhalsivat pihalle" seurakunnissa vaikuttaneen väärän eriseuran hengen. Sen jälkeen rauha ja rakkaus palasi Sioniin.
        "Suuni hengellä tapan minä jumalattoman".

        Kyllä varmaan moni on päivänsä päättänytkin, oman käden kautta tai muuten sairastuttua noiden Jumalallisten sessioiden seurauksena! Jumalan tahto toteutui, Saatana karkoitettiin! Aamen ja hallelujaa!

      • Väärä todistus
        kun aikoinaan kirjoitti:

        "puhalsivat pihalle" seurakunnissa vaikuttaneen väärän eriseuran hengen. Sen jälkeen rauha ja rakkaus palasi Sioniin.
        "Suuni hengellä tapan minä jumalattoman".

        on äärivl:lle sallittu, kun on kysymys hoitokokouksista!

    • anteeksiantamisessa

      on se ero, että anteeksipyytäminen on loppujen lopuksi paljon vaikeampaa kuin anteeksiantaminen. Jos ihminen haluaa pyytää sydämestään anteeksi, hänen on mietittävä tekojensa motiiveja ja sitä kautta koko käyttäytymistään ja ihmisenä olemisen tapaansa. Tämä tehtävä on hyvin vaativa, sillä ei meitä ole opetettu tarkastelemaan itseämme ja toimintaamme kriittisesti.

      Anteeksiantaminen on helpompaa, sillä tuota vaativaa itsetutkiskelua ei tarvita joko ollenkaan tai vain siinä määrin kuin itse on osallistunut tuon ongelman aikaansaamiseen.

      Tuomaan evankeliumissa Jeesus puhuu tietoisena olemisesta ja siitä on puutetta myös vl-liikkeessä. Pitää olla jatkuvasti tietoinen käyttäytymisestään, jotta voi arvioida tekemisiäään. Toki me kaikki tarvitsisimme tuon taidon.

    • vl:stä eronnut

      Olisi jo korkea aika tuoda päivänvaloon nämä kauheudet ja sadistiset viattomien ihmisten mielenterveydellä leikkimiset, mitä vl:ssä on tapahtunut. Nämä uhrit olivat usein niitä heikoimipia taivastien kulkijoita, vanhoja mummoja, väsyneitä äitejä ja huonompia perheitä (joihin myös oma perheeni kuului). Heitä sitten SRK:n ja RY:n mahtimiesten hirmuvallan toimesta kyykytettiin ja itketettiin yötä myöten niin että koko elämä järkkyi. Meidänkin perheemme oli köyhä ja vaatimaton, olimme huonoja uskovaisia ja joutuneet ahdasmielisen yhteisön silmätikuksi. Siispä meitä pieniä viattomia lapsiakin tuli "hoitaa" seurakunnan toimesta, kun vanhempamme eivät siihen kyenneet. Muistan kuinka nöyryyttävää oli seistä rivissä seurakunnan edessä ja kuulla tuomioita joita itkeville ja hysteerisille vanhemmilleni luettiin. Sitten viimein meistäkin viattomista pienokaisista paha henki saatiin lopulta pois ajettua ja nämä puhdassydämiset hoitajat saivat suuret syntimme julistettua anteeksi! Kyllä sitä oli sitten hyvällä mielellä ja kouluunkin jaksoi seuraavana aamuna reippaasti lähteä kun oli yötä myöten valvotettu! Emmepä me kyllä juuri asiasta muuta tajunneet kuin sen karmivan ahdistuksen ja nöyryytyksen. Olisivatpa edes lapset säästyneet näiltä julmuuksilta mutta ei.
      Miksi näistä vieläkin vaietaan, eikä uhreille ole julkista anteeksipyyntöä kuulunut saatika muuta korvausta tavattomista henkisistä kärsimyksistä? Miksi edelleen lakaistaan ongelmat maton alle ja hyssytellään ja vähätellään?
      Jonkun pitäisi alkaa keräämään tarinoita näistä kokemuksista ja julkaista vaikka kirja. Kohtalotoverit saisivat lohtua ja vanhat haavat voisivat alkaa parantumaan.
      Täälläkin palstalla syytetään tämän henkisen väkivallan uhreja katkeroituneiksi tai valehtelijoiksi. Mutta eikö meillä uhreilla ole oikeus olla katkera, eikö se ole luonnollinen reaktio, kun mielenterveytemme on järkkynyt ja kannamme näitä traumoja sydämissämme ainaisesti? Helppoa on teillä ns. hyvien perheiden kasvateilla, hoitomiesten lapsilla ja "hyvillä uskovaisilla" sanoa, kun ette ole moiseen rumbaan ikinä joutuneet.
      Semmoinen loppukevennys vielä tähän, että nämä hoitokokoukset olivat suosittua viihdettä, kun siellä urakalla nöyryytettiin heikomapaa. Kyllä sinne kaikki kynnelle kykenevät seurakuntalaiset jaksoivat tulla, varsinkin nämä hyväosaiset kun saivat olla mukana tuomitsemassa.

      • ovat alempaa

        kastia SRK:lle! Jouduin aikanaan seuraamaan lukuisia kuvaamiasi hoitokokouksia, ja en voi olla ihmettelemättä kanssasi, ettei SRK:lla ole omasta mielestään MITÄÄN ANTEEKSIPYYDETTÄVÄÄ!

        Onko tuollainen todella vl-ihmisten mielestä ihan OK-kohtelua? Käsittämättömän julma uskonto!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe