Seremoniamestari Halonen

Katainen rajoittaisi presidentin näkyvyyttä ja jättäisi kotiin EU:n tärkeistä kokouksista. Ehkäpä näin olisi hyvä.
6157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ilman valtaoikeuksia Halonen ei enää kykene suojelemaan stasilistaa ...

Äänestä

Mielenkiintoisen kommentin löysin Hesarilta. Jospa onkin näin, että Halonen tunkee EUn huippukokouksiin vain raportoidakseen niistä Putinille.

Kerran Stasi-vakooja, aina vakooja.

HS 15.12.2005 pääkirjoitus:
"Niinpä Vanhanen sanoi tiistaina, että jos hän olisi presidentti, hän jäisi kotiin tänään alkavasta EU:n huippukokouksesta. Tarja Halonenpa ei jää kotiin, vaan lentää iltapäivällä Vanhasen perässä Brysseliin. Huippukokouksen asialistalla ei tosin ole juuri ulkopolitiikan johtamiseen olennaisesti liittyviä aiheita"

Halonen selvästikin haluaa roikkua mukana vaikka tarvetta ei olisi. Halonen tunkee mukaan sillä hän tahtoo ensikäden tietoa kokouksessa käsiteltävistä asioista vaikka perustuslain mukaan Halosen ei pitäisi olla huippukokouksessa.

Halonen on keksinyt oivan tekosyyn !:
Halonen vetoaa kuitenkin siihen, että yhteisellä päivällisellä esille voi nousta mikä tahansa asia. Sen varjolla hän on halunnut olla mukana pääministerin lisäksi lähes jokaisessa huippukokouksessa.

Yhteisillä päivällisillä voi nousta mitä tahansa asia esille...tai sitten ei. Halosen motiivi osallistua EU-huippukokouksiin taitaa olla se, että hän epäilee poisjäännin jättävän hänet pois "vallan ytimestä". Halonen ei saisikaan ehkä kaikkea tärkeätä ensikädentietoa EU-asioista jos ei olisi mukana.

Raportoiko Halonen EU-huippukokousasiat jonnekin ? Venäjälle Putinille ? Toimikoo Halonen, kuten on epäilty, entisen Stasi-KGB-agentin mallin mukaisesti ja roikkuu kokouksissa mukana kerätäkseen tietoa ja vie sitä eteenpäin idän suuntaan entiseen malliin ?

"Perustuslaissa EU-asiat on määritelty hallituksen ja pääministerin reviiriksi, kun taas presidentin reviiriksi ajateltiin kovin epämääräisesti muu kuin EU:n ulkopolitiikka, eli lähinnä kahdenväliset suhteet eri maihin. Vanhanen kannattaa tätä jakoa. Hänestä presidentin luontevaa työkenttää ovat EU:n ulkopuoliset maat, esimerkiksi tärkeät suhteet Venäjään, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, joita kaikkia johtaa presidentti."

Miten tämän työnjaon saisi vallanhimoisen vasemmistoradikaali Halosen päähän?

Äänestä
  • näistä tiedusteluasioista, vai oliko DDR:än tunnustamiskomitea Stasin rahoittama operaatio?

    Äänestä

  • Siksi oma porvarihörhöpää keksii syylliseksi aina Halosen.... Mukavaa jos se helpottaa oloa..

    Äänestä

  • tietoinen. kirjoitti:

    näistä tiedusteluasioista, vai oliko DDR:än tunnustamiskomitea Stasin rahoittama operaatio?

    Mikseivät avaa listoja, eivät ota kantaa? Siksi kun suojelevat omiaan....

    Äänestä

Hänestä ei ole seremoniamestariksi. Järjestelee pervojuttujaan. Lisäksi siinäkin roolissa tarvittaisiin edustavuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pysyköön lestissään kirjoitti:

Katainen rajoittaisi presidentin näkyvyyttä ja jättäisi kotiin EU:n tärkeistä kokouksista. Ehkäpä näin olisi hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu