Lensi ja

Hassille riittää
Kirjoittanut: lentely verovapaasti 17.5.2006 klo 20.25

Niin ja TaistolaisVihreä lentelee vain lentokoneella, katsokaa hänen päiväkirjansa, ei osaa enään muusta puhua kuin vain lentokoneista.

Kuin lensi sinne ja tänne ja luki lentokoneessa sitä ja tätä
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aikaisella aamulennolla Brysseliin. Lehdet kertovat, että punaisia päin ajaminen yleistyy.

Olin kolmessa Eurooppa-päivän tilaisuudessa. Viimeinen niistä oli Aamulehden järjestämä keskustelu. En ollut huomannut(korvat heiluu päässä ja nenä kasvaa), että mepit on kutsuttu sinne. No, onneksi Piia-Noora kertoi. Hän tarjosi minulle kyydin autollaan ja minä puolestani neuvoin, miten Aamulehdeltä ajetaan Tampere-talolle ja mistä löytää parkkipaikan. Tulimme ajoissa, Clinton oli yli puoli tuntia myöhässä.

Yhdessä vaiheessa ajoin makasiinien ohi. ”Siinä se nyt on”, sanoi kuljettaja. ”Tosi kurjaa”, minä sanoin. "Vihdoinkin", sanoi taksikuski. Kävimme pienen keskustelun makasiinien arvosta. Emme päässeet yksimielisyyteen.

Greenpeace pitää komissaari Siim Kallasin esitystä lobbauksen uusiksi avoimuussäännöiksi liian hampaattomana. Greenpeace toteaa, että kemian teollisuuden REACH-lobbareita siirtyi komission teollisuuspääosastolle REACH-asioita junailemaan ja päinvastoin niin että pyöröovi vain viuhui. Kas kummaa, komission teollisuuspääoisasto ajoikin ponnekkaasti kemian teollisuuden linjaa ja lopulta onkin käymässä niin, että noin kaksi kolmasosaa niistä 30 000 kemikaalista, joihin järjestelmällisten testien vaatimus piti ulottaa, jäänee niiden ulkopuolelle. Greenpeacen raportti ”How the chemicals industry is trying to kill REACH” netistä http://www.greenpeace.org/toxiclobby

Illalla olin uusiutuvaa energiaa käsittelevällä illallisella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luki lehtiä! kirjoitti:

Hassille riittää
Kirjoittanut: lentely verovapaasti 17.5.2006 klo 20.25

Niin ja TaistolaisVihreä lentelee vain lentokoneella, katsokaa hänen päiväkirjansa, ei osaa enään muusta puhua kuin vain lentokoneista.

Kuin lensi sinne ja tänne ja luki lentokoneessa sitä ja tätä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu