Nuorena poikana muistan kun olin outo kokematon merimiespiireissä ja nuorta poikaa höykytettiin vähän oman mielen mukaan.
Kukaan ei kuitenkaan tehnyt mitään isompaa. Kaikilla oli vaan hauskaa kustannuksellani. Kerran kun olimme Kööpenhaminassa, vanhemmat kaverini antoivat minullekin muutaman oluen ja olin kai vähän kännissä (muistaakseni n. 16 vuotias). Vetäydyin hyttiini ja katselin Köpiksestä ostamaani pornolehteä. (suomessa ne olivat kiellettyjä siihen aikaan). Sitten nukahdin.
Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin, kun joku hyväili rintaani ja työnsi jotain suuhuni. Tajusin humalan huumassa kutenkin, että se mikä oli suussani oli esimieheni kyrpä!!! Yrintinnensin sylkeä sitä pois, mutta stuertin käsi oli niskassani ja tunsin hänen kovan kalunsa nielussani. Silloin tunsin ihmeellistä kiihkoa ja aloin lutkuttamaan ja imemään "tujun" kyrpää. Pian tunsin kuinka hän alkoi sykkimään ja samalla sain suuni täyteen spermaa.Ensin se tuntui etovalta, mutta kuitenkin kiihottvalta ja niin nielin osan siitä. Hän hyväili päätäni ja antoi pikku pusun huulilleni, veti ousunsa ylös ja pyysi minua olemaan kertomatta kenellekään.
Sen jälkeen olimme yhdessä monta kertaa. Joskus suomessa oli jopa hänen vaimonsa mukana. Jouduin joskus pukeutumaan hänen vaimonsa asuihin kun olimme merellä, mutta se kiihotti minua vaan enemmän. Vielä tänäänkin kun muistelen niitä aikoja, nousee ruttunen kaluni pystyyn ja sitä on silloín autettava.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaverini kertoi samanlaisesta tapauksesta, joskus 60 luvun lopulta. Silloinkin oli kyseessä laivassa oleva sinun ikäisesi (16 v.) keittiöapulainen ja stuju suhde. Laiva ajoi säännöllisesti etelä Amerikkaan ja siinä oleva stuju oli ollut jämpti jöön pitäjä ja kallet teki työtä käskettyä. Kaverini tuttu oli ajautunut vaiheittain siihen että hänestä tuli stujun suu. Aivan ensiksi oli kauhuissaan, mutta hetkeä myöhemmin hänellekin tuli himo siihen puuhaan Asia tuli esille vasta yli parikymmentä vuotta myöhemmin. He olivat samassa laivassa vajaan vuoden ajan ja koko sen aikana kallle rakasteli suullaan stujua. Laivassa oli kait vähän aavisteltu jotain olevan menossa, mutta ei tullut mitään todisteita kuitenkaan ilmi. Se stuju oli aiemmin ollut kova käymään maissa huorissa, mutta tän kallen jälkeen sekin oli vallan jäänyt pois. Kalle kait oli parempi? tapahtuukohan tommosta enemmänkin? Olitkohan se sinä???