http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1175035#id1175035

joukkkoliikenne on jees

Concordia-yhtiön linja-autoa ajanut kuljettaja kaasutteli ajopelillään junaradan yli, vaikka junasta varoittavat kellot soivat ja puomi oli laskeutumassa alas.

Läheltä piti -tilanne sattui eilen kello 17:n aikoihin Helsingin keskustassa makasiinien vieressä. Rautateiden valokuvaamista harrastava Iiro Niemi oli tuolloin kuvaamassa makasiineja. Kun varoituskellot alkoivat soida, Niemi päätti ikuistaa videolle junan liikkeet. Miehen hämmästykseksi videolle tallentui, kuinka bussi livahti vaarallisen näköisesti puomin alitse.

- Linja-auto ehti juuri junan alta pois. Oli myös vähällä, ettei puomi mennyt rikki, Niemi kertoo.

Niemi arvioi, että juna oli tuolloin noin 15 sekunnin päässä ylikäytävästä. Itsekin linja-auton kuljettajana työskentelevä Niemi ei voi ymmärtää moista ajotapaa.

- Minusta se osoitti törkeää piittaamattomuutta.

Niemi pitää huolestuttavana sitä, että vastaavanlainen välinpitämättömyys on hänen mukaansa lisääntynyt. Hän muistelee, että viime vuonna ajettiin 200 puomia rikki eri puolilla Suomea.

Katso video!

Tulosta Postita

14

18044

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ........

      erityisesti kun on ammattimies kyseessä

      ammattimiehen rike on pahempi asia kuin sadan amatöörin

    • juusto

      Luulis kyllä et ei noin kiire voi olla!!
      Eiköhän noi laiva-matkustajat kerkee sinne hiljempaaki juomaa sitä keski olutta!!

    • ajella

      Jos se luuli niitä jokeri valoiksi...
      No joo törkeetä toimintaa, oli aikas lähellä ettei puomit lähtenyt mukaan länsisatamaan.

      • Kukkahattutäti2

        Bussi on kylläkin menossa Elielin aukiolle päin.

      • ajella
        Kukkahattutäti2 kirjoitti:

        Bussi on kylläkin menossa Elielin aukiolle päin.

        Sinne suuntaan. Itsekin katsoin ensin ettei punaiset valot vilku mutta tarkempi tiirailu osittaa että kyllä ne vilkkuu.

        Jospa kuskilla oli kiire tukkimaan elielin aukion purkulaiturit niinkuin noilla on tapana tehdä.

    • Topias

      Opastinlaitteessa näyttää kyllä palavan valkoinen valo. Ei kai se edellytäkään pysäyttämistä ennen tasoristeystä? Näyttää siltä, että puomit alkavat laskeutua vasta kun bussi jo on niiden alla.

      Olisiko varoitinlaitoksessa vikaa?

      • olet?

        Tuossahan videosta näkyy että varoitusvalot toimii ihan oikeen. Tosin bussin nopeus on nopea ja ei ehdi edes jarruttaa. Tosi törkeää tuollainen kovalla vauhdilla tasoristeyksen yli meno!

      • Topias
        olet? kirjoitti:

        Tuossahan videosta näkyy että varoitusvalot toimii ihan oikeen. Tosin bussin nopeus on nopea ja ei ehdi edes jarruttaa. Tosi törkeää tuollainen kovalla vauhdilla tasoristeyksen yli meno!

        >varoitusvalot toimii ihan oikeen..

        Mitä tarkoitat? Siis vilkkuuko opastimessa punaiset valot? Mielestäni ei, vaan siinä näyttää (ainakin minun näytölläni) olevan valkoinen päällä.

        Eikös punaisten varoitusvalojen pitäisikin olla toiminnassa JO siinä vaiheessa, kun puomit alkavat laskeutua?

        Mielestäni videolla ei niin ole. Mutta jos joku tietää paremmin, kommentoikoon.

      • on....
        Topias kirjoitti:

        Alavalossa on heijastama. Aurinko tms. heijastaa valkoiseen valoon.

        Mutta kyllä nuo toimii ihan oikein ja punaiset vilkkuu kun puomit laskeutuu ja jutun mukaan lisäksi varoittavat kellot toimivat.

      • Iiro Niemi
        Topias kirjoitti:

        >varoitusvalot toimii ihan oikeen..

        Mitä tarkoitat? Siis vilkkuuko opastimessa punaiset valot? Mielestäni ei, vaan siinä näyttää (ainakin minun näytölläni) olevan valkoinen päällä.

        Eikös punaisten varoitusvalojen pitäisikin olla toiminnassa JO siinä vaiheessa, kun puomit alkavat laskeutua?

        Mielestäni videolla ei niin ole. Mutta jos joku tietää paremmin, kommentoikoon.

        Varoituslaite toimi täysin oikein. Kellot soivat ja vuorovilkku vilkutti punaisia. Valkoinen valo ei siis vilkkunut siinä vaiheessa kun bussi ajoi ylikäytävälle. Ja tämän voin vakuuttaa kyseisen tilanteen dokumentoijana.

        Sain tänään tietää, että ylikäytävä varoittaa 9 sek. ajan kellonsoitolla ja punaisella vuorovilkulla, ennenkuin puomit alkavat laskeutua. Tässä ajassa pitää ehtiä jo reagoida.

        Ylikäytäviä ei osata Suomessa lähestyä oikein, eikä havannoida riittävästi, minkä onnettomuustilastot valitettavasti osoittavat. Suomessa tapahtuu neljä kertaa enemmänm ylikäytäväonnettomuuksia kuin muissa pohjoismaissa.

      • Iiro Niemi

        Varoituslaite varoitti kellonsoitolla ja punaisella vuorovilkulla hyvissä ajoin. Puomit alkavat laskeutua jo ennen bussin saapumista ylikäytävälle. Tämän pystyin erityisen hyvin todentamaan katsoessani kuvaamani videon hidastettuna.

        Vaikka ylikäytävällä vilkkuisikin valkoinen valo, tulee silti noudattaa tarpeellista varovaisuutta rataa ylitettäessä. Se ei välttämättä tarkoita ettei junaa voisi olla tulossa. Käytännössä tämä tarkoittaa monilla ylikäytävillä jopa lähes auton pysäyttämistä ennen ylitystä. Tällä Töölönlahdenkadun ylikäytävällä on hyvin rajoitettu näkymä tultaessa eduskunnan suunnasta. Kyseisen kuljettajan tilannenopeus on ehdottomasti aivan liian suuri radan ylitykseen, vaikka ylikäytävä ei olisi varoittanutkaan. Luultavasti tästä nopeudesta ja riittävän havainnoinnin laiminlyönnistä johtui tämäkin tilanne.

      • Topias
        Iiro Niemi kirjoitti:

        Varoituslaite toimi täysin oikein. Kellot soivat ja vuorovilkku vilkutti punaisia. Valkoinen valo ei siis vilkkunut siinä vaiheessa kun bussi ajoi ylikäytävälle. Ja tämän voin vakuuttaa kyseisen tilanteen dokumentoijana.

        Sain tänään tietää, että ylikäytävä varoittaa 9 sek. ajan kellonsoitolla ja punaisella vuorovilkulla, ennenkuin puomit alkavat laskeutua. Tässä ajassa pitää ehtiä jo reagoida.

        Ylikäytäviä ei osata Suomessa lähestyä oikein, eikä havannoida riittävästi, minkä onnettomuustilastot valitettavasti osoittavat. Suomessa tapahtuu neljä kertaa enemmänm ylikäytäväonnettomuuksia kuin muissa pohjoismaissa.

        Nytpä tämä tiedetään ihan varman päälle. Valitettavasti en pystynyt iltapäivälehden videosta näkemään, mutta kiitos tiedosta!

        --

    • nimimerkki
    • Hanna Karttunen ins.

      miten ko. bussi yhtiö on ragoinut asiaan,onko tarpeellista tehdä mitään. Entä kuljettaja, oliko matkustajat kyydissä, ajaako kuski aina näin reippaasti ja turvallisesti.
      Tuossakyydissä ei paljon suuntamerkkiä kerkee näyttää ?
      Vastahan oli sitä kartoitusta punaisiin ajamisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16720
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5387
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2548
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2019
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1751
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      978
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      944
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      850
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      848
    Aihe