Siis kuinkahan leveäksi valamonruusu kasvaa?
Tiedän, että korkeutta tulee noin 1,5-2metriä ja juurivesoja tekee kovasti, mutta mitenhän paljon yksi taimi tarvinnee tilaa leveyssuunnassa? Jos istuttaa aidanteen esimerkiksi.
Ja jos samaan aidanteeseen haluaa muitakin pensasruusuja, niin mi(t)kähän sopisi(vat) kaveriksi ja millä etäisyyksillä? Onko parempi, että ovat kaikki yhtä aikaa kukassa, vai ennemmin eri aikaan?
Kiitos etukäteen vastauksista!
Kuinka leveäksi kasvaa?
1
395
Vastaukset 1
- tekee
niitä juurivesoja niin käytännössä leveyttä tulee sen verran mitä annat tulla...Aidannetta varten kannattaa kaivaa yhtenäinen "oja" istuttaessa, välitkin täyttyvät nopeammin ja enin osa versoista hakeutuu alussa sinne kun on "parempaa multaa tarjolla". Perusmitat pensaille eli 60 cm syvyyttä ja saman verran leveyttä ojaan. Istutusvälit sen mukaan miten äkkiä tahdot peittävyyttä, 70 - 120 väliltä.
Kaveriksi kannattaa tietty ottaa eriaikaan kukkivia jotta kukinta pidentyisi ja suht samalla volyymillä leviäviä - vartetut jäävät jalkoihin pahemmin. Juhannusruusut (valkoisia, vaaleanpunaisia), punalehtiruusu, kurtturuusut ja hansa esim käyvät hyvin ja noista kaksi jälkimmäistä kukkivat heinäkuulta pakkasiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644